perjantai 24. helmikuuta 2017

Humalojan romunkeräyksen kadehtiminen

Humalojan metalliromun keräyksestä Noin 5 vuotta sitten aloitimme kokeilumielessä keräämään metalliromua tienataksemme luokkamme oppilaille varoja opiskelutoiminnan edistämiseen. Keräämisen mittaluokka on yllättänyt meidät kerääjät täysin. 3 vuotta sitten poistimme keräyspaikalta opasteet, emmekä ole varsinaisesti harjoittaneet keräystoimintaa. Silti romua tulee jatkuvasti. Ihmiset tuovat ajoittain metalliromujansa tontilleni, eikä minulla ole ollut mitään sitä vastaan, kun ihmiset tuovat pelkästään metalliromua eivätkä pidä paikkaa kaatopaikkana. Päivittäin olen käynyt paikan katsomassa ja toimittanut sinne kuulumattomat asiat niille sopiville paikoille, pääasiassa Vestian keräyspisteeseen. Reilu vuosi sitten hinta romahti lähes nollaan ja paikalle pääsi kertymään suurempi määrä metalliromua. Viime lokakuussa ne sitten myytiin lähes puoleen hintaan entisestä. Rahaa kertyi vajaat 7000 euroa, jotka käytettiin välittömästi oppilaiden hyväksi hankkimalla uudenaikaisia opiskeluvälineitä luokkaan. Lähes 4 kuukautta on myynnistä, eikä tänä aikana ole lehdessä ollut kirjoituksia asian tiimoilta. Koulun rehtori pyysi Haapavesi-lehteä ja Pyhäjokiseutua tekemään juttua koulussa tehtyjen muutostöiden johdosta. Lehdet tekivätkin isot ja näyttävät kirjoitukset koulun kehittämisestä. Risto-rehtori pyysi toimittajia myös meidän luokkaamme katsomaan romurahoilla tekemiämme hankintoja. Heti tämän jälkeen alkoivat kirjoitukset Suomi24-palstalla. Kateus työtämme kohtaan paistoi, sekä huoli vaalien läheisyydestä. Ilkka tekee politiikkaa keräämällä rahaa oppilaiden hyväksi. Nyt on ollut Haapavesi-lehdessä 4 tekstiviestikirjoitusta, joissa hyökätään toimintaa vastaan. Paikka pitäisi vaihtaa Haapakosken teollisuusalueelle ja varat käyttää Humalojan koulun hyväksi. Sitä se kateus teettää. Jos joku haluaa tehdä vaalityötä ja käyttää yhtä valtavasti omaa aikaansa vastaavaan toimintaan, niin eipä taida halukkaita löytyä, kadehtijoita kylläkin. Aikoinaan sama keräysilmoitus tuli kaikille Haapaveden koulujen opettajille sähköpostina. Miksi kukaan ei tarttunut tilaisuuteen? Humalojan koulun opettajat ja oppilaat järjestävät erilaisia tempauksia ja myyvät tuotteita oman toimintansa eteen ja tuemme heidän työtään ostamalla oppilailta heidän tuotteitaan. Itse opetan Hyttikallion koululla, eikä minulla ole lapsia Humalojan koululla. Niinpä teen talkootyötä oman kouluni eteen. Oma luokka etusijalla, mutta hyötymään on päässyt myös muitakin luokkia, kun olemme ottaneet eri luokkia mukaan opintoretkille. Jo lähes 4 vuotta sitten, kun erosin keskustapuolueesta, kävi muutama keskustavaltuutettu keskustelua ABC:llä ja miettivät, miten romunkeräys saataisiin lopetettua, kun siitä on Ilkka Revolle liikaa positiivista näkyvyyttä ja se harmittaa keskustaa. Ja nyt vaalien alla näyttää kateus kasvavan kiihtyvällä vauhdilla. Vapaaehtoistyöni ei ole ollut eikä ole missään vaiheessa poliittista. 5 vuotta jokapäiväistä huolenpitoa tällaisen asian eteenvaatii tekijältään niin paljon, että ei sitä tehdä ilman sisäistä halua auttaa toisia ja edistää opetustyön kehittymistä. Paikalla on käynyt satoja, jopa tuhansia ihmisiä tuomassa metalliromua, ja yksiselitteisesti ihmiset ovat kiittäneet ja kannustaneet jatkamaan. He ovat ilmaisseet myös halunsa olla mukana auttamassa toimintaa, jolla autetaan koululaisia. Myös lähinaapuristosta ovat olleet pääosin hyvillään, että tällaista talkootyötä tehdään lasten eteen. Mitä tulee Haapakosken teollisuusalueesta sijoituspaikkana, niin se on käytännössä mahdoton ajatus eikä tulisi toimimaan. Paikka on liian syrjässä, eikä sitä pysty valvomaan. Hyvin lyhyessä ajassa siitä tulisi vastuuttomien ihmisten yleinen kaatopaikka, johon viedään kaikki mahdollinen laidasta laitaan. Humalojalla ei järjestetä metalliromunkeräystä, mutta ihmiset tuovat sitä silti. Omistan kyseisen tontin ja päätän sen käytöstä. Jos ihmiset haluavat varastoida metalliromuaan sinne, ei minulla ole mitään sitä vastaan. Pidän paikan kunnossa ja siistinä ja toimitan tavarat välivarastosta aikanaan eteenpäin Kuusakoski oy:lle. Saadut varat ohjaan hyväntekeväisyyteen Hyttikallion koulun toiminnan kehittämiseen. Ilkka Repo

tiistai 14. helmikuuta 2017

Vastine Rantakankaan populismista

Vastine Rantakankaan populismiin

Kansanedustaja Rantakangas syyttää erimieltä olevista populismista ja sen seurauksena väen pois muutosta. Mielipide osoittaa sen, että valta puolueena oleva keskusta vaatii kaikkien alistuvan heidän mielipiteensä alle. Kuitenkin demokratia on juuri se kanava, jossa sallitaan ja mahdollistetaan erilaisten mielipiteitten ilmaisu ja muutosesitysten tekeminen. Kuitenkaan viimeisen neljän vuoden aikana ei Perussuomalaisilta ole lähtenyt kuin 1 valitus joka katsottu päätökseen saakka.

Meidän tulee palata ajassa taaksepäin vuosituhannen vaihteeseen, jolloin Haapavesi vaihtoi seutukuntaa keskustan hyväksymällä enemmistöpäätöksellä muiden vastustaessa seutukunnan vaihtoa. Eli 2001 alusta Haapavesi siirtyi Nivala-, Haapajärvi seutukunnasta Siikalatvan seutukuntaan. Samalla se tiesi korpivaelluksen ja näivettymisen alkamista joka jatkuu edelleen. Siihen saakka Haapavesi oli Nivalan ja Oulaisten kanssa liki saman kokoinen paikkakunta väestöltään ja taloudelliselta toiminnaltaan. Mitä on tapahtunut näiden kuluneiden vajaan kahden vuosikymmenen aikana, Haapavesi on väkiluvun lasku yli tuhannella henkilöllä kertoo karua kieltä kuinka nimenomaan työtä tekevän väestön määrä on pudonnut merkittävästi ja silloin se näkyy kaupungin taloudessa huomattavana verokertymän vähenemisenä. On muistettava, että nämä työuraa tekevät käyttävät kaikkein vähiten kaupungin palveluita, mutta tuovat niitä paljon kaivattuja verotuloja kaupungin kassaan millä palvelurakenteen ylläpito mahdollistetaan. Uskon vahvasti, että jos seutukuntaa ei olisi vaihdettu oli Haapavesi hyötynyt ja saanut osansa Nivala-, Haapajärvi seutukunnan vahvuudesta. Kuten eräs entinen haapavetinen (minulle tuntematon) kertoi yleisölle Nivalan keväisillä kapinamarkkinoilla, että Haapavesi on jäänyt pysähtyneisyyden tilaan  ja kehitys on loppunut. Tämä näkyy selvästi yritysten kasvun lisääntymisenä naapurikunnissa, kuten Oulainen sai kymmenien työntekijöiden yrityksen viime syksynä. Monet naapurikunnissa toimivista yrityksistä ovat lähestyneet myös Haapavettä, mutta tänne sijoittuminen syystä tai toisesta ei ole lyönyt lävitse.

Mitä tulee vanhan jäähallin hävittämiseen ja uuden rakentamiseen, niin Haapaveden vanha jäähalli piti hävittää, ettei siitä jää mitään jäljelle. Ensin ostettiin halli ja maksettiin siitä ja sen lisäksi maksettiin sen purkaminen. Näin tuli vain kustannuksia kaupungille ja uuden rakentamisesta lisävelkaa.
Sitä vastoin Ylivieska teki samoin uuden jäähallin entiselle paikalle, mutta vanha jäähalli on myyty ja pystytetty uudelleen yrityskäyttöön. Näin se on tuottava yritykselle ja mahdollistaa työntekijöiden työllistämisen ja tuo verotuloja kaupungille. Ei toimita hölmölässä kuten meillä.

Keskustan vallan käyttö näkyi myös Ylivieskan, Oulaisten ja Alavieskan kanssa käydyissä kuntaliitosneuvotteluissa muutama vuosi sitten. Keskusta saneli muiden poliittisten ryhmien edustajat neuvottelu työryhmiin yksin valtiaasti ja niitä ei annettu muuttaa muiden ryhmien haluamalla tavalla.

Kuten tiedäme niin keskustalla on valta alueen maakunnissa, mutta se ei ole näkynyt mm. Oulaskankaan puolustamisena muutoin kuin juhlapuheissa. Edellisen hallituksen käynnistämä kuntauudistus ei saanut kuntien johtamien keskustalaisten edustajien tukea Oulaskankaan ja Oulun eteläisen alueen taakse, vaan kuten kerrottiin jokainen keskittyi tuijottamaan omaan napaansa ja puolustamaan kotikuntaa ja siten yleinen hajaannus oli valmis ja silloin ylemmät tahot olisivat määränneet palvelurakenteen. Visala on myös suljettu kaikessa hiljaisuudessa ja keskustalla on sairaanhoitopiirissä enemmistö, mutta myöskään kansanedustajat Rantakangas ja Pylväs eivät ole asiasta kiinnostuneet.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä teki vuosi sitten ryhmä aloitteen Oulaskankaan synnytysosaston säilyttämisen puolesta, jossa esitettiin kaikkien Oulaskangasta käyttävien kuntien yhdessä asiaan puuttumista, jotta vaadittavat vaatimukset saadaan täytettyä. En tiedä kuinka asia on edennyt, vai on kunnilta loppunut kiinnostus asian hoitamiseksi.

Haapavesi näyttää jäävän yksin ja naapuri kaupunkeihin ja kuntiin yhteyden pito on vähäistä. Oulaisten välillä on kuilu ollut jo vuosikymmeniä. Tästä viimeisin on Siikalatvan irtaantuminen terveyspiiri helmestä, vaikka uuden maakuntahallinnon alkamiseen ei pitäisi soten mukaan olla kuin kaksi vuotta.

Eli Perussuomalaiset ovat olleet aidosti huolissaan Haapaveden kaupungin taloudellisesta tilanteesta ja jatkuvasta velkamäärän kasvusta ja nyt olemme usean miljoonan alijäämäinen kaupunki viime vuoden tilinpäätöksen ja kuluvan vuoden talousarvion pohjalta. Emme ole pitäneet elinvoimaisuudestamme huolta korpivaelluksen aikana, vaan olemme mukavuus haluisuudessamme käyttäneet varamme harkitsemattomasti. Kuten aikoinaan olen todennut ns. reporahojen katoavan valumalla sormien lävitse ja sitten huomataan, että ne oli mutta ne menivät.

Vuoden vaihteessa oli puheenaiheena myös ABC:n liikenneympyrä ja siihen  eduskunnan myöntämät  rahat aloitteen tehneen kansanedustaja Rantakankaan toimesta. Tähän on todettava, että raha-aloitteen hyväksyminen on vaatinut myös muiden hallituskumppanien hyväksynnän ja sitä on tuettu paikalliselta tasolta lähtien.

Vaikka Rantakangas syyttää meitä populismista, kun emme tanssi keskustan pillin mukaan, niin emme elä vielä Pohjois-Korean mallissa jossa jokainen taputtaa johtajalle ja on yksimielisiä. Noudatamme demokratian pelisääntöjä.

Perussuomalaisten vahvaa mukana oloa tarvitaan Haapaveden kaupungin päättävissä elimissä ja silloin tulemme tekemään tarvittavat muutosesitykset päätöksiin jos katsomme asioiden menevän väärään suuntaan. Arjesta se alkaa Perussuomalaiset lähellä äänestäjää.



Jarmo Viinala

Haapaveden Perussuomalaisten puheenjohtaja