torstai 22. joulukuuta 2016

Hoivaa tarvitsevat vanhukset ovat taakka Haapaveden kaupungille

Haapavesi ulkoisti vanhusten hoivapalvelut säästösyistä Haapaveden kaupungin oli tarkoitus itse rakentaa vanhusten hoivapalveluita tuottava palvelukoti. Tähän oli varattu vuodelle 2016 määrärahaa 2 milj. euroa. Sen sijaan Haapavesi ulkoistikin toiminnan kansainväliselle pääomasijoittajasijoittajapörssiyhtiö Attendolle! Keskustapuoluetta ja kaupunginjohtajaa ei kiinnostanut Attendon toimintamalli eikä -tavat. Valtuuston 1. varapuheenjohtaja Schulmann kiteyttikin puheenvuorossaan sen, miten asioista päätetään. Schulmann totesi, että googlettamalla Attendon netistä, löytyy niin paljon sivustoja ja materiaalia, ettei hän viitsinyt niitä lukea! Kunhan vain päättävät ja ostavat sian säkissä. Kaikki pienpuolueet yhtenä rintamana vastustivat Attendon tuloa Haapavedelle, ja syystäkin. Mielestämme järkevintä olisi ollut Haapaveden itse rakentaa ja etsiä omistamalleen kiinteistölle palvelun tuottaja. Näin Haapavesi olisi voinut itse vaikuttaa tulevaisuudessa kuka palvelua pyörittää ja miten. Attendolla ei ole hyvä maine toiminnassaan. Vaikka yhtiö toimii laillisin keinoin, on sen toiminta agressiiviseen verosuunnitteluun perustuvaa. Pääpaikka on Luxemburgissa (Euroopan veroparatiisi) ja sieltä toiminta kiertää veroparatiisina tunnetun Jerseyn saarten kautta. Kun voitoista on imetty suurin osa kiertoteitse omistajien taskuihin, loppusummasta Attendo kyllä maksaa veroja. Kärsämäellä kuohuu Attendon jäljiltä. Kaupunki järjestää palvelut ilman voittoa-periaatteella. Miten maksimaalista voittoa tavoitteleva, ahne pääomasijoittaja pystyisi tuottamaan palvelun paremmin ja halvemmalla? Ei mitenkään. Jokainen voi miettiä, mistä sijoittajien voitot revitään. Keskustan valtuutetut Laitila, Vinkki, Schulmann ja Halla-Aho, sekä kaupunginjohtaja Vahteala, kukin vuorollaan totesivat, että ”kaupungilla ei ole vara rakentaa.” Vanhusten hoivapalvelut tuottavat kaupungille tappiota suuresti. Nämä tappiot kaupunki nyt ulkoisti. Ja verenimijä muuttaa tappiot voitoiksi! Kaupunginjohtaja Vahteala ja valtuutettu, perusturvalautakunnan puheenjohtaja Laitila vakuuttelivat, että tulevaisuudessa asiakas voi itse päättää, ostaako palvelut kaupungilta vai yksityiseltä. Yksityiseltä ostaessaan, kaupunki antaa tuloperusteisen palvelusetelin helpottamaan kuluja. Kysyin em. henkilöiltä monta kertaa, mitä muita vaihtoehtoja tulee olemaan kuin Attendo. Vastausta en saanut, koska sitä ei ole. Kaupunginjohtaja totesi myös, että samalla kun Attendo lisää tarjontaa Haapavedellä, kaupunki vähentää vastaavasti omia paikkojaan. Marttala ja pari muuta yksikköä suljetaan. Paakkilanhovissa asuu tällä hetkellä joissakin yhden hengen huoneissa kaksi asiakasta. Kartanonväelläkin on todennäköisesti paikat täynnä. Myös palveluseteleiden saanti on Haapavedellä hyvin vaikeaa. Niistä joutuu taistelemaan kovastikin. Kuka saa, kuka ei? Mitä tulee tapahtumaan Attendon tulon jälkeen? Ensinnäkin Haapavesi tulee irtisanomaan työntekijöitään samalla, kun se vähentää omia hoivapaikkoja. Tappiota tuottavat hoivaa tarvitsevat vanhukset joutuvat Attendon syliin palveluseteleineen, kun kaupungilla ei ole tarjota muita vaihtoehtoja. Paitsi, jos palvelua tarvitsevat muuttavat palveluseteleiden turvin pois kotipaikkakunnaltaan. On suoranaista valehtelua väittää asiakkaan pystyvän valitsevan palvelun tarjoajansa palvelusetelin avulla. Toisaalta Haapavesi tarjoaa palveluseteleitä vain yhden vuoden verran. Vuoden 2019 alusta alkaen sote-palveluista huolehtiikin maakunta. Kuinka sitten asiakkaiden käy? Tällä päätöksellään kaupunki toivottaa hyvää joulua Haapaveden hoivakotien henkilökunnalle. Saavat alkaa miettimään, kuka lähtee vuoden päästä ja kuka jää töihin? Mikäli Attendo noudattaa Haapavedellä muualla harjoittamaansa toimintaa, tulee Attendo yrittämään Kartanonväen ostamista joko tarjoamalla hyvän hinnan tai sitten kilpailuttamalla hinnat alas niin kauan, että Kartanonväen on pakko myydä, kun sinne ei ohjata asiakkaita. Kun yhtiö viimein saa määräävän markkina-aseman kunnassa, on helppo alkaa nostamaan hintoja roimasti ylöspäin. Tämä on oma ajattelua ja toivon olevani väärässä. Samalla toivotan Kartanonväen omistajille ja henkilökunnalle voimia jaksaa niin pitkään kuin mahdollista. Kartanonväen kaltaiset, pienet, paikalliset toimijat ovat parasta yksityistä palvelun tarjontaa, mitä voisi toivoa. Älkää luovuttako susien edessä! Elinkaarimallilla hoivakoti olisi maksanut Haapavedelle sen 2 miljoonaa euroa. Sen kun laskee 20 vuodelle, olisi hintaa tullut noin 100 000 euroa vuodessa. Tämä oli liikaa kaupunginjohtajalle ja keskustalaisille! Silti oli vara rakentaa miljoonien jäähalli, kallis uimahalliremontti, liikuntahalliremontti, pesäpallokenttä, kulttuurikirnu. Ensi kesänä kaupunki rakentaa 200 000 euron uuden päärakennuksen Kylpyläsaareen. Sinne myös suunnitellaan asuntovaunualuetta. Vuonna 2019 on varattu kaupungilta 1 400 000 euroa liikuntahallin remonttiin omaa rahoitusosuutta. Näin kaupunginjohtaja ja keskustapuolue arvottavat ihmisten elämän ja elämänlaadun. Liikuntaan ja kulttuuriin syydetään hillittömästi rahaa, mutta vanhusten hoitamiseen sitä ei löydy. He jotka tämän yhteiskunnan hyvinvoinnin aikanaan meille rakensivat, heitetään kuin märkä rätti sivuun säästöjen takia. Keskustapuolue on päätöksissään alennustilassa. Attendoasia ei ollut kaikille keskustalaisille helppo. Moni heistä kertoi ennen ja jälkeen kokouksen, että eivät halua Attendoa tänne ja että pitkin hampain äänestävät sen puolesta (ryhmäkuri). Myös kokouksen aikana välitauolla kulki eräs keskustavaltuutettu ohitseni, tyrkkäsi olkapäällään ja kiitti, kun toin kokouksessa esille Attendon moraalitonta toimintaa. Hän ei olisi halunnut äänestää Attendoa tänne. Mutta äänesti silti ”jaa!” Valehtelevatpa nämä koijarit mitä tahansa, todellisuus valkenee muutamassa vuodessa, kun Attendo tänne tosissaan rantautuu. Silloin saavat nämä kepulit ja kaupunginjohtaja mennä peilin eteen katsomaan, miltä muunnellun totuuden puhujat näyttävät. Ilkka Repo kaupunginvaltuutettu Haapavesi

tiistai 13. joulukuuta 2016

Syksyllä 2017 aiotaan lakkauttaa yksi koulu Nyt on virkamiesten suunnitelmat tiedossa. Johtavat viranhaltijat ajavat yhdessä kepujen muutaman itsevaltiaan kanssa sivukylien koulut alas. Tai ainakin näin he toivoisivat tapahtuvan. Nyt valehdellaan, että tarkoitus on lakkauttaa vain yksi koulu. Tähän uskokoon kaikkien valheiden jälkeen ken tahtoo. Kun yksi koulu on saatu lakkautettua, alkaa välitön ajojahti seuraavan koulun lopettamiseen. Tavoitteena on tuo huippukallis yhtenäiskoulu, joka lisää kunnan menoja reilun miljoonan vuodessa seuraavien 20 vuoden ajan. Nyt on jäljellä 4 vahvaa kyläkoulua, joiden oppilasmäärät ovat 50 ja siitä ylöspäin. Lisäksi näiden koulujen oppilasennusteet ovat nousussa tulevina vuosina. Onneksi päätöstä eivät tee virkamiehet, vaan 27 valtuutettua. Tällä hetkellä koulujen säästymistä kannattavat valtuutetut yli puoluerajojen näyttäisivät saavan enemmistön valtuustossa. Hyvä näin. Virkamiehet yrittävät lyödä valheellisilla väittämillään kiilaa kylien väliin ja taistelemaan keskenään. Näin kouluja puolustavien rivit hajoaisivat ja koulujen alasajoa haluavat saavat tahtonsa läpi. Meidän täytyy pysyä loppuun saakka yhtenä rintamana toinen toistaan tukien. Yhdessä olemme vahvoja. Yhdenkin koulupiirin menetys kaataa kannatuksen koulujen hävittäjien puolelle. Kyläkouluilla on hyvin suuri merkitys kylien elinvoimaisuudelle. Se on moneen kertaan nähty. Lähihistoriassa on lakkautettu Karsikkaan, Karhukankaan, Kytökylän, Ojakylän ja Aittokylän koulut. Valtuustossa on moni valtuutettu perännyt, miten paljon on saatu sikaan todellisia säästöjä lakkauttamisista näin jälkikäteen tarkasteltuna. Viimeisimmissä kahdessa valtuuston kokouksessa ovat valtuutetut tätä kysyneet. Vastausta ei ole saatu, eikä sitä haluta antaakaan. Miksi? Siksi, että todellisia säästöjä ei ole tullut. Aittokyläkin uhrattiin valheellisten laskelmien takia. Talousjohtajan vastauskin, että: "en osaa kertoa miten paljon on säästetty, mutta on kuitenkin säästetty." Vastaus ei ole suora lainaus lainausmerkeistä huolimatta, mutta tämän kaltaisen vastauksen pystyi valtuutetuille antamaan. Ennen lakkautuksia pystyvät laskemaan "hyvinkin tarkasti" ennakoidut säästöt (tarkoituksenhakuisesti), mutta jälkikäteen laskutaito katoaakin yhtäkkiä. Tällainen tarkoituksenhakuinen valehteleminen on Haapavedellä jo pitkäaikainen vakiintunut tapa. 19.12. On ensi vuoden budjettikokous. Koulun lakkauttaminen ei ole siellä suoraan esillä. Siihen on syynsä (mm. kunnallisvaalit). Silti on erityisen tärkeää, että kaikki koulujen säilyttämistä puolustavat ihmiset lapsista vanhuksiin, saapuisivat tuona päivänä valtuustosaliin kuuntelemaan, mitä on suunnitelmissa. Tuolloin tulemme esittämään kaupunginjohtajalle, talousjohtajalle ja hallituksen puheenjohtajalle suoran kysymyksen, onko heillä aikomuksena lakkauttaa yksi kyläkoulu syksyllä 2017. Virkamiehet joutuvat vastaamaan tähän kysymykseen virkavastuulla. Heiltä on löydyttävä suora vastaus. He ovat jo muilla tahoilla tämän asian esittäneet, eikä heillä ole mahdollisuutta kiertää vastausta, jos valtuutetut tätä kysyvät. Kaupungillako rahapula? Näin väitetään ja näin on. Mutta kun katsoo, mihin rahaa riittää, ei tätä voisi uskoa todeksi. Rahaa riittää jälleen kaupungille kuulumattomiin palveluihin samalla, kun lakisääteisistä palveluista tingitään. Vanhusten hoivapalvelut aiotaan ulkoistaa Attendolle, aggressiiviselle verosuunnittelijalle, pääomasijoittajalle, jonka tarkoitus on vain kasvattaa yritys myyntikuntoon. Pääpaikka on Luxemburgissa, joka hyötyy tästä toiminnasta. Omistajat toimivat veroparatiisista, Jersey-saarilta käsin, joten yhtiön toiminnasta on mahdotonta saada tarvittavia tietoja. Yritys lainaa omilta osakkeenomistajiltaan moninkertaisesti markkinakorkoja korkeammilla koroilla investointeihinsa ja näin suuri osa voitoista siirretään suoraan osakkeiden omistajien taskuihin. Attendo rahastaa suurimman osan muiden kaltaistensa kanssa KELA: n ja kaupunkien palveluseteleiden kautta, työntekijöidensä palkoista (ruoan laadusta, hoidon laadusta). Työntekijät ovat usein lyhytaikaisissa työsuhteissa (kierrätys?),... Haapavesi haluaa tappiota tuottavista vanhuksistaan eroon ulkoistamalla palvelut. Väittävät, että asiakas voisi palveluseteleiden avulla itse valita hoitopaikkansa joko kaupungilta tai yksityisiltä. ROSKAA! Kaupunki vastaavasti vähentää omia paikkojaan, jolloin asiakkaille jää mahdollisuudeksi vain Attendo tai muutto pois Haapavedeltä. Haapavesi on syöttämässä heikot vanhuksemme susille säästöjä aikaan saadakseen! Attendo tulee lähiaikoina valtaamaan lisää alaa Haapavedellä niin kuin muissakin kunnissa, joissa toimii. Sitten alkaa hintojen todellinen korottaminen, kun kilpailu on saatu eliminoitua. Säästöt muuttuvat tappioiksi. Vanhus- ja vammaisneuvoston toteama "heille on aivan sama, kuka rakentaa", kunhan vain joku rakentaa, osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttä itse tulevia asiakkaita kohtaan. Kunhan on kauniit kulissit, on siis aivan sama minkä laatuista palvelua siellä annetaan tai miten työntekijöitä ja asiakkaita kohdellaan. Eikö pitäisi olla juuri toisin päin? Tärkein prioriteetti pitäisi olla asiakkaiden ja työntekijöiden kohtelu. Kärsämäeltä löytyy esimerkkiä Attendosta terveydenhuollon puolelta. Ei ole mennyt kaikki putkeen. Varoitimme aikoinaan perussuomalaisten kanssa jäähallin rakentamisesta huonossa taloustilanteessa. Ei uskottu, mutta nyt myönnetään, että olimme oikeassa. Ei olisi ollut varaa rakentaa, eikä nyt ylläpitää. Samoin tulee käymään Attendon kanssa. Perussuomalaiset, vasemmisto, SDP, vapaat vaikuttajat ja kokoomus ovat yrittäneet varoittaa, mutta keskusta ajaa hanketta kuin pässiä liekaan. Ikävä kyllä tulemme toteamaan viimeistään 5-10 vuoden kuluttua, että Attendo ei tullut olemaan hyvä hanke. Tosin Haapavesi ei ole enää silloin maksajana yksin, vaan koko maakunta. Haapaveden pitäisi itse rakentaa tuo palvelulaitos ja vuokrata sitä yksityiselle ja myöhemmin maakunnalle, joka järjestää sote-palvelut. Tämä olisi pienpuolueiden tahtotila. Näin voisimme omalta osaltamme varmistaa vanhustemme paremman ja asiallisemman kohtelun. Miten Haapaveden kaupunki priorisoi investoinnit? ... ja mihin kaupungilta löytyy rahaa, mihin ei? Peruskoulussa on annettu täyskielto hankintoihin loppuvuodeksi, vaikka määrärahoja olisi vielä jäljellä. Yläasteelle olisi tarvittu esim. koeputkia, indikaattoripaperia ym. pientä. Määrärahaa on noin 500 euroa fysiikan/ kemian tarvikkeisiin. Sama kielto koskee kaikkia aineita ja myös alakouluja. Rahat ovat siis hyvin tiukalla. Vattukylän koulun katto on vuotanut vuosikausia ja vuotoja on hoidettu ämpäreillä ja niittaamalla aluskatetta kattorakenteisiin johtamaan vedet astioihin. Rakennus on vielä museoviraston merkittävä suojelukohde. Rakennuksessa opiskelee ja työskentelee päivittäin lähes 70 ihmistä. Silti kaupungilla ei ole minkäänlaista aikomusta korjata kattoa, vaikka kustannukset jäisivät jopa alle sadantuhannen. Ei vaivautuneet kaupungin edustajat edes Pohjois-Suomen Museon tekemään tarkastuskäyntiin paikalle. Myös Humalojan koululla on paikallinen vuotokohta ollut useita vuosia. Korjauskustannukset olisivat todella pienet, mutta ei kiinnosta kaupungin johtoa. Keväällä 2017 kaupunki aikoo purkaa Kylpyläsaaren vanhan päärakennuksen ja rakentaa Kokonaan uuden 200 000 euron hintaan. Eikä kukaan valita rahapulaa! Alkaa jo kaduttamaan, kun vedin valitukseni pois kaupunginjohtajan vaalista. Kovin on Vahtealan prioriteetit hukassa. Kulttuurikirnuun näkyy budjettiesitykseen kirjoitetun jälleen 40 000 euron määräraha! Ei näy loppua huvituksiin satsaamisilla. Kuultavaksi jää, kuinka paljon kaupunki aikoo ensi vuonna syytää rahaa folkkeihin? Liikenneympyrä nielee 150 000 euroa! Lakisääteiset palvelut, lapset ja vanhukset, toimivat kaupungin jokavuotisina säästöautomaatteina samalla, kun kaupunki syytää rahaa sille kuulumattomiin palveluihin! Käsittämätöntä! Kaupunginjohtaja itse kunnostautuu laman keskellä illastamalla folkeilla yhdessä illassa yli 10 000 euron edestä lippuineen, ruokineen ja viinoineen! Vahteala on kahdessa vuodessa tuplannut edeltäjiensä edustuskulut tässä tapahtumassa! Ensi vuosi on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi. Siinä syytä lisätä näitä kestitsemiskuluja. Tuleva budjetti on keskustan ja virkamiesjohdon vaalibudjetti. Vaalien jälkeen kerrotaan todelliset luvut, aivan kuten Rantakankaan eduskuntavaaliteeman aikana. Virkamiehiin ja keskustan johtoon ei voi luottaa, mitä heidän lupauksiinsa ja puheisiinsa tulee ennen vaaleja. Nyt on aika Keskustan ja kaupunginjohtajan (hallituksen esittelijä) näyttää omalla esimerkillään, että taloudessa on tosi kyseessä. Pois Kylpyläsaari-hanke, folk-avustukset, Kulttuurikirnun määrärahat, Vahtealan kestitsemistilaisuus, turhat työryhmät, kaupungin työntekijöiden virkistysmäärärahat, kaupungin työntekijöiden kulttuuriliput,.... Irvokkaita ovat nuo virkistysmäärärahat ja kulttuuriliput. Samaan aikaan kaupunki "määrää" palkattomille ja säästövapaille, eli "varastaa" työntekijöiltä vähintään viikon palkan ja on sitten huomioivinaan työntekijöitään 20 euron virkistysmäärärahalla/ hlö ja kulttuurilipulla 20 euro/hlö. Eli ottaa tonnin ja antaa 40 euroa takaisin. Mieluummin työntekijät ottavat ansaitsemansa palkan ja kohdentavat itse rahansa haluamaansa kohteeseen. Tämä ei ole työntekijöiden esitys ja monet ovat varmasti eri mieltä. Valtuutettuna olen kuitenkin näin valmis perustellusti (edellä mainittuna) esittämään säästökohteita etsittäessä. Sekin on vain pisara meressä, mutta näistä yhdessä kertyy jo huomattava summa. Säästöjä pitää kuitenkin hakea kaupungille kuulumattomista ja ei-lakisääteisistä asioista. Ouluun valittiin juuri uusi kaupunginjohtaja. Hänkin oli sitä mieltä, että huonon talouden aikana tulee tarkastella investointeja ja niiden tarpeellisuutta. Miksi Haapavedellä ei osata ajatella näin viisaasti? Tuhlataan ja tehdään velkaa asioihin, jotka voitaisiin hyvinkin tehdä muutamien vuosien päästä, kun talous on saatu elvytettyä. Nyt ei voi kuin ihmetellä virkamiesjohdon ja keskustajohdon typeryyttä! Ilkka Repo Kaupunginvaltuutettu Perussuomalaiset

torstai 1. joulukuuta 2016

Haapavesi uhraa vanhukset hyeenoille ja satsaa liikuntaan ja kulttuuriin

Stoppi liikuntapaikkarakentamiselle Kalajokilaakso uutisoi, että Sanni Grahn-Laasonen on hyväksynyt 600 000 euron avustuksen Haapavedelle liikuntahallin korjausrakentamiselle. Tämän toteuttaminen vaatii Haapavedeltä 1 200 000 -1 500 000 euron omavastuuosuuden. Haapavesi on tehnyt tappiollisen tuloksen jo 4 vuonna peräkkäin. Viimeisen kahden vuoden ajan on ylijäämätili muuttunut alijäämätiliksi. Tänä vuonnakin Haapavesi tekee 1,2 miljoonan euron tappiollisen tilinpäätöksen, mikäli annettuihin tietoihin on luottamista. Nämä kaupungin laskelmat kun ovat viime vuosina paljastuneet vuoden loppujakson aikana viikko viikon perään huonommiksi, kuin virkamiesten laskelmat ovat antaneet ymmärtää. Nyt on syytä unohtaa liikuntapalveluiden ja kulttuurin tukeminen siihen asti, kun talousnäkymät paranevat. Nykyiset palvelut ovat riittävän tasokkaat ja laajat. Niiden kehittämiseen ei ole yksinkertaisesti näillä näkymin varaa. Jäähallihanke oli karmea esimerkki haaskaamisesta huonona aikana. Nyt se myönnetään, mutta sen suhteen on myöhäistä tehdä muutoksia. Monelta on mennyt työpaikka sen kulujen peittämiseksi. Haapavesi oli aikeissa rakentaa terveyskeskuksen tontille vanhusten palvelutalon. Hintalappu sille oli noin 2 miljoonaa euroa. Nut kaupunki on ulkoistamassa tämän palvelun hyeenalle, eli ahneelle ja häikäilemättömälle Attendolle. Siitäkin tulee lankeamaan aikanaan suuri lasku Haapavedelle. Ei ole edes vaivauduttu selvittämään pörssiyhtiön taustoja ja toimintaperiaatteita, eikä kuunneltu kokemusta omaavien kuntien eikä ihmisten kokemuksia siitä, miten yhtiö huolehtii velvoitteistaan ja asiakkaistaan. Netistä löytyy valtavasti tietoa ja pääosin palaute on ollut negatiivista ja Attendon toimintaa moittivaa. Haapaveden on unohdettava tuo hallin korjaaminen ja otettava se velka palvelutalon rakentamista varten. Sen on kaupunki velkaa ja sen olemme me nuoremmat ihmiset vanhuksillemme velkaa. 2 miljoonaa on pieni hinta siitä, mitä tämä vanhempi sukupolvi on meidän kaikkien eteen tehnyt. Tästä kunniavelasta huolehtiminen ei saa eikä voi olla rahasta kiinni. Suorastaan pöyristyttävää on, jos kaupunki jälleen kerran on valmis investoimaan ei lakisääteisiin palveluihin, mutta viittaa kintaalla lakisääteisen palvelun ylläpitämiselle. Vuonna 2019 kaupungin tilanne voi olla mitä tahansa nykyiseen verrattuna. Miksi kaupungilta ei löydy noin 100 000 euroa Vattukylän koulun katon kunnostamiseen, eikä vielä pienempää summaa Humalojan koulun katon kunnostamiseen? Ovathan nämä sentään pieni murto-osa suunnitteilla olevasta liikuntahallin peruskorjaushankkeen budjetista. Missä ovat kaupungin arvot ja arvomaailma. Lapset ja vanhukset eivät merkitse virkamiehille ja keskustan johdolle minkään vertaa kulttuurin ja liikunnan rinnalla! Ilkka Repo Kaupunginvaltuutettu Perussuomalaiset

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Attendo Haapavedelle?

Miksi Attendoa tuodaan Haapavedelle pikavauhtia? Haapaveden kaupunginhallitus esittää valtuustolle tontin myymistä pörssiyhtiö Attendolle. Heidän tarkoituksenaan on rakentaa vanhuspalvelun toimitilat 40 asiakkaalle. Käyttötarkoitus vastaisi Paakkilanhovin toimintaa. Erittäin hienoa on että tällaista rakennusta suunnitellaan. Vanhukset ovat ansainneet parhaan mahdollisen hoidon kaikesta siitä suuresta työstä, mitä he ovat yhteiskunnan eteen tehneet. Miksi näin merkittävä asia tuodaan salamyhkään pika-aikataululla päätettäväksi? Asiaa varten oli kuulemma perustettu työryhmä asiaa selvittämään ja valmistelemaan. Perusturvalautakunnan puheenjohtaja oli valittu työryhmän puheenjohtajaksi. Maanantaina iltakoulun lopussa eräs valtuutettu esitti, että valtuusto ottaisi asiaan kantaa ennen hallituksen kokousta, joka oli alkamassa heti iltakoulun jälkeen. Pikaisen kommentoinnin aikana selvisi, että työryhmän puheenjohtaja ei ollut tietoinen asian valmistelusta, eikä työryhmältä oltu kysytty asiasta. Myöskään vanhusten ja vammaisten neuvostolta ei oltu kysytty lausuntoa. Nyt erään valtuutetun pyynnöstä tai vaatimuksesta neuvostoa kuullaan maanantaiaamuna ennen valtuuston kokousta. Eipä jää juuri aikaa muodostaa kantaa tietopohjalta. Asia on tärkeä ja se pitää hoitaa. Uudet tilat ovat varmasti hyvät ja uudenaikaiset. Huolestuttavaa tulee olemaan sen kiireinen rakennusaikataulu. Kaupunki on asettanut ehdon, että sen pitää valmistua vuoden 2017 loppuun mennessä. Mitenkähän käy, kun kaikki on vielä alkuvaiheessa: Suunnittelu, pohjatyöt,... Kaikella on aikataulunsa hyvässä rakentamisessa. Jos pohjatyöt tehdään huolimattomasti, betonille ei anneta riittäviä kuivumisaikoja jne. Soteuudistus on piakkoin valmistumassa ja sosiaali- ja terveyspalvelut ovat siirtymässä maakuntahallinnon alaisuuteen. Todennäköisesti noin vuoden kuluttua siitä, kun Attendon toimitilojen pitäisi valmistua. Eikö olisi järkevintä odottaa tuo uudistus loppuun asti? Nyt sanotaan, että ihmiset voivat itse päättää, ostavatko palvelunsa Attendolta vai kaupungilta. Sitä varten myönnetään kaupungilta tuloperusteinen palveluseteli kuten tähänkin asti. Soten jälkeen voikin olla, että maakuntahallinto katsoo, että palvelut ostetaankin Attendolta, eikä esim. Paakkilanhovia tarvitakaan. Kuinka paljon ihmiset ovat perehtyneet Attendon toimintaan? Kannattaa googlata ja lukea artikkeleita. Mieleen tulee Twilght Zone, eli hämärän rajamailla. Luotammeko siihen, että erikuntoiset vanhukset saavat laadukasta hoitoa? Seinät ja kulissit olisivat kyllä hyvät, mutta minkälainen on asiakkaan tilanne uudessa palveluyksikössä? Attendo on listautunut viime vuonna Tukholman pörssiin. Pörssiyhtiön tarkoitus on tuottaa osakkailleen mahdollisimman suuria voittoja. Millä tavoin, se onkin eri asia. Attendo tunnetaan aggressiivisesta verosuunnittelustaan. Attendo rakentaa ja laajentaa velkarahalla, ei voittoisalla tuloksellaan. Näin vältetään verojen maksamista. Attendolla on pääpaikka Luxemburgissa, minkä kautta rahaa kierrätetään välttyäkseen maksamasta korkeampia veroja maahan, jossa palvelut tuotetaan. Lisäksi Attendo käyttää veroparatiisiyhtiöitä maissa, joista ei tietoja heru. Attendo myös värvää lääkäreitä lupaamalla verosuunnitteluneuvontaa, minkä avulla yksittäinen lääkäri voi säästää jopa 100 000 euroa kolmessa vuodessa, eli suomeksi; kiertää verot. Attendolle tyypillistä on myös lyhyiden työsuhteiden kierrättäminen. Tähänkin löytyy omat syynsä. Attendo ottaa korkeakorkoista lainaa (jopa 10 prosentin koroilla) tytäryhtiöiltään tai vastaavilta (esim. Osakkeiden omistajilta?), vaikka markkinoilla voi päästä jopa prosentin koroilla. Näin varat siirtyvät laillisesti yhtiön sisällä eikä lakia rikota. Suomalaisilla on vain 25 prosentin omistus yhtiöstä ja verot valuvat Ruotsiin ja Norjaan. Yhtiö on myös sopimusta tehdessään luvannut, että työntekijöitä ei irtisanota. Sopimuksen voimaan astuessa on kuitenkin usein yt-neuvottelut alkaneet ja väkeä vähennetty (Kärsämäki, Espoo,..). Väen vähentäminen jo muutoinkin niukoista henkilöstöresursseista ei voi olla vaikuttamaan palveluiden laatuun. Kysymys kuuluukin: Minkä tasoista palvelua ja kohtelua haluamme tarjota vanhusväestöllemme, jotka ovat tämän maan rakentaneet? Attendon maine on mielestäni vähintäänkin arvelluttava laillisiin, mutta moraalittomiin toimiin ahneudessaan turvautuessa. Haapavetinen pitkäaikainen kunnan lääkäri vetosi, että: "Älkää missään nimessä päästäkö Attendoa Haapavedelle!" Hän on ollut ja on Haapavedellä hyvin arvostettu eläkkeellä oleva lääkäri. Myös Kärsämäeltä otti yhteyttä kunnanvaltuutettu ja kertoi oman kunnan kokemuksistaan, että ei missään nimessä kannata Attendoa hyväksyä. Tällaista päätöstä ei voi eikä saisi missään nimessä tehdä tällaisena salamapäätöksenä. Kun "syöpä" saa otteen, on sitä vaikea jälkikäteen pysäyttää. Jos jollakin on tietoa tai kokemuksia Attendosta, olen valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan aiheesta. Minut tavoittaa yleensä puhelimitse klo 16-21 numerosta 0443782272 Ilkka Repo Kaupunginvaltuutettu Ketunvelipuoliq:lle(Suomi24 Haapavesi) Kun sinua noin kovasti esille tuomani asiat harmittavat niin tässä sinulle jotain iltojesi ratoksi. Ensinnäkin: Olen tuonut asioita tasaisesti esille koko valtuustokauden ilman vaalihömpötyksiä. Näitä voit käydä lukemassa blogisivuiltani, jotka perustin sitä varten, että voin kertoa ihmisille asioista ilman voimakasta sensuuria. Sieltä löydät kirjoituksia, joita lehdet eivät ole suostuneet julkaisemaan tai ovat julkaisseet ne vahvasti sensuroituina. Tiettyjen tahojen arvostelu kun ei ole sallittua tässä pitäjässä. "Mikähätäsinulla"-nimimerkk näki asian oikean laidan. Miksi julkaisen kirjoituksia juuri nyt näin usein. Juuri siksi, että nämä asiat ovat nousseet esille juuri nyt. Kouluverkkokeskustelu ja sen suunnittelun eteneminen tuli monessa suhteessa yllätyksenä. Kouluverkon puolustaminen on minulle tärkeää, halusit tai et. Se on minun valintani. Attendon tänne haaliminen tuli täysin puskista, kuten huomasit, jos vain jaksoit tai osasit lukea kirjoitukseni. Taitaa olla jo kaksikin vuotta sitten, kun kirjoitin lehden mielipideosastolla prioriteeteistani. Kerroin, että lasten ja vanhusten asiat ovat minulle ensisijaisen tärkeitä. Niitä olen puolustamassa nytkin. Robinin konsertin tappioista sain kuulla vasta päivää ennen kuin kirjoitin tänne adiasta. Miksi kirjoitin? Juuri siksi, että ihmiset havahtuisivat huomaamaan, miten Haapavedellä asioita hoidetaan. Vanhuksista ja lapsista säästetään ja samalla huvituksiin löytyy tuhlattavaa. Ei ole kummoinen arvomaailma sinulla, jos tämän hyväksyt ja ymmärrät. Toisaalta näen ja varmasti muutkin lukijat näkevät sinun ja kaltaistesi kannan haukkumiseeni. Se, että en ole enää keskustalainen. Se ottaa teille niin lujille, että hirvittää teidän puolestanne. Jos oikeasti olet kiinnostunut, löydät puhelinnumeroni aloitteestani. Väittelen mielelläni kanssasi ja muiden arvostelijoiden kanssa kirjoittamistani aiheista. Näillä teidän arvosteluilla ei sinällänsä ole mitään merkitystä, ne kun ovat nimeä ja osoitetta vailla. Tulen krjoittamaan jatkossakin, mutta tämän jälkeen en vaivaudu näihin nimettömiin huuteluihin vastaamaan. Jos on asiaa, niin voitte tulla käymään ja keskustelemaan tai soittamaan. Koska itse kirjoitan nimelläni, en tule alentumaan väittelyyn nimimerkkien kanssa. Ja kerrottakoon myös se, että olen lupautunut ehdokkaaksi seuraaviin vaaleihin. Lähtekää arvostelijat toki itsekin. Se on äänestäjien asia ketä äänestävät. Minulta eivät mene yöunet sen takia pääsenkö vai en. Jos joku haluaa äänensä antaa, niin tietääpähän, kenelle ja millä tavoin ajattelevalle sen antaa. Jos puolestaan ihmiset ovat pahoittaneet mielensä toimintani takia, niin jättävät sitten äänestämättä. Sitä on demokratia. Mutta jos jatkan, jatkan samoilla periaatteilla kuin olen toiminut tähänkin asti. Ilkka Repo Kaupunginvaltuutettu Perussuomalaiset Kannattaa tutustua Attendoon ja sen toimintaan. Tämä käy helposti, kun vain hakee tietoa googlesta hakusanalla Attendo. Silloin ei tarvitse väitellä meidän tänne kirjoittajien kanssa. Mistä luulette noiden satojen miljoonien eurojen vuosittaisten voittojen tulevan? Hyväsydämisyydestäkö ja hyväntekeväisyydestäkö? Ei todellakaan. Heikommista palkoista, henkilökunnan määrän vähentämisestä minimiin, asiakkaiden maksamista palvelumaksuista ennen kaikkea, kuntien maksuosuuksista jne. Miksi luulette Attendon haluavan tänne? Auttamaan apua tarvitsevia? Ei todellakaan. Rahanahneet hyeenat iskevät sinne, mistä helpoiten raha irtoaa. Attendo ei ole haapavetisille vaihtoehto tänne rantauduttuaan, vaan se on pakollinen, mikäli haluaa asua Haapavedellä. Attendo ei ole tuomassa lisätarjontaa paikkoihin, vaan korvaamaan nykyisiä paikkoja. Marttala suljetaan ja ehkä Peltolakin ja Väinölä? Haapavesi tarjoaa ansiosidonnaisen palvelusetelin, jolla voi ostaa palvelun joko Attendolta tai kaupungilta, näin luvataan. Mutta kun Haapavedellä ei ole paikkoja, jäljelle jää vaihtoehdoiksi ostaa palvelu Attendolta tai etsiä jostain muualta päin Suomea, mistä vain vapaita paikkoja sattuu löytymään. Tämä tosiasia mahdollistaa Attendolle rahastamisen. Ihmiset kun haluaisivat mielellään viettää vanhuutensa kotiseudullaan lähellä omaisiaan ja ystäviään. Tämän takia aggressiivinen verosuunnittelija ja ahne voitontavoittelija Attendon ei pitäisi olla vaihtoehto palvelun tarjoajaksi. Tänään saimme käännettyä keskustan rattaat hetkeksi. 10-ryhmä eli vasemmisto, perussuomalaiset, sdp, vapaat vaikuttajat ja kokoomus olivat yhtä mieltä siitä, että emme hyväksy tällaista päätöstä varsinkin, kun asia yritettiin päättää sairaan lyhyessä ajassa. Vajaassa viikossa, ilman minkäänlaista ennakkoperehdyttämistä asiaan. 10-ryhmä kokousti ennen valtuuston kokousta ja näkemyksemme oli yhtenäinen. Haapaveden tulee selvittää myös oma rakentaminen esim. leasing-rahoituksella, koska silloin voimme paremmin toteuttaa ja valvoa järjestettävää toimintaa. Mikä tahansa muu vaihtoehto on parempi kuin monikansallisen, maksimaalista voittoa tavoitteleva pörssiyhtiö. Seinät ovat kulissi. Tärkeintä on laadukas ja hyvä palvelu vanhuksillemme, jotka ovat sen työllään yhteiskunnan eteen ansainneet. Vaikka kaupungin kassa on tyhjä, pitää meidän muistaa, että olemme vanhuksillemme sen velkaa, että takaamme heille inhimillisen kohtelun ja arvokkaan vanhuuden. Siksi kaupungin tulee hoitaa tämä rakennusprojekti itse alusta loppuun saakka. Maakunta ottaa sote-palvelut hoitoonsa lähiaikoina. Haapavesi voi toimia maakunnalle tilojen vuokraajana. Suurkiitokset edellä mainitulle kymppiryhmälle yhtenäisestä näkemyksestä asian johdosta. Viljo Saukon esitys jättää asia pöydälle meni läpi ja saamme lisää aikaa perehtyä asiaan ja etsiä vaihtoehtoja. Ilkka Repo Kaupunginvaltuutettu 10-ryhmän jäsen Harhaluulo on, että kyseessä on pelkkä tonttikauppa. Tonttikauppana asiaa käsiteltiin ja käsitellään. Kuitenkin Tarjouspyyntöön oli asetettu kaupungin puolelta ehto, että tontin ostaja sitoutuu rakentamaan laitoksen vuoden 2017 loppuun mennessä. Ja näiden tilojen on tarkoitus korvata Haapaveden käyttökelvottomat tilat. Toisin sanoen Haapaveden kaupunki ohjaa ihmiset pakonomaisesti Attendon syliin. 10-ryhmä, joka käsittää kaikki puolueet keskustan ulkopuolelta, toivat oman vastaesityksensä, eli jättää ehdotus pöydälle lisäselvityksiä varten. 10-ryhmä toi valtuustossa esille Attendon toimintatavat ja luonteen. Jos keskusta olisi näistä huolimatta vienyt asian päätökseen, olisi se varmasti tavalla tai toisella kolahtanut keskustan omaan nilkkaan. Mikäli keskusta ei olisi suostunut jättämään asiaa pöydälle, olisi 10-ryhmällä ollut valmiina esitys, jossa olisi esitetty vaihtoehdoksi sitä, että kaupunki itse rakentaisi vanhusten palvelukodin tase-tai leasing-rahoituksen turvin. Tai ainakin selvittäisi tämänkin vaihtoehdon ja sen kustannukset. Harvinaista on, että keskusta toimii tällä tavalla. Mutta keskustalle hatunnoston arvoinen asia, että eivät pitäneet kiinni periaatteestaan olla kuuntelematta muiden puolueiden esityksiä. Asia on liian suuri ja tärkeä, jotta päätös tehtäisiin kuuntelematta tosiasioita, sekä ajattelematta syy-/seuraus-suhteita. Rakennushankkeen hinnaksi haarukoitunee 2-3 miljoonaa euroa. Se on vain yhdeksäs-kuudesosa yhtenäiskouluhankkeen hinta-arviosta. Kaupunki voi tulevaisuudessa vuokrata tilaa maakunnalle vastaavaan käyttöön sote-uudistuksen jälkeen. Julkisen sektorin hallinnassa ei toiminnasta tule rahastusautomaattia, kuten tulisi väistämättä tapahtumaan ahneen, suuria voittoja hakevan Attendon hallitsemana. Rahaa ei ole kaupungilla, se on faktaa. Mutta meidän täytyy muistaa kunniavelka, joka meillä on vanhusväestöämme kohtaan. Meillä on velvollisuus huolehtia heistä parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka se tekisi kipeää taloudelle, on kyse kuitenkin vähäisestä satsauksesta heitä kohtaan, jotka ovat tämän maan hyvinvoinnin rakentaneet. Vanhusten hvinvoinnista huolehtiminen on kaiken muun yläpuolella, sitten tulevat lapset. 20 vuoden ajalle lainanhoitokuluja tulisi 100 000 -150 000 euroa (jos hanke maksaa 2-3 milj. euroa). Vastaavasti poistoja kaupunki saisi rakennuksesta 67 000-100 000 euroa 30 vuoden ajan hintahaarukasta riippuen. Maakunta vastaisi hoitopalveluista ja maksaisi kaupungille vuokraa kiinteistöstä. Palveluita käyttävän vanhusväen kannalta kaupungin omistus olisi turvallisin, inhimillisin ja paras vaihtoehto. Ilkka Repo Kaupunginvaltuutettu Perussuomalaiset

perjantai 18. marraskuuta 2016

Yhtenäiskouluhankkeesta, koulun lakkauttamisesta, rahan käytöstä viihteeseen

Yhtenäiskouluhanke ja koulun lakkauttaminen (Suomi 24 14.114.2016) Tänään 14.11.2016 oli valtuuston iltakoulu. Heti alkuun meitä muistutettiin siitä, että päätökset ovat julkisia, mutta keskustelut eivät. Kun keskustellaan yhteisistä, julkisista asioista valtuuston kesken, ihmettelen tätä vaitiolovelvollisuuteen vetoamista. Toin näkemykseni esille myös kokouksessa. Valtuuston kokoukset ovat pääsääntöisesti julkisia ja tämä iltakoulutemppuilu on pelkästään asioiden pimittämiseksi kansalaisilta. Lukuisissa kunnissa iltakoulutkin ovat julkisia ja usein myös netistä seurattavia. Haapavesi haluaa edelleen jatkaa salailulinjalla. Tätä salassapitovelvollisuutta on perusteltu minulle sillä, että valtuutetut uskaltavat tuoda omia näkemyksiään esille, kun paikalla ei ole yleisöä eikä lehdistöä. Jos ei uskalla seisoa sanojensa takana, miksi lähteä hoitamaan yhteisiä asioita? Kuitenkin itse käsitellyt asiat ovat julkisia, elleivät ne kuulu lain mukaan salassapidon piiriin. Jos toisten sanomiset ovat salassapidon alaisia, niin omat sanomiset ja näkemykseni voin tuoda esille. Yhtenäiskouluhankkeen suunnittelusta voin kertoa, että olen järkyttynyt, miten pitkälle asiat on suunniteltu pimennossa. Takana on täytynyt olla ydinjoukko virkamiehiä, sekä valtuuston/hallituksen pieni piiri pyörii - porukka. Humalojalla ei tuotu johtokuntien, rehtoreiden, virkamiesten ja kaupunginjohtajan seminaarissa mitään esille siitä, miten asiaa oli salassa viety eteenpäin. Edes päättäjät, eli valtuutetut eivät ole olleet suunnitelmien valmisteluista tietoisia ennen tätä päivää. Suunnitelmista paljastui karu totuus, että aikataulu on tehty ja se on erittäin kiireinen. Joulukuussa 2016 (=valtuuston seuraava kokous) pitäisi tehdä päätös yhtenäiskoulun rakentamisesta, jotta se valmistuisi syksyyn 2019 mennessä. Kuukaudenkin viive päätöksenteossa aiheuttaisi kuulemma sen, että kouluhanke valmistuisi vasta jouluna 2019! Tammikuussa 2017 pitäisi ilmoittaa toteutuksesta jne. Pitkä lista valmiiksi tehtyä aikataulutusta. Uskomatonta on myös se, että kokoonnumme keskustelemaan asiasta ilman, että meille valtuutetuille olisi toimitettu yhtä ainoata esityslistaa! Kokouksessakaan meillä ei ollut minkäänlaista asiakirjaa käytettävissä. Piti vain kuunnella ja yrittää hetkessä ymmärtää kuulemansa lukuisten uusien esille tulevien asioiden joukosta. Todellista valtuutettujen väheksymistä. Myöskin esittäjien esityksistä heijastui paljon tietämättömyyttä asioiden todellisista luonteista. Vaikutti paljon lobbaamiselta ulkopuoliselle rahoittamiselle ja elinkaarimallille. Liekö lobbaaminen tapahtunut kaupungin vai suuryritysten kautta? Yhtenäiskouluhanketta viedään nyt häikäilemättömästi eteenpäin ja vauhdilla. Lisäksi joka tapauksessa olisivat lakkauttamassa yhden sivukylän koulun ensi syksystä alkaen. jos haluamme kyläkoulujen säästyvän, on aika sivukyläläisten yhdistää voimansa ja näyttää kantansa. Emme luovuta vaan aloitamme vahvan taistelun. Tulevista puheenjohtajuuksista haaveleville näytämme, mitä vaaleissa seuraa, jos lähtevät omaa peliään pelaamaan itsekkäistä syistä kyläkoulujen hinnalla. Tuleeko yhtenäiskouluhankkeen myötä kaupungille säästöä? Ei tule vaan 500 000 - 700 000 (jopa enemmän) euron vuotuiset lisäkustannukset käyttötalouteen 20 vuodeksi eteenpäin. Tämä on karu totuus. Mistä rahat näihin lisämenoihin, kun nytkään varat eivät riitä menojen kattamiseksi? Tässä laskelmia, jotka ovat likimain oikeita. Elinkaarimalli tulee päivän esityksen perusteella maksamaan kaikkiaan +- 35 000 000 euroa seuraavien 20 vuoden aikana. Tämän kun jakaa kahdellakymmenellä, saa vuosittain aiheutuvat elinkaarimallista aiheutuvat kulut 1 750 000 euroa vuodessa. Nykyisellään yläasteen/ lukion rakennusten kiinteistökulut ovat noin 220 000 (pyöristetty luku, +-10 000 about). Uusi, tilalle rakennettava rakennus 7500 neliömetriä) tulee aiheuttamaan reilusti suuremmat kulut kuin vanha eli 300 000 -? Kaupunki nimittäin hoitaa lämmityksen, käyttösähkön, veden, ja? Oppilaiden kuljetukset 4 suunnalta ehkä 50 000-70000 euroa. Lisäksi aiheutuu suurenevista luokkakoista oppilaiden levottomuutta, kiusaamisen lisääntymistä, oppimisvaikeuksista potevien vaikeuksien lisääntymistä, sisäilman entisestään huononemista. Näitä ei voi rahassa mitata. Joka tapauksessa uudesta yhtenäiskoulusta aiheutuu suoria vuosittaisia kuluja +- 2 300 000 euroa vuosittain. Mitä voidaan vastapainoksi laskea vähennyksiin? 220 000 vanhan yläkoulun kiinteistökuluja, 670 000 euroa säästöä 4 kyläkoulun lakkauttamisesta, noin 600 000 euroa poistoja 30 vuoden ajan uuden yhtenäiskoulun rakentamisesta. Yhteensä noin 1 490 000, joka on oma laskennallinen pyöristettyihin lukuihin perustuva likiarvo. Eli noin 1 500 000 euroa. Tulot/poistot vuosittain 1 500 000 euroa Aiheutuvat kulut vuosittain 2 300 000 euroa. Kaupungin kulut lisääntyvät vuositasolla 800 000! Mistä rahat? Lisäksi 13 ihmistä jää työttömäksi, mikä vähentää kaupungin verokertymää merkittävästi heidän osaltaan, kun tulot pienenevät. Lisäksi sosiaalipuolen menot todennäköisesti kasvavat tämän myötä. tämän johdosta tuo 670 000 euron säästö on ylimitoitettu ja siitä johtuen kaupungille aiheutuvien lisäkustannusten määrä onkin suurempi kuin tuo 800 000 euroa. Taloudellisesti Haapaveden kaupungilla ei ole mitään edellytyksiä ryhtyä tässä taloustilanteessa moiseen velanottoon ja kustannusten kasvattamiseen. Se vie Haapaveden tilanteeseen, joka saattaa olla itsenäisen Haapaveden kuolinisku. Pakkoliitokseen. Lisäksi kyläkoulujen hävittämisestä aiheutuu paljon muita sivuvaikutuksia, joita ei voi rahassa mitata. Koulujen loppuminen hiljentää kylät pikku hiljaa. Kylien yhteishenki katoaa ja ihmiset muuttuvat vieraammiksi toisiaan kohtaan. Tällä hetkellä vallitsee trendi, jossa ihmiset haluavat pois kaupungin keskustaajamasta läheisille sivukylille, missä kohtaavat kaupungin keskustan läheisyys ja samalla maaseudun rauhallisuus. Humaloja ja Vattukylä ovat hyviä esimerkkejä vahvasta muuttovirrasta kyläkoulujen läheisyyteen. Uusia taloja rakennetaan nopeaa tahtia ja kylien asukasmäärä ja lapsiluvut ovat vahvassa nousussa. Vastaavasti kirkonkylä hiljenee. Siellä väkimäärä vähenee ja koulujen oppilasmäärät pienenevät sen myötä. Oppilaiden siirtäminen ja keskittäminen kasvattavat luokkakokoja ja sen myötä työrauhaongelmat lisääntyvät ja opetustoiminta häiriintyy. Kiusaaminen tulee lisääntymään ja sitä kautta oppilaiden henkinen hyvinvointi heikkenee. Tämä on jo Haapavedellä muutoinkin nähtävissä. Ongelmien kasaantuessa oppilaiden motivaatio ja mahdollisuus opiskella heikkenee merkittävästi. Hyttikallion koululla on ollut sisäilmaongelmia melkein koko koulun elinkaaren ajan. Näitä vähätellään niiden toimesta, jotka eivät siellä joudu päivittäin toimimaan. Lukuisat lapset ja aikuiset kärsivät mitä erilaisemmista sisäilman aiheuttamista oireista (hengitystien oireet, äänenkäytön ongelmat, väsymys, päänsärky, iho-oireet). Oppilasmäärien kasvaessa kaikki nämä tulevat lisääntymään ilmanlaadun heiketessä entisestään. Se, että yhtenäiskoulua havittelevat puhuvat puuta heinää, ei riitä. Esittämäni luvut voivat, ja heittävätkin, kaikilta osin jonkin verran suuntaan jos toiseen, mutta poikkeama ei ole juurikaan merkittävä. Nämä ovat helposti laskettavissa. Tarkempaan lukuun pääsee se joka haluaa, kun ottaa selvää talousjohtajalta tarkemmat luvut em. luvuista. Kaupungin perustelut yhtenäiskouluhankkeen eteenpäin viemiseksi kuntatalouden säästötoimenpiteenä eivät siis ole realistisia vaan päinvastoin tarkoituksellisiin valheisiin ja harhaan johtaviin laskelmiin perustuvia. Kaupungin itsenäisyys on muutenkin hiuskarvan varassa. Kolme neljästä kriisin tunnusmerkistä toteutuu jo Haapavedellä. Neljäs on tämän päivän tiedon perusteella erittäin lähellä. Nimittäin kaupungin suhteellinen velkaantuminen, jos ylittää 50 prosenttia valtion keskiarvosta, se ylittää kriisikunnan neljännen tunnusluvun. Ja neljän tunnusluvun täyttyessä ei enää neuvotella, vaan edessä on pakkoliitos. Se kuultiin myös tänään. Kuinka paljon on kaupungin suhteellinen velkaantuminen? Se on 49 prosenttia eli 1 prosenttiyksikön päässä kriisiytymisen neljännestä tunnusluvusta. Olemme veitsen terällä. Velkaantumiskierteelle pitää saada stoppi. Ylimieliseen ja yltiöpäiseen tuhlailuun ei ole varaa. Kukapa ei uutta haluaisi? Minäkin haluaisin. Mutta tosiasiat ja seuraukset pitää ottaa huomioon, kun tällaisia suunnitelmia tehdään. Ilkka Repo Kaupunginvaltuutettu Perussuomalaiset

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Yksi kyläkoulu aioitaan lakkauttaa syksystä 2017 alkaen

Kyläkoulumme vakavan sulkemisuhan alla Tämän vuoden kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa ratkaistaan kaikkien kyläkoulujemme kohtalo. Alkusyksystä sivistysjohtaja Seitajärvi kertoi meille valtuutetuille iltakoulussa, että hallitus aikoo esittää ensi vuoden talousarvioon 250 000 euron säästämistä koulutoimen osalta, ja että käytännössä tämä tarkoittaa yhden kyläkoulun sulkemista. Torstaina 3.11.2016 Humalojan koululla pidettiin keskustelutilaisuus, johon oli kutsuttu kaikkien koulujen johtokuntien edustajia, rehtorit, kaupunginvaltuusto, sivistysjohtaja, sekä kaupunginjohtaja. Valtuuston puheenjohtaja Hannu Riuttanen kertoi avauspuheenvuorossaan, että kaupunginhallitus esittää ensi vuoden talousarvioon 300 000 euron säästöjä koulutoimelle. Mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy nämä säästötoimet, tulee päätös merkitsemään yhden kyläkoulun sulkemista jo syksystä 2017 alkaen. Koulujen sulkemiset eivät lopu tähän, vaan seuraavaksi on aikeet lopettaa vielä yksi kyläkoulu syksyllä 2019. Todennäköisesti Vattukylän koulu olisi ensimmäisenä lakkautettavien listalla (oma spekulaatio). Tämä sen vuoksi, että herrat ovat luultavasti laskelmoineet siten, että Vattukylän koulun oppilaat sijoitettaisiin keskustan ala-asteisiin, minkä jälkeen Humalojan oppilaat myöhemmin siirrettäisiin Mieluskylän kouluun. Mikäli järjestys olisi toisinpäin, Humalojan koulun oppilaiden vanhemmat saattaisivat valita lähikouluksi Hyttikallion koulun, jolloin Keskustan kouluille ei jäisi enää tilaa Vattukylän koulun oppilaille. 100-prosenttisen varmaa kuitenkin on, että 300 000 euron kohdentuessa koulutoimeen, jompikumpi em. kouluista lakkautetaan. Tämä toimenpide ei liity millään tavalla meneillään olevaan yhtenäiskouluhankkeeseen. Sen toteutuessa lakkautettaisiin kerralla kaikki 4 sivukylän koulua. Kun valtuuston talousarviokokouksessa äänestetään ensi vuoden budjetista, äänestetään samalla myös kyläkoulujemme kohtalosta. Valtuutetut ovat tässä asiassa ratkaisevassa asemassa. Talousarviobudjetista tulisi tehdä muutosesitys, jossa torjutaan koulutoimeen kohdistettava säästöesitys. Esityksen muuttamiseen tarvitaan 14 valtuutetun tuki. Huomioitavaa on se, että mikäli yksikin kyläkoulu vielä menetetään, on se kuolinisku myös lopuille kyläkouluille. Seuraavan koulun kohtalosta päätettäessä, ei todennäköisesti enää koulujen puolesta puhuvien valtuutettujen määrä enää riitä loppujen puolustamiseen. Tärkeää on, että kaikki sivukylien valtuutetut asettuisivat yhtenä rintamana puolustamaan kyläkouluja ja niiden säilymistä. Kyläläisten kannattaa olla tiiviisti yhteydessä ennen kaikkea oman koulupiirinsä valtuutettuihin ja tietenkin myös muiden kylien valtuutettuihin ja kannustaa heitä puolustamaan kyliemme tulevaisuutta. Ensi keväänä ovat seuraavat kunnallisvaalit. Tämän vuoksi koulujen sulkemista ei todennäköisesti tulla ehdottamaan suoraan, vaan puhutaan vain koulutoimen säästöistä. Samalla muistutetaan, että kouluverkkotyöryhmä on tehnyt päätöksen, että yhtään kyläkoulua ei suljeta. Nämä ovat vain puheita. Koulutoimelle ehdotettava 300 000 euron säästötavoite kertoo karua kieltään. Yksi kyläkoulu aiotaan sulkea syksyllä 2017. Kuvio voisi mennä seuraavalla tavalla. Talousarvio yritetään viedä läpi tuon säästöehdotuksen kanssa, mutta kauniiden korulauseiden saattelemana. Ennen vaaleja koulun lakkauttamisesta päättäminen saattaisi käydä keskustalle kalliiksi vaalituloksen myötä. Siispä vaietaan vaaleihin asti. Vaalien jälkeen tehdään muutosesitys voimassaolevaan pykälään, joka suojaa yli 28 oppilaan koulut. Seuraava valtuuston kokous pidettäisiin reilun kuukauden kuluttua tästä kokouksesta, valitusajan umpeuduttua, ja siinä tehdään lakkauttamispäätös yhdelle koululle. Tässä välissä järjestetään uhriksi joutuvalla kylällä ”kyläläisten kuulemistilaisuus”, jossa ei ole tarkoituskaan kuunnella kyläläisten mielipidettä, mutta voidaan sanoa, että kuulemistilaisuus on pidetty niin kuin laki määrää. Näinhän Haapavedellä on toimittu tähänkin saakka. Toisaalta poissuljettu tilanne ei ole sekään, että lakkauttamispäätös esitellään jo talousarviokokouksen yhteydessä tai heti alkuvuodesta. Vaalien läheisyydestä johtuen pidän tätä kuitenkin hyvin epätodennäköisenä. Vetoan kaikkiin valtuutettuihin, että pelastakaa viimeiset kyläkoulumme! Nyt tarvitaan todellista asevelihenkeä ja ”sodanjulistus” virkamieskuntaa ja koulujen alasajoa ajavia valtuutettuja vastaan. Tämä asia on suurempi kuin poliittisten puolueiden väliset kädenväännöt. Tämä on meidän kaikkien yhteinen asia puoluekannoista riippumatta. Yhdessä voitamme! Kolmen muskettisoturin jaloin kielenkääntein totean: Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta ! (Aleksandre Dumas) Ps. Talousarviokokous on joulukuun 19:ntenä päivänä. Kaikki kynnelle kykenevät ihmiset, lapset ja aikuiset, tulkaa kuuntelemaan kokoukseen, miten siellä asiasta päätetään. Kokous on julkinen ja avoin kaikille. Muuta vaihtoehtoa koulujen säilymiselle ei ole kuin, että valtuusto kumoaa kokouksessa hallituksen säästöesitykset koulutoimelle. 500 – 1000 ihmistä valtuuston salissa, kaupungintalon aulassa ja kaupungintalon pihalla olisi kyläläisten yhteinen voimannäyte kylien elinvoimaisuuden säilymiselle. Ilkka Repo kaupunginvaltuutettu

lauantai 5. marraskuuta 2016

Vattukylän koulun kattoremontista Suomi24 Haapavesi Otin yhteyttä Pohjois-Suomen museoon vajaat kaksi kuukautta sitten. Pohjois-Suomen museo tekee yhteistyötä museoviraston kanssa. Keskustelimme silloin Vattukylän koulun katon heikosta kunnosta ja kaupungin haluttomuudesta sen korjaamiseen. Viraston edustaja Turpeinen oli hyvin perillä kohteesta ja toivoi, että kaupungilta löytyisi tahtotilaa rakennuksen ylläpitämiseen. Rakennus on museoviraston mukaan yhtä merkittävä kuin meijerirakennus, jota kunnostetaan parastaikaa kulttuurikirnuksi. Koko maakunnasta löytyy kuulemma vain 3 vastaavaa rakennuskompleksia ja ne ovat luonteeltaan merkittäviä. Esitin Turpeiselle pyynnön, että he tulisivat tarkastamaan koulun katon kunnon, ja niin hän lupasikin saman tien. Ilmoitin asiasta kaupunginjohtaja Vahtealalle ja kirjoitin asiasta tällekin palstalle. Kaupunginjohtajalle tuli tieto, että 17.10.2016 Pohjois-Suomen museosta tullaan tarkastuskäynnille Vattukylän koululle. Olin asiasta myös puhelimitse yhteydessä Vahtealan kanssa. Yllätys oli, kun kyseisenä päivänä koululla ei ollut kaupungin taholta asiasta vastaavaa henkilöä mukana tapaamisessa. Kaupunginjohtaja oli työpaikalla, tosin sairaslomalla. Mutta paikalle ei ilmestynyt teknistä johtajaa eikä rakennustarkastajaa, joiden toimenkuvaan asia olisi kuulunut. Meitä oli kuitenkin paikalla 3 valtuutettua ( olin paikalla palkattomalla virkavapaalla, kun asian ei katsottu kuuluvan tehtäviini valtuutettuna), Vattukylän kylätoimikunnan edustajia, koulun rehtori, kyläläisiä,... Noin 15 henkeä. Kävimme katselmuksen katon kunnon suhteen. Vuotokohtien alla oli ämpäreitä ja pahimmissa kohdissa aluskatetta niitattuna vuotokohtien alle johdattamaan vesivirtaa astioihin. Turpeisen kanssa nostimme yhtä aluskatetta, jonka painaumaan oli varastoitunut litroittain vettä. Kuitenkin lopputulema tarkastukselle oli, että katto olikin paremmassa kunnossa kuin oletettiin. Suhteellisen vähin investoinnein olisi katto kunnostettavissa. Valtuuston kokouksessa esitin kaupunginjohtajalle kysymyksen, miksi kaupungin edustajia ja asioista vastaavia virkamiehiä ei ollut paikalla. Vastausta ei kuulunut. Kysyin myös, miksi kattoa ei korjata, vaikka sen kunnostus ei maksa paljoakaan, jne? Seuraavaksi keskustan edustaja esitti kysymyksen Misstexin kohtalosta. Valtuuston puheenjohtaja antoi välittömästi vastauksen kysymykseen, että rakennus puretaan ensi keväänä. Vasemmiston Järvenpää esitti seuraavaksi kyselyn K-kaupan nykyisestä vuokrasuhteesta jne. Siihenkään ei tullut vastausta. Valtuuston puheenjohtaja Hannu Riuttanen vastasi hetimiten keskustalaisen kysymykseen, ja jätti vastaamatta perussuomalaisen ja vasemmistolaisen kysymykseen. Heitin tästä asiasta palautteen puheenjohtajalle, että vainko keskustan kyselyihin vastataan heti ja muiden puolueen ei? Tämän seurauksena kaupunginjohtaja täsmensi kepun kysymyksen vastausta Misstexin tiloista ja antoi vastauksen vasemmiston Järvenpään kyselyyn K-kaupan tilojen vuokraamsesta. Mutta sanaakaan hän ei vastannut kysymykseen Vattukylän koulun kattoremontista. Suorastaan törkeää toimintaa valtuuston puheenjohtajalta vastata oman puolueen kysymykseen, mutta jättämättä vastaamatta tai antamatta kaupunginjohtajan vastata kysymykseen. Puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja nolasivat itsensä täydellisesti näin toimiessaan. Onko kpj sittenkin kepun juoksupoika? Vastatkoon Antti-Jussi tähän jos kantti kestää. 200 000 euroa löytyy kaupunginjohtaja Vahtealan mielestä heti Kylpyläsaaren päärakennuksen rakentamiseen, mutta puoliakaan siitä ei löydy rakennuksen kunnostamiseen ja kunnossa pitämiseen museoviraston suojelemaan rakennukseen, jossa opiskelee noin 50 lasta ja työskentelee 5 aikuista! Kaupunginjohtajan arvomaailma ei ole kohdallaan mielestäni. Selkärangatonta oli myös kaupunginjohtajan teko olla vastaamatta suoraan kysymykseen. Kysymys ei ollut uusi ja sen taustat ovat AJ:llä tiedossa. Asia on ollut vuosia esillä. Puhelimitse asiasta tiedustellessani, minulle vastattiin, että mikäli yhtenäiskouluhanke toteutuu, ei rakennusta kannata kunnostaa, vaan se myydään yksityiselle, koska kaupungille sillä ei ole käyttöä. Eli, jos ostajaa ei löydy, annetaan rakennuksen lahota kuten kuuluisan Härön talon. Vattukylän koulun oppilaat ja henkilökunta sairastavat tilastollisesti vähiten Haapavedellä. Seuraavaksi tulee Humalojan koulun oppilaat ja henkilökunta. Hyttikallion koululla sairastuvuus ja oireilu ovat puolestaan kaikkein kovinta. Kaupunginjohtajan pitäisi näyttää alaisilleen esimerkkiä säästämisestä supistamalla omaa budjettiaan ja hallituksen budjettia. Näin ei kuitenkaan ole. AJ on lähes kaksinkertaistanut folkkien vip-kulut syömisineen ja juomisineen. Lisäksi väkeä juoksutetaan ystävyyskuntavierailuissa, joiden tarkoitusperä on hyvin epäselvä ja merkitys kaupungille olematon. Tosin osallistuvat virkamiehet saavat virkamatkan täydellä palkalla, päivärahalla ja ylöspidolla kaikkine huvituksineen. Riittää, kun "naamioi" matkan tarkoituksen muka Ulkoiluta koiraasi,mutta älä tässä! Tuommoiseen kylttiin törmäsin Sulkakyläntien kevyenliikenteen väylän viereisellä pientareella.Eihän se punaisen talon väki omista sitä pientaretta,hei haloo!Oitis istutin puoliväkisin koirani,ja käskin tehdä niin ison tortun kuin irtoaa!Menee tuo omiminen jo liiallisuuksiin..rakentaa aidan rajalle niin ei tule koirat paskoon nurmikolle!Mutta pientareelle saa paskoa,ne on kunnan aluetta! Vattukylän koulun kattoremontista Otin yhteyttä Pohjois-Suomen museoon vajaat kaksi kuukautta sitten. Pohjois-Suomen museo tekee yhteistyötä museoviraston kanssa. Keskustelimme silloin Vattukylän koulun katon heikosta kunnosta ja kaupungin haluttomuudesta sen korjaamiseen. Viraston edustaja Turpeinen oli hyvin perillä kohteesta ja toivoi, että kaupungilta löytyisi tahtotilaa rakennuksen ylläpitämiseen. Rakennus on museoviraston mukaan yhtä merkittävä kuin meijerirakennus, jota kunnostetaan parastaikaa kulttuurikirnuksi. Koko maakunnasta löytyy kuulemma vain 3 vastaavaa rakennuskompleksia ja ne ovat luonteeltaan merkittäviä. Esitin Turpeiselle pyynnön, että he tulisivat tarkastamaan koulun katon kunnon, ja niin hän lupasikin saman tien. Ilmoitin asiasta kaupunginjohtaja Vahtealalle ja kirjoitin asiasta tällekin palstalle. Kaupunginjohtajalle tuli tieto, että 17.10.2016 Pohjois-Suomen museosta tullaan tarkastuskäynnille Vattukylän koululle. Olin asiasta myös puhelimitse yhteydessä Vahtealan kanssa. Yllätys oli, kun kyseisenä päivänä koululla ei ollut kaupungin taholta asiasta vastaavaa henkilöä mukana tapaamisessa. Kaupunginjohtaja oli työpaikalla, tosin sairaslomalla. Mutta paikalle ei ilmestynyt teknistä johtajaa eikä rakennustarkastajaa, joiden toimenkuvaan asia olisi kuulunut. Meitä oli kuitenkin paikalla 3 valtuutettua ( olin paikalla palkattomalla virkavapaalla, kun asian ei katsottu kuuluvan tehtäviini valtuutettuna), Vattukylän kylätoimikunnan edustajia, koulun rehtori, kyläläisiä,... Noin 15 henkeä. Kävimme katselmuksen katon kunnon suhteen. Vuotokohtien alla oli ämpäreitä ja pahimmissa kohdissa aluskatetta niitattuna vuotokohtien alle johdattamaan vesivirtaa astioihin. Turpeisen kanssa nostimme yhtä aluskatetta, jonka painaumaan oli varastoitunut litroittain vettä. Kuitenkin lopputulema tarkastukselle oli, että katto olikin paremmassa kunnossa kuin oletettiin. Suhteellisen vähin investoinnein olisi katto kunnostettavissa. Valtuuston kokouksessa esitin kaupunginjohtajalle kysymyksen, miksi kaupungin edustajia ja asioista vastaavia virkamiehiä ei ollut paikalla. Vastausta ei kuulunut. Kysyin myös, miksi kattoa ei korjata, vaikka sen kunnostus ei maksa paljoakaan, jne? Seuraavaksi keskustan edustaja esitti kysymyksen Misstexin kohtalosta. Valtuuston puheenjohtaja antoi välittömästi vastauksen kysymykseen, että rakennus puretaan ensi keväänä. Vasemmiston Järvenpää esitti seuraavaksi kyselyn K-kaupan nykyisestä vuokrasuhteesta jne. Siihenkään ei tullut vastausta. Valtuuston puheenjohtaja Hannu Riuttanen vastasi hetimiten keskustalaisen kysymykseen, ja jätti vastaamatta perussuomalaisen ja vasemmistolaisen kysymykseen. Heitin tästä asiasta palautteen puheenjohtajalle, että vainko keskustan kyselyihin vastataan heti ja muiden puolueen ei? Tämän seurauksena kaupunginjohtaja täsmensi kepun kysymyksen vastausta Misstexin tiloista ja antoi vastauksen vasemmiston Järvenpään kyselyyn K-kaupan tilojen vuokraamsesta. Mutta sanaakaan hän ei vastannut kysymykseen Vattukylän koulun kattoremontista. Suorastaan törkeää toimintaa valtuuston puheenjohtajalta vastata oman puolueen kysymykseen, mutta jättämättä vastaamatta tai antamatta kaupunginjohtajan vastata kysymykseen. Puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja nolasivat itsensä täydellisesti näin toimiessaan. Onko kpj sittenkin kepun juoksupoika? Vastatkoon Antti-Jussi tähän jos kantti kestää. 200 000 euroa löytyy kaupunginjohtaja Vahtealan mielestä heti Kylpyläsaaren päärakennuksen rakentamiseen, mutta puoliakaan siitä ei löydy rakennuksen kunnostamiseen ja kunnossa pitämiseen museoviraston suojelemaan rakennukseen, jossa opiskelee noin 50 lasta ja työskentelee 5 aikuista! Kaupunginjohtajan arvomaailma ei ole kohdallaan mielestäni. Selkärangatonta oli myös kaupunginjohtajan teko olla vastaamatta suoraan kysymykseen. Kysymys ei ollut uusi ja sen taustat ovat AJ:llä tiedossa. Asia on ollut vuosia esillä. Puhelimitse asiasta tiedustellessani, minulle vastattiin, että mikäli yhtenäiskouluhanke toteutuu, ei rakennusta kannata kunnostaa, vaan se myydään yksityiselle, koska kaupungille sillä ei ole käyttöä. Eli, jos ostajaa ei löydy, annetaan rakennuksen lahota kuten kuuluisan Härön talon. Vattukylän koulun oppilaat ja henkilökunta sairastavat tilastollisesti vähiten Haapavedellä. Seuraavaksi tulee Humalojan koulun oppilaat ja henkilökunta. Hyttikallion koululla sairastuvuus ja oireilu ovat puolestaan kaikkein kovinta. Kaupunginjohtajan pitäisi näyttää alaisilleen esimerkkiä säästämisestä supistamalla omaa budjettiaan ja hallituksen budjettia. Näin ei kuitenkaan ole. AJ on lähes kaksinkertaistanut folkkien vip-kulut syömisineen ja juomisineen. Lisäksi väkeä juoksutetaan ystävyyskuntavierailuissa, joiden tarkoitusperä on hyvin epäselvä ja merkitys kaupungille olematon. Tosin osallistuvat virkamiehet saavat virkamatkan täydellä palkalla, päivärahalla ja ylöspidolla kaikkine huvituksineen. Riittää, kun "naamioi" matkan tarkoituksen muka merkitykselliseksi. Ajatellaanpa, että intohimoiset metsästyksen harrastajat haluaisivat tehdä metsästysretken esimerkiksi viroon. Hanhien muuttoaika käsillä jne. Kootaan pieni porukka ja sovitaan asioista. Päätarkoitus on metsästys, mutta matka pitäisi naamioida virkamatkaksi, niin kustannukset maksaakin kunta eivätkä osallistujat. Siihen ei tarvita muuta kuin tehdään pari "virallista" käyntiä esimerkiksi vierailun kohteena olevan paikkakunnan ammattikouluun ja " luodaan" yhteistyösuhteita. Näin matkat saadaan maksatettua kaupungilla. Joillakn palkka juoksee, päivärahat, majoitukset ,... Maksetaan itse pikku summa vierailusta sim. metsästysretken osalta, jotta ei näyttäisi niin kornilta. Kunhan kukaan ei pengo asioita, niin kaikki on hyvin. Tosin ammattikoululle löytyisi yhteistyökumppaneita lähempääkin, vaikka Nivaladta, mutta silloin matkaaminen ei olisi niin houkuttelevaa. Oma näkemykseni on, että nämä ystävyyskuntavietailut ovat nimenomaan räätälöity hyväveliporukan yhteishengen luomiseksi. Uudet luottamusmiehet sitoutetaan puolueen ja virkamiesten tahdon alle antamalle heille hieman porkkanaa kaupungin maksamana. Tosiasiallista hyötyä niistä ei ole. Ilkka Repo Kaupunginvaltuutettu Perussuomalaiset

tiistai 25. lokakuuta 2016

Vip-huumaa kaupungin kustantamana folkeilla

Taas on folkit takana. Alunperin kaupungin piti tukea festivaalia vain muutaman vuoden, kunnes tapahtuma pääsee jaloilleen. Nyt on takana kohta kolme vuosikymmentä, ja kaupunki jatkaa toinnan tukemista hurjilla summilla kaupungin talousvaikeuksista huolimatta. On suoraa avustusta, piilotukea kaupungin työntekijöille ostettavien lippujen muodossa. Lisäksi kaupunki hukuttaa kymppitonnin yhdessä illassa tilaisuudessa vip-vieraiden kestitsemiseen. Kysyin valtuuston kokouksessa kaupunginjohtajalta, että paljonko taas törsättiin veronmaksajien piikkiin. Vastaus oli, että tänä vuonna kaupunki tarjosi vain yhden viinilasillisen aterialla. Pyysin tänään asiakirjoja tapahtuman johdosta ja ne kertovat jotain muuta. Vip-teltassa aterioita syötiin 123 annosta 35 euron hintaan, mutta juomia oli ostettu 450 annosta 4,5 euron hintaan plus alv 24 prosenttia. Drinkkien hinnaksi tulee siis noin 6 euroa. Nykyinen kaupunginjohtajamme Antti-Jussi Vahteala näyttää kunnostautuvan tällä vip-saralla. Ennen Antti-Jussia, kaupungin vip-toimet maksoivat veronmaksajille noin 4000 eurosta noin 5500 euroon. Vahtealan ensimmäisen vuoden vip-kestitsemistilaisuuden hinta noin 8500 euroa ja nyt toisena vuonna kulut nousivat jo 10 770 euroon! Miten on mahdollista, että kaupunginjohtaja samaan aikaan kertoo huonosta taloustilanteesta ja siitä, että me valtuutetut joudumme tekemään ikäviäkin päätöksiä talouden tasapainottamiseksi, samalla kun oma toiminta osoittaa jotain aivan muuta. Onhan se hienoa kulkea kukkona tunkiolla, rinta rottingilla ja tarjoilla kutsutuille kaupunkilaisten vähistä verovaroista. Milloin Vahteala näyttää esimerkkiä, miten asioita priorisoidaan? Nämä turhat toiminnat kokonaan pois kaupungin listoilta, turhien suurien onvestointien välttäminen jne. Odotan sitä päivää, kun kaupunginjohtaja taas astuu kansan eteen ja voivottelee huonoa taloutta, sekä pakottaa alaisensa säästövapaille tai vaihtoehtoisesti kolme kertaa pidemmälle pakkolomalle. Ihmettelen kaupunginjohtajan suoranaista törsäilyä yhteisillä miinusmerkkisillä varoilla. Perusturvasta ja koulutoimesta revitään enemmän kuin sieltä olisi varaa ottaa. Häpeäksi kaupungille tällainen priorisointi. Kaupungin talous on niin kurjassa tilanteessa, että mikäli valtion hallitus tekee päätöksen hoitajamitoituksen laskemisesta 0,5:stä 0,4:ään, niin Haapavesi tulee rahapulassaan tuonkin hirveyden tekemään. Pidetään kädet ristissä, ettei Suomen hallitus tee tätä mahdolliseksi. Julkaisen tähän lopuksi kaupungin kutsuvieraslistan, sekä laskuerittelyn vip-illan kuluista. Kutsuvieraslista ei tarkoita sitä, että kaikki kutsutut olisivat saapuneet paikalle. Buffet-illallinen 35€/kpl, 123hlöä, yhteensä4305 euroa Kutsuvierastilaisuuden juomat 450kpl, yhteensä 2025 euroa Festivaalirannekkeet VIP, 123 kpl, yhteensä 3690 euroa (30 euroa kpl yhdelle illalle) Festivaalirannekkeet muut 25 kpl, yhteensä 750 euroa Laskun loppusumma 10 770 euroa Sitten kutsun saaneet: ​​1 (5) HAAPAVESI FOLK 2016 HAAPAVEDEN KAUPUNGIN KUTSUVIERASTILAISUUS LAUANTAI 2.7.2016 KLO 19.00 – 20.30 KUTSUVIERAAT AAKKOSTETTUNA: - Aikkila Tuomas - Ansamaa Jukka-Pekka - Anttila Katariina - Biskop Kim - Eriksson Tiina - Eriksson Peter - Forssblom Samu - Grahn-Laasonen Sanni - Haapala Hannu - Haapanen Jarmo - Hakala Petri - Hakkarainen Timo - Halla-aho Heikki - Halmeenpää Hanna - Hankonen Liisa - Hannula Timo - Hantula Ritva - Harju Pauli - Harjuniemi Matti - Hassinen Markus - Hatula Seija - Heikkinen Ville - Heinilä Juuso - Heiska Pekka - Helaakoski Leila - Helin Jarmo - Hentilä Helka-Liisa - Hurme Annikka - Hänninen Katja - Ilola Riitta - Immonen Olli - Isoherranen Ville - Isohookana-Asunmaa Tytti - Isokoski Sisko - Isola Sanna - Jaakola Päivi - Jantunen Aija - Jarva Marisanna - Jokinen Jaana - Junno Juha - Juola Erkki - Jussila Esa - Jussila Teija - Järviluoma Antti - Kaakinen Juhani - Kainu Hannu - Kallio Jorma - Kalliorinne Risto - Kallunki Hannu - Kangas Esko - Kangas Seppo - Kangasharju Aki - Kantola Kalle - Kantola Outi - Karikumpu Päivi - Karjalainen Pirjo - Karjalainen Tuomo - Karvonen Ahti - Karvonen Jaana - Karvonen Kyösti - Keisanen Päivi - Keränen Niilo - Kielinen Marko - Kiiskilä Johanna - Kinnunen Petri - Kleemola-Välimäki Piia - Knuutinen Timo - Koivisto Pasi - Kolehmainen Marjo - Kolppanen Rainer - Konola Matti - Korhonen Timo V. - Kortet Sirpa - Koski-Ahonen Liisa - Koskinen Jari - Kuronen Urpo - Laajala Päivi - Laitila Markku - Laitinen Mikko - Lappalainen Ari - Lappalainen Riitta - Lassila Ulla - Laukka Petri - Lehtiniemi Timo - Lehtonen Mikko - Lempiäinen Hilkka - Leskinen Hannu - Liesmaa Kai - Liimatta Jonas - Lohi Tuomas - Louet-Similä Kaisa - Luukkonen Jouko - Luusua Sirkka - Majuri Harri - Makkonen Keijo - Malkavaara Matti - Manninen Marjukka - Mattila Pirkko - Mustanoja Teuvo - Myllylä Teija - Myllylä Raili - Mäki Maire - Mäki-Leppilampi Anne - Männistö Lasse - Määttä Tytti - Möller Urho - Niemi Esa - Niinimäki Jouko - Nissinen Jouko - Nurkkala Ahti - Näppä Raija - Ohtamaa Alpo - Ojala Aini - Ojanperä Terho - Ollikainen Antti - Ollila Antti - Ollila Juha - Onkalo Pirjo - Orpo Kai - Paakinaho Timo - Paananen Antti - Pahkala Lauri - Pajala Kai - Pallari Tarmo - Palo Tero - Palosaari Marko - Parkkila Pasi - Parviainen Ulla - Peisa Jyrki - Pekkala Ilkka - Peltola Ilkka - Peltomaa Kati - Pennanen Matti - Perkkiö Kaija-Maija - Perttula Pekka - Piilma Pauli - Pitkälä Aulis - Puhto Marko - Pylväs Juha - Rajala Tiina - Rajaniemi Eija - Ranta Janne - Rantakangas Antti - Rautio Risto - Reina Timo - Riipi Mika - Ristinen Esko - Riuttanen Hannu - Rousu-Karppinen Kaarina - Ryyti Jouni - Räinä Matti - Rämet Jussi - Rönkkö Emilia - Saarelainen Mika - Saarelainen Seppo - Saarinen Hannu - Saarinen Jari - Salmikangas Esko - Salo Jaana - Sarkkinen Hanna - Saukko Viljo - Savolainen Sanna - Savolainen Terttu - Seitajärvi Erkki - Seitsojoki Suvi-Tuulia - Silvola Pentti - Sipilä Juha - Sippola Esa - Soronen Mauno - Sorvisto Maria - Suhonen Timo - Suutari Eero - Tallgren Anja - Talvitie Mari-Leena - Tammilehto Mika - Tikkanen Pertti - Tikkunen Jouni - Timlin Onni - Tuovinen Jari - Tuppurainen Tytti - Tölli Tapani - Uusivirta Juha - Vahteala Antti-Jussi - Vehkaperä Mirja - Veikkola Heidi - Viinala Jarmo - Vilkuna Antti - Virta Jami - Virtanen Vesa - Von Schulmann Ronald - Vornanen Liisa - Vuolteenaho Jarmo - Vähämäki Ville - Värttö Pauliina - Yli-Kyyny Tomi - Ylinen Esko - Ylinen Janne - Yrjänäinen Jari "........................... .............................. ...... Ilkka Repo Perussuomalaiset Haapavesi

perjantai 21. lokakuuta 2016

Yhtenäiskouluhankkeesta

Haapavedellä ollaan lakkauttamassa kaikki kyläkoulut Suossaollaan (Suomi 24 Haapavesi 9.10.2016) Kouluverkkotyöryhmä on tehnyt päätöksen, että yhtään koulua ei lakkauteta. Työryhmä perustettiin aikanaan asiaa selvittämään. Työryhmän loppulausunto ei ollut virkamiesjohdolle ja kouluja alas ajaville mieluinen. Niinpä kouluverkkotyöryhmän selvitystyölle ei anneta mitään arvoa, vaan alasajoa viedään yhä eteenpäin. Työryhmiä Haapavedellä perustetaan pönkittämään valtaeliitin ja virkamiesjohdon näkemyksiä. Näihin työryhmiin pyritään valitsemaan ohjailtavissa olevia jäseniä, jotka etsivät perusteluita halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Nyt pääsi käymään vahinko, eikä työryhmä päässytkään virkamiehiä ja koulujen alasajoa haluavien kanssa haluttuun lopputulokseen. Jos työryhmä olisi päätynyt esittämään kouluverkon supistamista tai kyläkoulujen lakkauttamista, olisi tämä uutinen julkaistu jokaisessa mahdollisessa tiedotusvälineessä ja hehkutettu viimeiseen asti. Nyt ajetaan kaikkien sivukylien koulujen alasajoa. Rakennettaisiin yhtenäiskoulu, johon tulisivat perusasteen luokat 5-9, sekä lukio. Esikoululaiset ja 1-4-luokkalaiset sijoitettaisiin Hyttikallion ja Mäkirinteen kouluihin. Nykytilanteessa muodostuisi jokaista ikäryhmää 5 luokan verran. Näin ollessa, koulujen tilat eivät riittäisi kaikille ryhmille. Ratkaisu löytyykin siitä, että supistetaan luokkien määrä 4 ryhmään/ikäkausi. Samalla saadaan vähennettyä 6 opettajan virkaa. Luokkakoot kasvaisivat keskimäärin 5-6 henkilöllä. Hyttikallion ja Mäkirinteen koulujen luokat eivät ole suunniteltuja näin suurille opetusryhmille. Hyttikallion koululla on alakouluista pahimmat sisäilmaongelmat siitä huolimatta, että niitä on yritetty vähentää. Takaiskuna sisäilmaongelmille tuli siivoajien roima vähentäminen. Luokat siivotaan enää vain 2 kertaa viikossa. Vaatepölyn ja muiden partikkeleiden määrä on lisääntynyt luokissa tämän myötä. Oppilaat ja henkilökunta kärsivät huonon sisäilman aiheuttamista oireista. On iho-oireita, silmien kuivumista, hengitystieoireita, päänsärkyä, väsymystä, äänenkäytön ongelmia jne. Sinnekö aiotaan ahtaa oppilaat sisäilmaltaan terveistä kouluista? Oppimisvaikeudet, keskittymiskyvyn vaikeudet, levottomuus ja lasten ( ja perheiden) pahoinvointi on lisääntynyt merkittävästi lähivuosien aikana ja suunta näyttää olevan pahenemaan päin. Miten käy, kun ahtaisiin ja sisäilmaltaan huonoihin tiloihin ahdetaan lisää oppilaita? Vaikeudet lisääntyvät ja kasaantuvat. Oppimisvaikeudet lisääntyvät ja sitä kautta lasten pahoinvointi ja syrjäytyminen. Entinen kaupunginjohtaja Luukkonen esitti meille valtuutetuille tilastoja noin kymmenen saman kokoluokan kunnan asioista. Haapavesi oli kirkkaassa johdossa nimenomaan lasten ja nuorten pahoinvoinnista kertovissa tilastoissa. Haapavedellä on selvästi eniten lasten ja nuorten huostaanottoja ja tilapäisiä sijoituksia. Näillä koulujen lakkauttamisillako lasten hyvinvointia lisätään? Esikoululaisista alkaen hyvin monilla koulupäivät pitenevät merkittävästi. Kiusaamistapaukset todennäköisesti lisääntyvät varsinkin 5.-6.-luokkalaisten kohdalla. Entäpä, jos VAPO:n suunnitelmat toteutuvatkin Haapaveden kohdalla? Haapavedellä väkiluku nousisi ja sitä myötä myös lapsiluku. Mihin nämä lapset sijoitetaan täyteen ahdetuissa kouluissa? Paljon muita avoimia kysymyksiä jää mietittäväksi. Keskustelin puhelimessa kaupunginjohtajan kanssa tästä kouluverkkoasiasta tiistaina 5.10. ja hän sanoi minulle, että asiasta päätetään jo tänä syksynä, ja että valtuustolla on iltakoulu mm. tämän asian tiimoilta. Kaksi kokousta on jäljellä valtuustolla. Päätöksentekoon ja asiasta keskustelemiselle ei näköjään jätetä aikaa, vaan asia yritetään viedä nopeassa aikataulussa eteenpäin. Kaupunginjohtaja totesi viimeksi iltakoulussa, että olemme hyvin huonossa taloustilanteessa ja joudumme tekemään ikäviäkin päätöksiä. Talouttako helpottaa, kun teemme lisävelkaa 15 000 000 euroa (keskivertoarvio)? Sivistystoimi ja perusturva on ollut jatkuvasti säästötoimien kohteena samalla, kun kaupunki syytää rahaa ei- tuottaviin ja kunnalle kuulumattomiin palveluihin. Onko tämä oikein? Kylpyläsaaren kehittämistyöryhmä on tehnyt päätöksen, että kylpyläsaaren päärakennus uusitaan ensi kesään mennessä, ja että siihen varataan 200 000 euroa vuoden 2017 talousarviosta keskustan kehittämisrahastosta! Ennen kuulumatonta! Eihän ensi vuoden talousarviota ole edes tehty. Joku sanoo, että työryhmä ei tee päätöksiä, vaan ehdottaa. Näin onkin. Mutta kun työryhmään kuuluvat mm. hallituksen puheenjohtaja Heikki Halla-Aho, kaupunginjohtaja Vahteala, Valtuuston puheenjohtaja Riuttanen, tekninen johtaja Rautio, Pallari,... niin jokainen voi päätellä mitä se merkitsee. Onko kaupungin päättäjillä arvomaailma ja priorisointi kohdallaan? Rahaa löytyy sormia napsauttamalla tällaiseen, mutta lakisääteisiin toimintoihin sitä ei löydy. Lisää kuluja ja ahdinkoa kuntalaisille. Kohta taas uhataan ja varmaan myös toteutetaan kunnan työntekijöiden pakkolomat, jotta kaikki nämä saadaan rahoitettua. Ilkka Repo Kaupunginvaltuutettu Perussuomalaiset Suossaollaan (Suomi24 Haapavesi 20.10.2016) 20.10.2016 19:39 Sivukylien koulut tuovat säästöä 750 000 euroa vuodessa. Niin varmasti, kun laskelmat tehdään niin osoittamaan. Uuden koulun rakentaminen lisää kaupungin kuluja 1 000 000 - 1 200 000 euroa vuodessa 30 vuodeksi eteenpäin. Niin että missä ne säästöt ovat. Kaupungin vuosittaiset kiinteät kulut lisääntyvät noin puolella miljoonalla. Mistä rahat, kun nytkään rahat eivät riitä kattamaan menoja? Alijäämätili on 1.4 miljoonaa miinuksella ja negatiivinen tuloskierre jatkuu. Väkiluku vähenee lähes 100 henkilöä vuodessa. Valtiolta tulevat avustukset vähenevät myös tämän takia, samoin verotuotot. Huoltosuhde heikkenee merkittävästi. Ikääntyneiden määrä lisääntyy voimakkaasti samalla, kun työssä käyvien määrä vähenee. Kaupungilla ei yksinkertaisesti riitä rahat palveluiden turvaamiseen. Palvelumaksuja ja veroäyriä joudutaan pakon edessä nostamaan huimia summia selviytymisen eteen. Pakkolomat tulevat varmasti eteen ja aina vain pidempinä. Nyt on pakko pitää maltti uusien investointien suhteen. Kaikki kaupungin toimintaan kuulumattomien toimintojen ja toimien avustus on lopetettava. Ystävyyskuntavierailut (joista ei ole mitään konkreettista taloudellista hyötyä, päinvastoin)on laitettava toistaiseksi jäihin tai lopetettava. Folkkien pitää pystyä tulemaan toimeen omillaan, jne. Kuulostaahan se hienolta, että saataisiin uusi koulu. Mutta sitä ei saada, vaan se pitäisi rakentaa kohtuuttomalla velalla, 15 000 000 -20 000 000 euroa! Jokaisen pitäisi ymmärtää, mihin tällainen lisävelkamäärä johtaa. Kaikkien kaupungille kuuluvien palveluiden halvaantumiseen. Malttia kpj:lle ja johtoryhmän jäsenille, sekä hallitukselle. Yhteiskouluhankkeen myötä vajoamme väistämättä kohti pakkokuntaliitosta. Ilkka Repo Kaupunginvaltuutettu Perussuomalaiset Suossaollaan {(Suomi 24 Haapavesi 20.10.2016)vastine väitteeseen, että yllä olevat väitteet ovat tuulesta temmattuja} Helppohan nuo on perustella, vaikka kuka tahansa ne pystyisi perustelemaan mielessään, jos vähänkään matematiikkaa hallitsee. Jos otetaan lainaa 15 000 000 eiroa 30 vuodeksi, tarkoittaa se sitä, että 30 vuoden ajan joutuu lyhentämään lainaa 500 000 euroa vuodessa. Jos korko olisi 2 %, niin korkoa joutuu alussa maksamaan 300 000 euroa vuodessa. Opetusryhmiä tiivistäessä, luokkien oppilasmäärä kasvaa, mikä johtaa siihen, että OKM, eli opetus- ja kulttuuriministeriö ei enää anna avustusta ryhmäkokojen pienentämiseen, mikä on ollut jopa 250 000 euroa parhaimmillaan ja nykyiselläänkin 150 000 euroa. Jos rakennusprojekti tehdään leasing- periaatteella, tulee hanke noin 30 prosenttia kalliimmaksi, kuin mitä se tulisi, jos kaupunki ottaisi lainan nimiinsä ja maksaisi sillä kilpailutetun projektin. Yhtenäiskoulun hinta saattaa nousta jopa 20 000 000 tai huomattavasti suuremmaksi, mikäli päädytään leasing- malliin. 20 000 000 eiron investointi 30 vuoden maksuajalla aiheuttaisi lainan lyhennyskuluja noin 670 000 joka vuosi 30 vuoden ajan. Päälle tulevat korkokulut, jotka olisivat alussa 400 000 euroa vuodessa. Lisäksi myös menetettäisiin valtiolta saatava OKM-rahoitus. Molemmissa tapauksissa päälle tulisivat myös kuljetuskustannukset, jotka kuitenkin olisivat pieniä summia em. summien rinnalla. Suuren yhtenäiskoulun myötä aiheutuisi paljon lieveilmiöitä, joiden hintalappua ei voi suoraan arvioida, mutta ne olisivat merkittäviä. Kiusaaminen, levottomuus, oppimisvaikeuksien lisääntyminen jne, olisivat näitä asioita. Eivät nämä ole summassa heitettyjä lukuja, vaan enimmäkseen matemaattisia ja osittain arviointeihin perustuvia lukuja. Kuka tahansa voi laskea vuosittaiset lainanhoitokulut korkoineen, sekä valtiolta saatujen avustusten menetykset. Jos haluat lisää informaatiota, niin ota puhelin käteen ja soita, yhteystietoni on saatavissa. Voin kertoa tarkemminkin, mutta täällä se on mahdotonta. Yhteisistä asioista keskusteltaessa, voit myös tulla käymään ja juttelemaan. Kajvit keitetään ja pullaakin tarjotaan, jos sattuu olemaan. Nimelläni kirjoitan, koska koen pystyväni myös perustelemaan väitteeni. Jos joku haluaa väitellä aiheista, joihin olen ottanut kantaa, tervetuloa. Olen kaikkien kuntalaisten käytettävissä, jos apua tai tietämystä tarvitsee. Kaikkea en tiedä, mutta otan asioista tarvittaessa selvää. Tule sinäkin omalla nimelläsi esille, jos uskot asiaasi ja seisot sen takana. Nimettömänä pystyy kuka tahansa suutaan soittamaan. Ilkka Repo Kaupunginvaltuutettu Haapavesi Suossaollaan (Suomi 24 Haapavesi 20.10.2016) Tuosta ylhäältä jäi pois merkittävä menoerä, nimittäin uuden koulukompleksin käyttökulut. Lämmitys ja käyttösähkö mm. Kulut tulevat varmasti olemaan huomattavasti suuremmat kuin nykyisellä yläasterakennuksella. Pakkaselle menee yhtenäiskoulu ja aivan hurjasti, Ilkka Repo Suossaollaan (Suomi 24 Haapavesi 16.10.2016, alkuosa poistettu virheellisen informaation takia) Alaspäin olemme menossa joka asiassa, mitä koulutukseen ja perusturvaan tulee. Kaupungilta löytyy rahaa sille kuulumattomiin ei-lakisääteisiin ja tuottamattomiin palveluihin. Vastaavasti perusturva ja sivistystoimi repii rahat heikompiosaisten selkänahasta. Samoihin aikoihin Kylpyläsaaren kehittämistyöryhmä on tehnyt esityksen, että Kylpyläsaaren päärakennus puretaan ja varataan 200 000 euroa uuden rakentamiseen. Liikenneympyräkaavailut toinen tuhlailun esimerkki. Kaupunginhallitus on puolestaan tehnyt päätöksen täytettävistä viroista ja toimista. Näistä heijastaa näkyviin suunnitelmat kaikkien sivukylien koulujen lakkauttamisista ja uuden yhtenäiskoulun rakentamisesta. Toimia esitettiin toistaiseksi voimassaoleviksi. Ne esitettiin ensin muutettaviksi toistaiseksi voimassa oleviksi 31.12.2018 saakka. Hallituksessa ne kuitenkin muutettiin viikko sitten viikon 22 loppuun saakka voimassa oleviksi vuodeksi 2019. Tuolloin peruskoulut lakisääteisesti loppuvat. Eli vuodeksi 2019 syksyksi kaavaillaan kouluverkon kaatamista tyystin. Sama ideologia näkyy hallituksen samassa kokouksessa tekemä selvitys lainakannasta. Sitäkin muutettiin perusteena keskeneräinen kouluverkkotyöselvitys. Haapaveden kaupunki oli anonut ja saanut määrärahoja liikkuva koulu - hankkeen varjolla koulujen pihoille asennettaviin leikkitelineisiin. Pienten koulujen rehtoreille tuli esimieheltä kielto, että kiinteitä kalusteita ei saa enää asentaa sivukylien kouluille. Tämäkin on selkeä osoitus siitä, että kouluja ollaan tosissaan lakkauttamassa. Pihatelineiden asennus kuitenkin tapahtuu valveutuneiden rehtoreiden ansiosta. He kun huomauttivat, että rahoitusta on haettu ja saatu nimenomaan tähän tarkoitukseen. Kielto purettiin saman päivän aikana. Kaikista näistä toimista voimme olla varmoja, että nyt sivukyliä viedään kuin märkää rättiä. Aiommeko alistua tähän? Emme todellakaan! Nyt on aika sivukylien ihmisten koota väki yhteen keskustelemaan ja ripeästi. Aikaa ei ole hukattavana. Onneksi meidän haihattelevat virkamiehet eivät tee päätöksiä, vaan valtuutetut vastaavat tästä. Näillä näkymin voimasuhteet näyttäisivät olevan koulujen säästämistä puoltavien puolella. Nyt pitää saada kaikki kynnelle kykenevät mukaan taisteluun tätä hanketta vastaan. Haapaveden talous on ajettu huonolla politiikalla syvälle suohon. Sitä tuskin kukaan enää kiistää. Eduskuntavaalien alla johtavat virkamiehet yhdessä Rantakankaan ja keskustan johdon kanssa vakuuttivat hyvää taloustilannettamme ja sitä, että ei ole syytä huoleen vaikka jäähalli rakennettaisiin. Mitä kaikkea on tapahtunutkaan vaalien jälkeen? Vihdoinkin nämä samat henkilöt tunnustavat kurjan taloustilanteemme. Sitä korjataan nyt rajuilla toimenpiteillä ja kouluverkkouudistus on niistä suurin ja merkittävin. Perusturvaa on heikennetty ja heikennetään entisestään. Silti rahaa riittää humputtamiseen. Ei voi välttyä myöskään ajatukselta, että virkamiesjohto ja poliittinen johto on lyönyt hanskat tiskiin, mitä tulee Haapaveden säilymisenä itsenäisenä kuntana. Moni kunta on liitosten edellä aloittanut mittavien investointien tekemisen ennen liitoksia, koska tietävät, että liitoksen jälkeen suurin kunta määrää mitä tehdään ja mihin investoidaan. Haapavedelle pakkoliitos tietäisi Ylivieskan alle joutumista, mikä puolestaan kuihduttaisi Haapaveden. Nyt pitäisi kylien kylätoimikuntien ja koulujen johtokuntien liittoutua yhteen ja aloittaa raivoisa taistelu kyliemme elinehtojen puolesta. Esimerkiksi kaikkien kylien yhteinen keskustelutilaisuus vaikkapa liikuntahallilla järjestettynä toisi yhteishenkeä. Kun jäähalliasiaa käsiteltiin valtuustossa, marssittivat jääkiekkoilijat valtuustosalin takaosan täyteen ihmisiä, aikuisia ja lapsia. Näin pitäisi meidän nytkin tehdä. 500-1000 ihmistä kyliltä kaupungintalolle ja sen ympärille. Aikataulu on tiukka, eikä aikaa ole hukattavaksi. Kyläläisten kannattaa seurata tämän vuoden kahden viimeisen valtuustokokousten asialistoja. yläasteella oli viimeisimmässä opettajainkokouksessa kerrottu, että opettajat kuljetettaisiin virkistyspäivänä tutustumaan yhtenäiskoulumalliin. Tällöin olisi kuulemma valtuuston kanta jo selvillä. Jotta näin lujaa Haapavedellä mennään. Ilkka Repo Kaupunginvaltuutettu Perussuomalaiset

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Lopetetaanko kaikki kyläkoulut Haapavedellä?

Haapavedellä suunnitellaan kaikkien kyläkoulujen lakkauttamista 9.10.2016 12:00 Kouluverkkotyöryhmä on tehnyt päätöksen, että yhtään koulua ei lakkauteta. Työryhmä prustettiin aikanaan asiaa selvittämään. Työryhmän loppulausunto ei ollut virkamiesjohdolle ja kouluja alas ajaville mieluinen. Niinpä kouluverkkotyöryhmän selvitystyölle ei anneta mitään arvoa, vaan alasajoa viedään yhä eteenpäin. Työryhmiä Haapavedellä perustetaan pönkittämään valtaeliitin ja virkamiesjohdon näkemyksiä. Näihin työryhmiin pyritään valitsemaan ohjailtavissa olevia jäseniä, jotka etsivät perusteluita halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Nyt pääsi käymään vahinko, eikä työryhmä päässytkään virkamiehiä ja koulujen alasajoa haluavien kanssa haluttuun lopputulokseen. Jos työryhmä olisi päätynyt esittämään kouluverkon supistamista tai kyläkoulujen lakkauttamista, olisi tämä uutinen julkaistu jokaisessa mahdollisessa tiedotusvälineessä ja hehkutettu viimeiseen asti. Nyt ajetaan kaikkien sivukylien koulujen alasajoa. Rakennettaisiin yhtenäiskoulu, johon tulisivat perusasteen luokat 5-9, sekä lukio. Esikoululaiset ja 1-4-luokkalaiset sijoitettaisiin Hyttikallion ja Mäkirinteen kouluihin. Nykytilanteessa muodostuisi jokaista ikäryhmää 5 luokan verran. Näin ollessa, koulujen tilat eivät riittäisi kaikille ryhmille. Ratkaisu löytyykin siitä, että supistetaan luokkien määrä 4 ryhmään/ikäkausi. Samalla saadaan vähennettyä 6 opettajan virkaa. Luokkakoot kasvaisivat keskimäärin 5-6 henkilöllä. Hyttikallion ja Mäkirinteen koulujen luokat eivät ole suunniteltuja näin suurille opetusryhmille. Hyttikallion koululla on alakouluista pahimmat sisäilmaongelmat siitä huolimatta, että niitä on yritetty vähentää. Takaiskuna sisäilmaongelmille tuli siivoajien roima vähentäminen. Luokat siivotaan enää vain 2 kertaa viikossa. Vaatepölyn ja muiden partikkeleiden määrä on lisääntynyt luokissa tämän myötä. Oppilaat ja henkilökunta kärsivät huonon sisäilman aiheuttamista oireista. On iho-oireita, silmien kuivumista, hengitystieoireita, päänsärkyä, väsymystä, äänenkäytön ongelmia jne. Sinnekö aiotaan ahtaa oppilaat sisäilmaltaan terveistä kouluista? Oppimisvaikeudet, keskittymiskyvyn vaikeudet, levottomuus ja lasten ( ja perheiden) pahoinvointi on lisääntynyt merkittävästi lähivuosien aikana ja suunta näyttää olevan pahenemaan päin. Miten käy, kun ahtaisiin ja sisäilmaltaan huonoihin tiloihin ahdetaan lisää oppilaita? Vaikeudet lisääntyvät ja kasaantuvat. Oppimisvaikeudet lisääntyvät ja sitä kautta lasten pahoinvointi ja syrjäytyminen. Entinen kaupunginjohtaja Luukkonen esitti meille valtuutetuille tilastoja noin kymmenen saman kokoluokan kunnan asioista. Haapavesi oli kirkkaassa johdossa nimenomaan lasten ja nuorten pahoinvoinnista kertovissa tilastoissa. Haapavedellä on selvästi eniten lasten ja nuorten huostaanottoja ja tilapäisiä sijoituksia. Näillä koulujen lakkauttamisillako lasten hyvinvointia lisätään? Esikoululaisista alkaen hyvin monilla koulupäivät pitenevät merkittävästi. Kiusaamistapaukset todennäköisesti lisääntyvät varsinkin 5.-6.-luokkalaisten kohdalla. Entäpä, jos VAPO:n suunnitelmat toteutuvatkin Haapaveden kohdalla? Haapavedellä väkiluku nousisi ja sitä myötä myös lapsiluku. Mihin nämä lapset sijoitetaan täyteen ahdetuissa kouluissa? Paljon muita avoimia kysymyksiä jää mietittäväksi. Keskustelin puhelimessa kaupunginjohtajan kanssa tästä kouluverkkoasiasta tiistaina 5.10. ja hän sanoi minulle, että asiasta päätetään jo tänä syksynä, ja että valtuustolla on iltakoulu mm. tämän asian tiimoilta. Kaksi kokousta on jäljellä valtuustolla. Päätöksentekoon ja asiasta keskustelemiselle ei näköjään jätetä aikaa, vaan asia yritetään viedä nopeassa aikataulussa eteenpäin. Kaupunginjohtaja totesi viimeksi iltakoulussa, että olemme hyvin huonossa taloustilanteessa ja joudumme tekemään ikäviäkin päätöksiä. Talouttako helpottaa, kun teemme lisävelkaa 15 000 000 euroa (keskivertoarvio)? Sivistystoimi ja perusturva on ollut jatkuvasti säästötoimien kohteena samalla, kun kaupunki syytää rahaa ei- tuottaviin ja kunnalle kuulumattomiin palveluihin. Onko tämä oikein? Kylpyläsaaren kehittämistyöryhmä on tehnyt päätöksen, että kylpyläsaaren päärakennus uusitaan ensi kesään mennessä, ja että siihen varataan 200 000 euroa vuoden 2017 talousarviosta keskustan kehittämisrahastosta! Ennen kuulumatonta! Eihän ensi vuoden talousarviota ole edes tehty. Joku sanoo, että työryhmä ei tee päätöksiä, vaan ehdottaa. Näin onkin. Mutta kun työryhmään kuuluvat mm. hallituksen puheenjohtaja Heikki Halla-Aho, kaupunginjohtaja Vahteala, Valtuuston puheenjohtaja Riuttanen, tekninen johtaja Rautio, Pallari,... niin jokainen voi päätellä mitä se merkitsee. Onko kaupungin päättäjillä arvomaailma ja priorisointi kohdallaan? Rahaa löytyy sormia napsauttamalla tällaiseen, mutta lakisääteisiin toimintoihin sitä ei löydy. Lisää kuluja ja ahdinkoa kuntalaisille. Kohta taas uhataan ja varmaan myös toteutetaan kunnan työntekijöiden pakkolomat, jotta kaikki nämä saadaan rahoitettua. Ilkka Repo Kaupunginvaltuutettu Perussuomalaiset

maanantai 29. elokuuta 2016

Keskustapuolueen johto ajaa kyläkouluja nurin (Kirjoitus annettu Pyhäjokiseutuun ja lehti on luvannut julkaista kirjoituksen 1.9.2016)
Pyhäjokiseudussa kerrottiin Haapaveden kyläkoulujen lakkauttamisesta to 25.8. Haapaveden kunnanvaltuuston kokouksessa tekemistäni kyselyistä ja aloitteista. Toimittajalla oli kaksi asiaa mennyt keskenään sekaisin, tosin ei kovin huonossa mielessä, mutta korjaan tekemäni kyselyt tässä. Tein kyselyn Vattukylän koulun kattoremontista. Kysymyksessäni ihmettelin, miksi koulun kattoremonttia ei ole tehty, vaikka siihen on ollut vuosia rahat varattuna ja se on saanut myös museoviraston rahoitusta. Koulu on myös museoviraston suojelema. Toinen asiani koski koulujen lakkauttamisia. Tein kyselyn siitä, että aikooko keskustapuolue tuoda koulujen lakkauttamisasian esille ennen vaaleja vai vasta vaalien jälkeen vasta vaalien jälkeen. Kyselyihin ei anneta vastauksia yleensä suoraan kokouksessa, vaan vasta keväällä. Kerron tässä nyt lukijoilleni, miksi nostin asiat esille. Vattukylän ja Humalojan kyläläisillä on nyt vakava huoli koulujen lakkauttamisesta. Iltakoulussa esitin puheenjohtaja Hannu Riuttaselle kysymyksen, miksi Vattukylän koulun kattoremonttia ei ole tehty, vaikka rahat siihen on ollut käytettävissä jo vuosia ja projektille on myönnetty museoviraston rahoitusta? Riuttanen vastasi, että kattoa ei korjata kun koulu lakkautetaan. Kysyin, missä tämmöinen on päätety, koska sellaista ei ole päätety. Kysyin myös, että jos koulu lakkautetaan, aikooko kunta kuitenkin korjata museoviraston suojeluksessa olevan katon vai annetaanko sille käydä kuten Härön talolle? Riuttasen vastaus oli, että kattoa ei korjata. Iltakoulussa valtuutetuille esitettiin myös kouluverkkotyöryhmän aikaansaannoksia ja laskelmia. Ensimmäisessä diassa kerrottiin, että kouluverkkotyöryhmä ei aio esittää koulujen lakauttamista. Työruhmä kuitenkin tekee vain esityksiä, ei päätöksiä. Seuraavan dian esittelyssä kerrottiin, että hallitus aikoo esittää vuodelle 2017 koulutoimelle 250 000 euron säästötavoitteet ja samalla kerrottiin, että tämä tarkoittaa käytännössä yhden koulun lakkauttamista. Kolmas dia ja sen esittely toi esille, että hallitus aikoo esittää vuodelle 2019 edelleen koulutoimelle 250 000 euron säästötavoitteet ja samoin kerrottiin, että tämä tarkoittaisi käytännössä yhden koulun lakkauttamista. Neljännessä diassa esiteltiin, miten lakkauttaminen tapahtuisi. Vuonna 2017 lakkautettaisiin Vattukylän koulu ja oppilaat siirtyisivät Hyttikallion koululle (tilaa kuulemma olisi) ja vuonna 2019 lakkautettaisiin Humalojan koulu ja oppilaat siirtyisivät Mieluskylän koululle. Kun ynnää yhteen edellisen ja valtuuston puheenjohtaja Hannu Riuttasen toteaman Vattukylän koulun kattoremontista, voi jokainen päätellä, että nyt ajetaan kouluja tosissaan alas. Miksi otin esille kyselyssäni vaaliteeman, on sillekin perusteltu selvitys. Ensi keväänä ovat kunnallisvaalit. Keskustalle on suuri riski lähteä koulujen lakkautuslinjalle vaalivuonna. Oletankin, että tässä vaiheessa julkisuuteen kerrottaisiin vain kouluverkkotyöryhmän päätös, että työryhmä ei esitä koulujen lakkauttamista. Näin kyläläiset pysyvät rauhallisina ja tyytyväisinä. Vaalien jälkeen keskustan on hyvä esittää koulujen lakkauttamista, kun seuraaviin vaaleihin on aikaa 4 vuotta ja kansan muisti on lyhyt. Niinpä Vattukylän koululaiset saavat aloittaa lukuvuoden 2017-2018 kirkonkylällä. Päätös ehditään tehdä kevään ja kesän aikana. Jos vattukyläläiset ja humalojalaiset haluavat säilyttää koulunsa, on aika aloittaa totinen taistelu niiden eteen. Muistettava on, että tätä päätöstä eivät tee virkamiehet, vaan kaupunginvaltuusto. Ottakaa tämä huomioon äänestyskäyttäytymisessänne ensi keväänä. Äänestäkää vain sellaisia ehdokkaita, joiden tiedätte varmasti seisovan kyläkoulujen takana ja puolustavan niitä. Seuraavan valtuuston varassa on seuraavat 4 vuotta kyläkoulujemme tulevaisuus. Loppuun tuon esille myös omaa politiikkaani mennelltä valtuustokaudelta. Lähes 4 vuotta takana tätä teatteria. Alusta loppuun olen kokous kokoukselta tuonut valtuustossa hyvin ärhäkästikin esille, että kaupungilla ei olisi ollut varaa suuriin liikuntapalveluiden investointeihin näin huonona aikana. Lukemattomat kerrat jo alkuvuosina toin esille näkemykseni, että pitää elää suu säkkiä myöten, sillä valtiolta tulevat rahat tulevat vähenwemään vuosi vuodelta, ja näin on todella käynyt. Olen saanut olla ihmisten pilkan kohteena, kun en ole ollut samaa mieltä valtapuolueen kanssa. Nyt iltakoulussa kaupunginjohtaja vakuutteli useita, useita kertoja, miten huono on taloustilanteemme. Nyt havahdutaan, kun kakka on jo housussa. Haapaveden perussuomalaiset ja vapaa vaikuttaja ovat olleet ainoita, jotka ovat yrittäneet jarruttaa valtuuston järjetöntä menoa. Vasemmisto, sos.dem ja kok ovat lähes pelkästään myötäilleet keskustan politiikkaa. Antti Rantakankaan eduskuntavaalit olivat suurin syy, että keskustan piti tehdä näyttävää ja mielistelevää politiikkaa liikuntapaikkainvestoinneilla, jotta Antti saataisiin läpi. Läpi meni, ja mitä Antti teki? Raukkamaisesti hylkäsi laivan, jota oli upottamassa. Pois ovat lähteneet jo monet muutkin johtajat. Luukkonen, Hankonen, Komulainen. Lähiaikoina lähtee Mustaparta ja pois on hakemassa talousjohtaja Sorvisto. Kaupunginjohtaja kertoi meille viestin, että nyt ollaan huonossa jamassa ja tarvitaan tahtotilaa tehdä vaikeitakin päätöksiä. Tämä tietää heikennyksiä perusturvaan, koulutoimeen, tekniseen toimeen jne. Milloin esitetään jälleen ”pakollisia” vapaaehtoisia säästötoimia tai vaihtoehtoisia pitkiä lomautuksia kaupungin työntekijöille? Keskustapuolue on syössyt Haapaveden syvälle turmioon huonolla ja vastuuttomalla politiikallaan. Maksajiksi joutuvat lapset, vanhukset, sairaat, vammaiset, työttömät,...ja muut puolustuskyvyttömät. Ilkka Repo Kaupunginvaltuutettu Perussuomalaiset
Haapavedellä kyläkoulut vaarassa
 
Kyläkoulujen tappotahti jatkuu
 
(Annettu Haapavesi-lehteen julkaistavaksi elokuun lopulla 2016. Tänne siirrettäessä ei ole vielä tietoa, julkaiseeko lehti kirjoituksen)
 
Valtuuston iltakoulun myötä tuli selvääkin selvemmäksi, että kyläkoulujamme ajetaan tosissaan alas. Kysyin valtuuston puheenjohtaja Hannu Riuttaselta, että miksi Vattukylän koulun katon remonttia ei ole tehty, vaikka siihen on ollut jo vuosia määrärahat varattuna? Lisäksi hanke on saanut museoviraston rahoitusta? Riuttanen vastasi, että kattoa ei korjata, koska koulu suljetaan. Totesin siihen, että missä siitä on päätetty. Kysyin myös, että koska rakennus on museoviraston suojelema, niin aiotaanko katto korjata, vaikka koulu suljettaisiin, vai käykö sille kuten Härön talolle. Tähän oli vastaus Riuttaselta, että kattoa ei korjata. Eli sen aiotaan antaa lahota näköjään paikoilleen. Iltakoulussa meille esiteltiin myös diaesitys kouluverkostotyöryhmän tekemänä. Ensimmäisessä diassa esitettiin kouluverkkotyöryhmän päätös, että se ei esitä koulujen lakkauttamista. Toisen dian myötä kerrottiin kuitenkin, että kaupungin hallitus aikoo esittää vuodelle 2017 koulutoimelle 250 000 euron leikkauksia, ja esittelijä totesikin sen käytännössä merkitsevän yhden koulun sulkemista. Kolmannessa diassa sama periaate toistui. Hallitus aikoo kuulemma esittää vuodelle 2019 koulutoimelle 250 000 euron säästöjä, ja jälleen esittelijä totesi sen käytännössä tarkoittavan yhden koulun sulkemista. Neljäs dia kertoikin sitten kaavaillusta marssijärjestyksestä. Vuonna 2017 suljettaisiin Vattukylän koulu ja sen oppilaat siirtyisivät Hyttikallion koululle. Vuonna 2019 suljettaisiin Humalojan koulu ja sen oppilaat siirrettäisiin Mieluskylän koululle. Koska vaalit lähestyvät, uskoisin keskustapuolueen taktiikkana olevan, että nyt turvaudutaan puheissa ihmisille kouluverkkotyöryhmän päätöksen toteamiseen ja sanottaisiin, että ei ole huolta lakkauttamisista. Vaalien jälkeen otetaan tuo hallituksen tahtotila käyttöön ja yritetään ajaa läpi päätös Vattukylän koulun sulkemisesta. Sittenhän on aikaa taas 4 vuotta seuraaviin vaaleihin ja luotetaan siihen, että ihmisten muisti on lyhyt. Nyt on aika vattukyläläisten ja humalojalaisten nousta yhteiseen rintamaan taistelemaan raivoisasti kyläkoulujemme puolesta! Pitää muistaa, että päätöksiä eivät tee virkamiehet, vaan kaupunginvaltuutetut. Ottakaa yhteyttä omiin valtuutettuihinne ja kysykää heidän kantansa koulujen lopettamiseen. Jos koulujen sulkemisesta aiotaan tehdä päätös jo tällä vaalikaudella, voitte vielä vaikuttaa kunnallisvaaleissa, äänestämällä sellaisia henkilöitä, jotka varmasti ovat koulujen säilyttämisen puolella. Jos ei muuta keksi, äänestäkää yli puoluerajojen. Onko keskustapuolue ja sen aate tärkeämpi kuin koulujemme tulevaisuus? Muistakaa myös, mikä puolue on ajanut Haapaveden kriisitilaan, mistä ei ole ulospääsyä kuin pakkokeinoin ja hyvin ikävin päätöksin. Kaupunginjohtajakin toisti toistelemisen perään iltakoulussa, miten kurjassa kunnossa taloutemme on, ja että vaatii luottamusmiehiltä tahtotilaa tehdä vaikeita päätöksiä talouden tasapainoon saattamiseksi. En voi olla muistuttamasta siitä, että koko valtuustokauden olen tehnyt perussuomalaisten kanssa politiikkaa, missä kerta toisensa jälkeen olemme varoittaneet tästä tilanteesta. Olemme kertoneet valtuustolle, että valtion verotulot tulevat vuosi toisensa jälkeen pienenemään ja kunnan talous heikkenemään. Olemme yrittäneet estää keskustapuoluetta ja muitakin puolueita tekemästä päätöksiä, jotka velkaannuttavat lisää ja lisäävät kaupungin käyttötalousmenoja. Jäähallihanke yhtenä esimerkkinä. Meille on naurettu ja olemme olleet jatkuvan pilkan kohteena. Nyt on naurut naurettu ja kaupungin johto, sekä keskusta, vasemmisto, sdp ja kokoomus joutuvat sisimmissään toteamaan, että perussuomalaiset ovat ainoana puolueena vapaan vaikuttajan kanssa olleet alusta alkaen oikeassa. Pilkka osuu nyt naureskelijoiden omaan nilkkaan. Nyt uhkaillaan pakkolomilla, palkattomilla vapailla, koulujen sulkemisilla, perusturvan heikentämisellä, palvelumaksujen korotuksilla jne. Antti Rantakangas teki keskustan kanssa vaalityötään investoinneilla, joilla haluttiin miellyttää äänestäjiä. Rantakangas pääsi eduskuntaan. Samalla hän jätti hunnigolle saattamansa kaupungin pölyt jaloistaan. Lähteneet ovat johtajistosta mm. kaupunginjohtaja Luukkonen, hallintojohtaja Hankonen, perusturvajohtaja Komulainen. Lähdössä on myös maanrakennuspäälikkö Mustaparta, sekä talousjohtaja Sorvisto, mikäli paikan saa Nivalasta.
Ilkka Repo
kaupunginvaltuutettu
Perussuomalaiset
Haapavesi


sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Haapaveden kaupunginhallituksen juonimista päätöksenteon valmistelussa


Näin Haapavedellä asioita hoidetaan. Hallitus lisää toimivaltaansa harhaanjohtamalla valtuustoa, ujuttamalla merkittävän päätösesityksen aivan eri asiaa käsittelevän päätösesityksen jatkoksi. Kulttuurikirnun rakennusaikaisen lainan myöntämisen yhteyteen on ujutettu kohtia, jotka eivät liity millään tavalla kulttuurikirnun rakennusaikaiseen rahoittamiseen, vaan lisäävät merkittävästi kaupunginhallituksen päätöksentekovaltaa. Syykin siihen on selvä. Kun hankkeille myönnetään rahoitusta, valtuuston käsittelyssä asiat ovat julkisia ja asioista käytävät keskustelut tulevat ihmisten tietoon. Tämä ei sovi keskustan imagolle. Kuten alla olevasta tekstistäkin käy julki, hallitus pimittää asioita päätöksenteossa. Tanssin Tuki ry:lle myönnettävästä lainasta hallitus oli ollut epäileväinen, että pystyykö se maksamaan lainaa takaisin,... ainakaan eräpäivään mennessä. Lisäksi hallitus jätti kertomatta valtuustolle, että myönnettävä laina ei ole kokonaisuudessa vastikkeellista hankerahoitusta vastaan, vaan 122 000 euron lainasta on omavastuu 23 000, jota leader-avustus ei kata, ja se  jää vastikkeettomaksi. Valtuustolle jätettiin myös kertomatta, kuka hoitaa lainan järjestely-ja hoitokulut. Niistä ei tullut mainintaa pöytäkirjaan.

Hallituksen pyrkimyksellä lisätä toimivaltaansa harhaanjohtavalla tavalla, aiheuttaa sen, että joudun tekemään asiakohdasta kunnallisvalituksen, kumotakseni kohdat, jotka olivat työjärjestyksen vastaisia. Esitimme valtuustolle, että se poistaisi kohdan 2 loppuosan ja kohdan kolme, mutta siihen he eivät olleet valmiita, vaikka seuraava valtuuston kokous olisi ollut jo kahden viikon kuluttua päätöskokouksesta. Perussuomalaiset olisivat olleet valmiita hyväksymään lainan Tanssin Tuki ry:lle, ja lisäkohdat poistamalla se olisi toteutunut. Keskustapuolueen toiminta kuitenkin aiheuttaa sen, että valituksen myötä myös kohta 1 kumoutuu, mikäli hallinto-oikeus kumoaa valtuuston päätöksen. Keskustapuolue on täysin vailla moraalia. Koulutuksesta ja vanhuspalveluista leikataan rajulla kädellä vuodesta toiseen, sekä maksuja korotetaan. Rahankäyttö on kuitenkin holtitonta, mitä tulee urheiluun ja kulttuuriin.







Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kunnallisvalitus
PL 189
90101 Oulu



Asia: Haapaveden kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.5.2016 tehdyn päätöksen kumoaminen koskien kokouksen asiaa no 18 (Kulttuurikeskus Kirnun lämpiön, sisustuksen ja kulttuurikahvilan rakennusaikainen rahoitus Haapaveden Tanssin Tuki ry:lle), koska samaan asiakohtaan on sisällytetty päätöksiä asioista, joita ei ole kokouksen työjärjestyksessä, eli asialistalla. Hallinto-oikeuden on näinollen kumottava kaupunginvaltuuston tekemät päätökset, koskien asiaa no 18, työjärjestyksen vastaisena. Kaupunginjohtaja ei ole myöskään valmistellut päätösesityksessä mainittuja kohtia 2 (osa siitä) ja kolme, vaan on tuonut päätettäväksi merkittävän asian pelkällä päätösesityksellä ilman valmistelua.

Perustelut:

Haapaveden kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto:

1. Myöntää 122 000 euron lainan Haapaveden tanssin Tuki ry:lle Hankerahoitusta vastaan.

2. Myöntää vuoden 2016 talousarvion investointiosaan saman suuruisen lisämäärärahan sekä lisäksi 200 000 euron lisämäärärahan mahdollisia tulevia hankerahoituksia varten. Lisämäärärahat katetaan tarvittaessa lainanotolla, ja

3. Myöntää tästä eteenpäin kaupunginhallitukselle valtuudet myöntää enintään 200 000 euron lainan hankkeiden toteuttamista varten myönnettyjen määrärahojen puitteissa.

Asiasta käytiin valtuustossa kiivas, lähes tunnin mittainen, keskustelu, minkä aikana ilmeni useita epäkohtia.

Kohtaan 1:

Kaupunginhallitus esittää 122 000 euron lainan myöntämistä Tanssin Tuki ry:lle hankerahoitusta vastaan.

Asian käsittelyn alussa valtuutettu Repo kyseenalaisti asiakohdan valmistelun puutteellisena ja harhaan johtavana. Valtuutetuille ei ole toimitettu mitään asiakirjoja, jotka koskevat kaupungin ja Tanssin Tuki ry:n välistä lainasopimusta. Valtuutettu Repo ihmetteli, miten valtuusto voi tehdä päätöksen näin suuren lainan myöntämisestä ilman, että tietää sopijaosapuolten välisistä maksuehdoista. Hallituksen valmisteluista eikä päätösesityksestä käy millään tavalla ilmi, kuka hoitaa lainan järjestelypalkkion ja lainanhoitokulut, jotka ilmeisesti jäävät kaupungin vastattaviksi, kun asiasta ei ole sovittu sopimuksin.

Kuten esityslistasta ilmenee, on Tanssin Tuki ry:lle myönnetyn Leader-tuen suuruus 99 000 euroa, eikä 122 000 euroa, mitä summaa vastaan lainan myöntäminen esitetään suoritettavaksi. Valtuutettu Repo otti kokouksessa asian esille, ja tiedusteli, miten summien välinen erotus, 23 000 euroa, on tarkoitettu maksettavaksi takaisin. Talousjohtaja Maria Sorvisto totesi, että valtuutettu Repo on oikeassa, ja että lainasta 99 000 euroa on vastikkeellista ja loput 23 000 euroa on vastikkeetonta. Koska suuri osa lainasta on vastikkeetonta, olisi valtuustolla pitänyt olla päätöstä tehdessään myös nähtävillä Tanssin Tuki ry:n laatima selvitys siitä, miten se aikoo huolehtia omavastuuosuuden rahoittamisesta. Nyt kaikki on epäselvää asiakirjojen puutteellisuudesta johtuen.

Maria Sorviston todetessa valtuustolle lainan vastikkeettomasta osuudesta, valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Viljo Saukko, otti puheenvuoron, missä hän kertoi valtuustolle, että myös hallituksen käsittelyn aikana oli keskusteltu siitä, että pystyykö Tanssin Tuki ry hoitamaan lainan omavastuuosuutta, ainakaan eräpäivään mennessä. Valtuutettu Repo huomioi tämän ja syytti hallitusta tahallisesta valtuuston harhaanjohtamisesta. Hallitus yritti erehdyttää valtuustoa esittämällä lainan olevan vastikkeellisen, eikä esityksessään ilmaissut, että suuri osa lainasta oli vastikkeetonta, ja että hallituksella itselläänkin on epäilyjä lainan vastikkeettoman osan takaisinsaannista. Mikäli lainan todellinen luonne olisi ollut esityslistalla, olisivat valtuutetut pystyneet käsittelemään asiaa aivan eri lähtökohdista käsin omissa ryhmäkokouksissaan. Valtuustoryhmät ovat joutuneet linjaamaan päätöksensä puutteellisin tiedoin ja väärin perustein.

Valtuutettu Jarmo Viinala teki asiasta muutosesityksen jota kannatettiin. Valtuutettu Viinalan esityksen jälkeen ilmeni uusia seikkoja lainan luonteesta (vastikkeeton, epävarma omavastuuosuus, hallituksen epäilyt omavastuuosuuden takaisinsaannista), jolloin valtuutettu Repo teki toisen muutosesityksen. Valtuutettu Viinala esitti, että kohta yksi hyväksyttäisiin sellaisenaan ja kohta kaksi seuraavalta osin: ”myöntää vuoden 2016 talousarvion investointiosaan saman suuruisen lisämäärärahan (=122 000), sekä poistaa kohdan kaksi loppuosan sekä kohdan kolme, koska ne eivät olleet valtuuston esityslistalla.

Valtuutettu Revon esitys oli muuten sama, mutta uusien näkökohtien valossa Repo esitti, että lainasumma muutettaisiin 99 000 euroksi, jolloin koko laina on vastikkeellista ja takaisinsaanti varma. Valtuutettu Revon esitys ei saanut kannatusta.

Kaupunginvaltuuston kokouksen asia numero 18 kuului seuraavalla tavalla:

Kulttuurikeskus Kirnun lämpiön, sisustuksen ja kulttuurikahvilan rakennusaikainen rahoitus Haapaveden Tanssin Tuki ry:lle.

Kuitenkin päätösehdotuksen kohdan 2 loppuosa ja kohta kolme käsittelevät aivan eri asiaa kuin kulttuurikirnun rakennusaikaista rahoitusta. Kohdan kaksi loppuosa:

2. ...sekä lisäksi 200 000 euron lisämäärärahan mahdollisia tulevia hankerahoituksia varten. Lisämäärärahat katetaan tarvittaessa lainanotolla, ja

3. myöntää tästä eteenpäin kaupunginhallitukselle valtuudet myöntää enintään 200 000 lainan hankkeiden toteuttamista varten myönnettyjen määrärahojen puitteissa.

Valtuutettu Repo esitti kaupunginjohtajalle ja valtuustolle, että ”jos tässä vaiheessa vuotta esitetään 200 000 euron lisämäärärahaa talousarvion investointiosaan, täytyy sille olla jotain tarvetta. Valtuutettu Repo epäili, että kaupunginjohtaja ja/tai jotkin valtuutetut tai hallituksen jäsenet tietävät jostain hankkeesta, mitä ei haluta vielä mainita, koska tällä tavalla toimitaan. Kaupunginjohtaja Antti-Jussi Vahteala vakuutti, että ei ole tiedossa mitään hankkeita, vaan lisämääräraha esitetään ”varmuuden vuoksi.” Haapaveden talousarvio edelliseltä vuodelta oli 1,1 miljoonaa euroa tappiollinen. Tämä on katettava vuoteen 2020 mennessä samalla kun nykyinen talouden suunta on saatava kääntymään positiiviseksi. Tässä valossa lisämäärärahan esittäminen ilman tarvetta on outo. Yleensä lisämäärärahaa joudutaan anomaan valtuustolta välttämättömien tarpeiden kattamiseksi. Joka tapauksessa, kaupunginjohtajan toteamus, että rahalle ei ole käyttökohdetta, tarkoittaa sitä, että sitä ei voi päätöksenteossa katsoa kulttuurikeskus Kirnun lämpiön, sisustuksen ja kulttuurikahvilan rakennusaikaiseksi rahoittamiseksi. Ts. asia on kokouksen esityslistan ulkopuolinen asia ja näin ollen työjärjestyksen vastainen. Näin on myös kohdan kolme osalta, missä valtuustolle esitettiin, että se myöntäisi hallitukselle valtuudet myöntää tästä eteenpäin enintään 200 000 euron lainan hankkeiden toteuttamiseksi myönnettyjen määrärahojen puitteissa. Myös tämäkään asia ei ollut esityslistalla ja on näin ollen työjärjestyksen vastainen.

Valtuutetut Viinala ja Repo esittivät kohdan 2 loppuosan ja kohdan 3 poistamista työjärjestyksen vastaisina. Valtuuston seuraava kokous olisi ollut kahden viikon kuluttua tästä kokouksesta ja asia olisi voitu valmistella sinne. Viinalan vastaesitystä kannattaneet eivät vastustaneet kohtaa yksi (Repo esitti lainan alentamista leader-rahoitusta vastaavaksi 99 000) ja olisivat olleet valmiita hyväksymään lainan myöntämisen. Se, että kaupunginhallitus ujuttaa esityslistalle aivan eri asioita, joilla hallitus pyrkii lisäämään omaa toimivaltaansa, on kuitenkin kyseenalaista. Sen takia vaadin, että hallinto-oikeus kumoaa Haapaveden kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen, koskien hallituksen oikeutta myöntää 200 000 euron lainoja hankkeita varten.

Lisäksi esitän seuraavaa:

Haapaveden kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja ovat huonosti ja huolimattomasti valmistelleet asian kaupunginvaltuustolle jättämällä toimittamatta tarvittavia asiakirjoja, jotka liittyvät lainan myöntämiseen ja lainaehtoihin. Lisäksi kaupunginhallitus jätti kertomatta valtuustolle, että heillä itsellään on ollut epäily lainan omavastuuosuuden takaisinsaannista. Tämä selvisi vasta valtuutettu Revon tarkkanäköisyyden ja valtuutettu/ hallituksen jäsenen, Viljo Saukon kertomasta. Tämän vuoksi esitän, että mikäli kaupunginhallitus toteuttaa päätöksen ja myöntää lainan ennen hallinto-oikeuden käsittelyä, hallinto-oikeus velvoittaa ne hallituksen jäsenet, jotka hallituksessa hyväksyvät päätöksen toteuttamisen vireillepanon, sekä hallituksen esittelijän, kaupunginjohtajan, mikäli hän asiaa esittää tai hyväksyy hallituksen esityksen, henkilökohtaisesti vastaamaan Tanssin Tuki ry:lle myöntämänsä omavastuuosuuden 23 000 euroa, sekä lainan järjestely- ja hoitokulut, mikäli Tanssin Tuki ry ei niitä pysty maksamaan.




Lisäyksiä kunnallisvalitukseen:

Kirjoitan asiaan liittyviä uusia ilmenneitä asioita, joiden johdosta hallinto-oikeuden tulee kumota Haapaveden kaupunginvaltuuston edellä mainitsemani päätös. En lähde muuttamaan yllä olevaa tekstiä sen takia, että se on kirjoitettu niiden tietojen mukaan, mitä meillä valtuutetuilla oli tiedossa valtuuston kokouksessa, sekä näkökantojen, joita tuli keskusteluissa esille. Nämä seuraavat asiat valtuutettu Repo on selvittänyt valtuuston kokouksen jälkeen:

1. Valtuuston kokoukseen käsiteltävä asia oli huonosti valmisteltu asiakirjapuutteineen, sekä valtuutettuja harhaanjohtavine tietoineen. Haapaveden kaupunki myönsi kokouksessa 122 000 euron lainan Tanssin Tuki ry:lle hankerahoitusta vastaan. Hallituksen esityksestä saa käsityksen, että koko laina on myönnetään hankerahoitusta vastaan, eikä siinä kerrottu mitään omavastuuosuudesta. Lähes tunnin mittaisen keskustelun aikana keskusteltiin vain 99 000 euron ”ilmaisesta” leader-rahoituksesta, jota vastaan kaupunki takaa lainaa. Noin 10 päivää myöhemmin valtuutettu Repo otti yhteyttä rahoituksen myöntäneeseen Keskipisteen leaderiin. Repo keskusteli valtuuston päätöksestä ja leader-rahoituksesta 2 henkilön kanssa. Keskustelun aikana kävi ilmi, että Haapaveden kaupunki vastaa tuosta 99 000 euron leader-avustuksesta 20 prosentin osuudella, mikä on noin 20 000 euroa. Tämä on kuulemma vakiokäytäntö leader-avustuksiin. Kolme ja puoli vuotta valtuutettuna toimineena (Repo), ei leader-tuen luonteesta ole kerrottu meille valtuutetuille. Varsinkin meillä uusilla valtuutetuilla on ollut harhaluulo, että leader-tuki tulee kokonaisuudestaan kaupungin ulkopuolelta. Valtuutettu Repo soitti lähes kymmenelle valtuutetulle ja tiedusteli heidän tietämystään asiasta. Yksikään uusista valtuutetuista ei ollut kuullut tätä asian sisältöä. Kaksi useamman kauden valtuutettua kertoi tietävänsä, että leader-tukeen liittyy kaupungin rahoitusosuutta, mutta eivät osanneet kertoa sen suuruutta. Tosiasiallisesti Haapaveden kaupunki on siis avustamassa Tanssin Tuki ry:tä 20 000 euron summalla leader-avustuksen muodossa. Näin myös lainan takaamisessa kaupunki on lainaamassa rahaa vastikkeellisena omaa rahoitusosuuttaankin vastaan. Lisäksi valtuutettu Revolle kerrottiin Keskipisteen leaderista, että heidän toiminnanjohtajansa kiertelee eri kunnissa kertomassa näistä asioista, ja on käynyt lähiaikoina myös Haapavedellä. Kenen vastuulla on näiden tietojen jälleen jakaminen kaupunginvaltuustolle? Miksi valtuutettuja ei ole informoitu näin merkittävästä asiasta? Leader-tukea on myönnetty aiemminkin eri kohteisiin, ja aina puhutaan vain myönnetystä tuesta ilman kaupungin osuutta, jolloin jää kuntalaisille ja myös meille päättäjille harhakuvitelma, että leader-tuki on kokonaisuudessaan kaupungin ulkopuolista rahoitusta. Tämä asia olisi pitänyt näkyä hallituksen esityksessä valtuustolle.
Kuntalaissa määrätään, että käsiteltävät asiat on valmisteltava valtuuston kokouksiin huolellisesti, ja että valtuutetuilla on oltava kaikki käytettävissä oleva tieto päätöstä tehtäessään. Näin ollen hallituksen esityksestä olisi pitänyt käydä ilmi, että Tanssin Tuki ry on saanut leader-tukea 99 000 euroa, josta Haapaveden kaupungin osuus on noin 20 000 euroa.
Valtuutettu Repo protestoi valtuuston kokouksessa asiakirjojen puutetta ja puutteellista valmistelua. Noin viikko kokouksen jälkeen valtuutettu Repo pyysi sähköpostilla kaupungin hallintojohtajalta asiakirjoja Tanssin Tuki ry:n lainaa koskien. Pyyntö koski kaupungin ja Tanssin Tuki ry:n välistä lainasopimusta sekä Tanssin Tuki ry:n ja kaupungin välistä vuokrasopimusta lainan kohteena olevista tiloista ja Tanssin Tuki ry:n selvitystä taloustilanteestaan sekä heidän kaupungille esittämästään selvityksestä lainan hoitamisesta. Asiaa uudelleen tiedustellessa valtuutettu Repo sai sähköpostitse hallituksen ja Tanssin Tuki ry:n helmikuussa laatiman vuokrasopimuksen, ei muuta selvitystä. Lainasopimusta ei kuulemma ole, koska valtuuston päätös ei ole saanut lainvoimaa. Tämä sai valtuutettu Revon selvittämään asiaa tarkemmin, ja ilmeni seuraavaa:

Kaupunginhallitus on tehnyt valtuustolle esityksen 122 000 euron lainan myöntämisestä Tanssin Tuki ry:lle. Hallituksella ei ollut käytettävissään muuta asiakirjaa kuin Tanssin Tuki ry:n selvitys Keskipisteen leaderille, mistä ilmeni lainan tarkoitus ja Haapaveden eri kultturin toimittajat. Valtuutettu Repo etsi Tanssin Tuki ry:n lainahakemusta, jolla se on hakenut kaupungilta lainaa. Tällaista ei löytynyt yhdestäkään hallituksen pöytäkirjasta tai esityslistalta! Tanssin Tuki ry ei siis ole edes hakenut kaupungilta lainaa, vaan kaupunki on omaehtoisesti lähtenyt myöntämään lainaa ilman, että sitä on edes haettu! Uskomatonta! Kaupunki myöntää kaupungin toiminnan ulkopuoliselle yksityiselle yhdistykselle mittavan lainan ilman, että se on ollut edes hakemassa sitä. Ei ole asiakirjaa, jonka Tanssin Tuki ry:n nimenkirjoitusoikeudellinen henkilö olisi allekirjoittanut. Mitä tulee Revon pyyntöön hallintojohtajalta toimittaa asiakirja, mistä ilmenee Tanssin tuki ry:n taloustilanne ja suunnitelma lainan takaisinmaksamisesta, toteaa hallintojohtaja, että valtuutettu Repo voi itse pyytää näitä tietoja Tanssin Tuki ry:ltä! Miten voi olla mahdollista? Asia, mikä olisi pitänyt kaupungin selvittää jo lainan myöntämistä harkitessa, ei ole edes kysytty. Eikä yksittäinen valtuutettu pysty vaatimaan yksityisen yhdistyksen asiakirjoja nähtäväksi. Kaupunki lainan myöntäjänä sen sijaan voi ja olisi pitänyt tämä asia vaatia.

Tanssin Tuki ry on itsenäinen toimija ja yhdistys. Yhdistys on hakenut hankeavustusta leader-rahoitukselta. Tanssin Tuki ry:lle on myönnetty 99 000 euroa tukea hankettaan varten. Tanssin Tuki ry:llä on mahdollisuus hakea myös itse lainaa hankerahoitusta vastaan. Yhdistyksen omavastuu on 23 000 euroa. Jos Tanssin Tuki ry:n toimijat tekevät rakennustöitä talkoilla, voi yhdistys, valtuutettu Revon tietämyksen mukaan, laskea omarahoitusosuudeksi 60% työn hinnasta. Noin 40 000 euron työtä vastaan, tanssin tuki voi ilmoittaa omaksi osuudekseen 24 000 euroa, mikä kattaisi omavastuuosuuden. Koska Tanssin Tuki ry ei ole hakenut lainaa kaupungilta, olettamus on, että Tanssin tuki ry toimii juuri edellä mainitulla tavalla itsenäisesti, eikä ole ollut tarvitsemassa kaupungin lainoitusta.

Haapaveden kaupunki myönsi noin 3 vuotta sitten Kulttuurikirnun kunnostamiseen 500 000 euroa rahoitusta. Tämä summa ei ole riittänyt tai tule riittämään projektin loppuun viemiseksi. Valtuutettuna kaiken em. kokeneena minulle herää epäilys, että hankkeen takana olisikin tosiasiallisesti Haapaveden kaupunki, ei Tanssin Tuki ry. Kaupunki ei voi hakea leader-rahoitusta, koska se on tarkoitettu yksityisille ja yhdistyksille. Valtuutettu Repo epäilee, että Tanssin Tuki ry:tä käytetään vain välikappaleena rahoituksen hankkimiseksi. Kaupungin taloustilanne on erittäin huonossa tilanteessa. Edellisvuoden tilinpäätös oli 1,1 miljoonaa alijäämäinen. Kaupungin budjetti on ollut jo 4 vuotta tappiollinen. Loppuvuodesta 2015 kaupunginjohtaja lähetti kaupungin työntekijöille ”paimenkirjeen”, jossa hän kertoi huonosta taloustilanteesta ja mahdollisista toimenpiteistä sen korjaamiseksi. Kaupungin työntekijöille esitettiin, että mikäli jokainen kaupungin työntekijä ei käytä vähintään 5 palkatonta säästövapaata, kaupunki voi lomauttaa kaikki työntekijät kahdeksi viikoksi eli 14 päiväksi. Tätä näkökohtaa vasten kaupunki ei ole aulis myöntämään suoraa lisärahoitusta, koska se herättäisi närkästystä kuntalaisissa. Tämä siis valtuutettu Revon näkemys asiasta esille tulleiden seikkojen perusteella.

Edellä mainitun johdosta vaadin, että hallinto-oikeus kumoaa kaupunginvaltuuston päätöksen huonosti ja puutteellisesti valmisteltuna, käsiteltävään asiaan liittymättömien asioiden päättämisestä valtuuston esityslistan ulkopuolelta työjärjestyksen vastaisena, tietojen esille tuomatta jättämisen takia sekä yksinkertaisesti sen takia, että yhdistys ei ole edes hakenut lainaa, joten kaupunki ei sitä voi edes myöntää.

Koska lainaa ei ole edes haettu, eikä Tanssin Tuki ry:ltä ole allekirjoitettua anomusta, on todennäköistä, että kaupungin tilintarkastajat eivät tulisi myöntämään vastuuvapautta lainan myöntäjille

Haapavedellä
3.6.2016

______________________________
Ilkka Repo
Mieluskyläntie 330
86600 Haapavesi
ilkka.repo@haapavesi.fi
0443782272
kaupunginvaltuutettu