keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Aluevaalit 2022

Hyvät haapavetiset ja Pohjois-Pohjanmaan asukkaat, jotka satutte lukemaan tämän vaalikirjoitukseni! Olen ehdolla aluevaaleissa numerolla 605. Miksi äänestäisitte tuota numeroa ja minua? Tai miksi vastaavasti ette äänestäisi? Esitän ensimmäiseksi kysymyksiä, mitä odotatte tulevalta aluevaltuutetulta? Minkälaisen toivoisitte hänen olevan? Miten haluaisitte hänen toimivan tehtävässään? Omalta kohdaltani kerron, että numero 605, Ilkka Repo, on ehdottoman luotettava, perusarvoista kiinni pitävä, rehellinen itselleen ja äänestäjilleen, eikä taivu minkään auktoriteetin edessä, vaan uskoo asiaansa ja toimii puhtaasti yhteisen edun nimissä. Ilkka Repo on asiansa eteen uhrautuva, ei aja omaa etua vaan yhteistä etua. Isänmaallinen konservatiivinen mies, jolle koti, uskonto ja isänmaa ovat kaikkein pyhimmät asiat. Ilkka Revolla ei ole lapsia ja hän elää kaksin äitinsä kanssa hänen omaishoitajanaan. Lisäksi perheeseen kuuluvat Kata-koira ja Pekka-kissa. Isäni Martti Repo (kuten myös äitini Terttu Repo) ovat antaneet elämänsä politiikassa heikompien puolustamiseen itseään säästämättä ja mitään itselleen vaatimatta. Palkaksi Isäni irtisanottiin virastaan poliittisin perustein. 30 vuotta uhrautuvaa työtä ihmisten eteen politiikassa ja urheilun vetäjänä palkittiin tällä tavalla keskustalaisten toimesta Minulle tehtiin samoin. Virkasuhteeni peruttiin, jotta minusta päästäsiin eroon. Asia on oikeudessa vireillä, joten en kerro siitä sen enempää. Kunnallisvalitukseni on kuitenkin pyydettävissä hallinto-oikeudelta, jos jotakuta kiinnostaa. Mustamaalaamista tehdään koko ajan kaikin tavoin. Miten sitten aluevaaleissa? Olen työtön, ja minulla ei ole varaa tehdä vaalikampanjaa. Ihmiset saavat tehdä johtopäätöksensä sen mukaan, miten minut tuntevat. Kuntapolitiikassa olen ollut väkevä ja periksi antamaton. En ole kumartanut keskustan ylivaltaa enkä virkamiesten vallan käyttöä. Päinvastoin. Olen pyrkinyt koko ajan tiedottamaan kuntalaisia, kun muut salavat asioita ilman perusteita. Olen tuonut esille epäkohtia, väärinkäytöksiä ja jopa lakien rikkomisia. Tästä syystä minusta ei pidetä. Tuttu ilmiö kaikissa kepuenemmistöisissä hyvävelijärjestelmäkunnissa. Yksin olen taistellut muita vastaan ja hyvällä menestyksellä. Keskusta musertui kolmeen osaan ja palasi kahteen osaan, kun Helsingistä ja piiristä kävivät paikan päällä pakottamassa porukan yhteen. Koomisinta on, että keskustan hajottaja Päivi Ollila toimii nyt hallituksen puheenjohtajana ja aluevaaliehdokkaana. Hän hajotti Haapaveden keskustan, kun ei saanut tahtoaan läpi heti kouluverkkoasiassa. Heti seuraavana päivänä äänestyksen jälkeen Ollila vei 7 kepua ulos omasta vatuustoryhmän jäljelläolevista 14:stä. Kepun ryhmään jäi vain 6, kun heitä oli valtuustokauden alussa 17. Kepu aloitti sittemmin kostotoimet minua vastaan. Niihin palataan joskus myöhemmin, kun hallintoelimet ovat asiat käsitelleet. Viimeisen vuoden aikana olen ollut mukana lasten huostaanottotapauksissa asianomistajan asianhoitajana yhdessä lakimiehen kanssa. Lisäksi olen saanut lukuisia yhteydenottoja omasta kunnasta, läänistä ja toiselta puolen Suomea. Meillä on lastenhuolto rikki! 🙁 Olen törmännyt sellaisen mafiamaiseen häikäilemättömyyteen, että minulla on noussut lastensuojelu ja lastenhuolto ykkösasiaksi omassa poliittisessa toiminnassani. Yhtä korkealla on vanhusten palvelut ja erityisesti hoivaa tarvitsevien palvelut. Näiden mukana lähipalveluiden turvaaminen on ehdottoman tärkeää. Jos haluatte aluevaltuustoon ihmisen, joka ei taivu eikä kumarra ylivallan, mielivallan tai titteleiden edessä, niin Ilkka Repo on sinun valintasi. Haapavedellä tiedetään Ilkka Revon sitkeys ja periksi antamattomuus. Ilkka on ihmisen asialla. Sydän ohjaa päätöksentekoa järjen ohella. Ja molemmissa on ytyä. Rehellisyyden vuoksi tuon esille asian, joka ei saa ymmärrystä omien kannattajienikaan parissa. En ota rokotetta ja vastustan pakkorokotuksia. Tuon esille vastakkaisia näkemyksiä rokotuksen haitoista ja vaaroista. En hyväksy, että kansalaisille jaetaan vain yhtä totuutta. Kuitenkin jokainen saa päättää itse, ottaako rokotteen vai ei. Itsekään en kannusta enkä kiellä kumpaankaan suuntaan. Jokainen saa päättää omasta kehostaan. Eräs merkittävä ihminen, joka on tukenut minua, on ottanut yhteyttä ja kertonut, että jos jatkan vastustamista, hän harkitsee uudelleen, tuleeko tukemaan minua tai äänestämään minua. Tämä saa minut surulliseksi, mutta siitä huolimatta en voi muuttaa kantaani. En alistu painostukseen hyvässä enkä pahassa. En myöskään salaa kantaani äänestäjien toivossa, vaan haluan, että ihmiset tuntevat minut juuri sellaisena kuin olen. Jos rokoteasia on sellainen, että sen takia ihmiset jättävät äänestämättä minua, se on oikein. Se on jokaisen äänestäjän oikeus. Toisaalta pohtisin, minkälainen olisin ihmisenä, jos vaalien alla kertoisin itsestäni asioita, joiden tiedän miellyttävän äänestäjiä, ja ajattelisin, että kunhan vaalit on ohi, niin aivan sama, kunhan vain pääsisin läpi? Ei! En kaipaa yhtään valheella kalasteltua ääntä. Politiikka ei ole sen arvoista, että möisi itsensä saavuttaakseen jotakin. Ole oma itsesi! Eduskuntaa lukuun ottamatta politiikka tietää ihmiselle rahan menoa, ei tuloa. Joillekin se tuo rahaa ja valtaa, mutta vain harvoille, ja siksi monet pyrkivät paalupaikoille keinoja kaihtamatta. Ei se ole sen arvoista. Ihmisten auttaminen on se ainoa oikea periaate, jolla ihmisten pitäisi hakeutua politiikkaan. Ei oman edun tavoittelu. 9 vuotta valtuutettuna, enkä ole ollut mitään itselle vailla. Antanut olen. Ja samalla periaatteella olen mukana aluevaaleissa. Halu pyrkiä auttamaan heikompia. Aluevaltuustossa ensimmäinen haluni olisi auttaa huostaanotettuja lapsia ja heidän perheitään siten, että huostaanotot vähenisivät huomattavasti ja ennalta ehkäisevä toiminta olisi pääpainoalueena. Nyt aivan päinvastoin. Vanhuksien kohdalla ajaisin lähipalveluiden turvaamista ja arvokasta huolenpitoa. Myös terveyspalveluiden säilyttäminen jokaisessa kunnassa yhtä tärkeää. Jos haluat hyvän miehen aluevaltuustoon, äänestä 605 Ilkka Repo: Avoin, rehellinen, oikeudenmukainen, inhimillinen, Ilkka Repo, kaupunginvaltuutettu/kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja, Popsoten suppean poliitisen ohjausryhmän jäsen, aluevaaliehdokas numero 605, Perussuomalaiset, Haapavesi

tiistai 30. marraskuuta 2021

Vastine Katariina Attilan provokatiiviseen kirjoitukseen, jota Anttila ei suostu julkaisemaan!

Ilkka Repo Katariina Anttila! Etkö enää muuta keksi? 10 vuotta tosiaan olen kerännyt oppilaille varoja kaikenlaiseen toimintaan. Kymmeniä retkiä maakunnassa ja mm. leirikouluja Muoniossa, Alajärvellä ja useita Hammasniemessä. Retkille lähes kolme luokallista lapsia, jotta mahdollisimman moni pääsi osallistumaan. Oli liikuntapäiviä Ylivieskassa keilaamisen ja seinäkiipeilyn parissa, Oulussa hohtokeilausta, carting-ajoreissuja 2, vierailuita metsiin, suolle, ja vaikka mihin. Koulussa luokkani oppilaille oli aina jotain erityistä aktiviteettia keräämilläni varoilla. Viimeisimpänä kalustettiin oppilaille oma pieni huone, jossa oma jääkaappi, kahvin- ja vedenkeitin, 10 litran mehuastia. Keräämilläni varoilla lapsille ostettiin kahvit, kaakaot, mehut, keksit, korput jne. Eikä ollut halpaa lystiä. 400-500 kuukaudessa siihenkin tarkoitukseen. Vanhemmilta lupa, mitä kukin lapsi sai syödä tai juoda. Kerran päivässä ruokailun jälkeen välitunti, jolloin lapset saivat viettää aikaa omatoimisesti kahvihuoneessaan. Elektroniikkaa reilun 20 000 euron edestä. Romunkeräyksen hoidin itsenäisesti siivoten paikkaa ja kuskaten sinne kuulumatonta tavaraa vuodesta toiseen Vestian pisteeseen. Arviolta noin 50 000 euroa keräsin omana vapaaehtoistyönä koulua ja lapsia varten. Jokaisella lapsella omat iPadit, joiden hinta noin 350 euroa + 30 euroa suojus/kappale. Näitä iPadeja lähes 40, joista osa on jo rikkoutunut käytössä ja poistettu. Älytaulu, pöytämikrofoni ja web-kamera yht. 7000e. 11 vuotta ehdin opettaa "Muumiluokkaa, ennen kuin työnantaja purki laittomasti virkasuhteeni. Ensimmäinen Muumiluokka oli koko ala-asteen eli 6 vuotta ja tämä jälkimmäinen 5 vuotta irtisanomiseeni asti. Pystyn hyvillä mielin antamaan itselleni ja opetustyölleni kiitettävän arvosanan. Luokkamme oppilaat ovat osaamiseltaan kaupungin kärkipäätä. Ja yläasteella useimmilla tulokset sen kuin paranivat. Olen ylpeä opettajanurastani. Se on ollut minulle sydämen asia ja tulee aina olemaan. Katariina Anttilan henkilökohtainen antipatia minua kohtaan on ollut vuosikaudet ja tämäkin Anttilan kirjoitus on sille vain jatkumoa. Kun virkasuhteeni purettiin, kävin entisen työkaverin kanssa pitkään pohdintaa, mitä hankkimilleni tavaroille tehdään. Tulin lopputulokseen, että noudan hankkimani tavarat pois odottamaan sitä, jos aikanaan pääsen opettamaan jollekin koululle, jopa Hyttikalliolle. Anttilan kirjoitus tavaroista ja vaatimuksistani niihin on naurettava. En ole "vaatinut" halpojakin tavaroita mm. bingopeliä jne. Yksi koulun työntekijä keräsi tavaroita "pieneen" ostoskärryyn. Oli vienyt mm. bingopelin kärryyn ja todennut, että viedäänpä tuokin. Jouluvaatteista kävimme keskustelua, mutta sovimme, että ne jäävät koululle. Klasilankin kanssa kävimme siitä keskustelua ennen Katariinan kirjoituksen julkaisua. "Arvotavaraa" kärryssä oli vain se mikki ja web-kamera. Muu olematonta. Nämäkin tavarat varastoidaan tulevaa opetuskäyttöä varten tai jos se ei toteudu, lahjoitan ne johonkin yleishyödylliseen. Klasila totesi eilen tavaroita hakiessani, että Seitajärvi on antanut suostumuksen joidenkin ostamiseen, jos niille on tarvetta ja käyttöä. Rahat menevät samalle keräystilille, joille varoja on kerätty. Ne eivät suinkaan tule minulle itselleni, kuten Anne Laukka tahallisesti yrittää kommentissaan provosoida. Mitä lompakkoon tulee, jossa on rahaa, nekin rahat jäävät odottamaan tulevaa. Toukokuussa nostin tilin tyhjäksi ja vein rahat Muumiluokan opettajille ja sanoin, että käyttäkää ne lasten hyväksi, koska siihen ne on tarkoitettu. Luokka tekikin rahoilla kaksi retkeä. Syksyllä kysyivät, että saavatko käyttää rahoja Korkatin retkeen. Retki ei kuitenkaan toteutunut. Sanoin, että jos rahaa on jäljellä, niin ilman muuta. Nyt kun hain lompakon ja kaikki kuitit 10 vuoden ajalta, kun Ristolle piti saada luokan tilinumero, niin ihmettelin, että teillekö jäi vielä rahaa? Oletin, että ne olisi käytetty oppilaiden kanssa. Nyt loput jäävät odottamaan tulevaa. 10 vuotta olen rahaa kerännyt. Kuluja on kertynyt vaikka kuinka paljon tuona aikana. Senttiäkään en ole kuluihin ottanut, vaan ne olen maksanut omasta pussistani ja romufirmat ovat aina tilittäneet rahat suoraan lyhentämättöminä sille varatulle tilille. Mietin myös iPadien myyntiä edullisesti koululle, mutta Klasila totesi, että se ei ole mahdollista, koska koululla on koneisiin leasing-sopimus ja koulu ei voi ostaa omia laitteita. Tämäkin Anttilan kirjoituksessa on väärin kerrottu. IPadit ovat luokalle hankkimistani välineistä tärkeimmät. 5 vuoden aikana Muumiluokan oppilaat ovat olleet minulle kuin omia lapsia. Tästä syystä en halua viedä heiltä tärkeintä työkalua pois, vaan annan niiden jäädä siihen, kunnes luokka lähtee yläasteelle. Mielellään olisin jättänyt kaiken koululle, mutta se puolestaan tuntuu väärältä kaupungin laittoman toimenpiteen takia. Kunnallisvalitus on jätetty ja halukkaat voivat sen pyytää hallinto-oikeudelta, niin näette, mistä on kysymys. Vaikka Katariinan tarkoitus on hyökätä minua kohtaan ja mustamaalata ihmisten silmissä, hän ei koskaan pysty mitätöimään sitä työtä, jota olen opettajana tehnyt, mukaanlukien varojen keräämisen ja tavaroitteni pois noutamisen kunnan käytöstä. Nyt on Katariina aloittanut hyökkäyksen pyrkien mustamaalaamaan aluevaalien alla.

Suomi24 kirjoituksia poliisin tutkittavaksi

Taitaa olla aika kertoa, missä olemme menossa. Täällä suomi24-palstalla olen saanut vuosikausia kokea valtavaa törkykirjoittelua kohdalleni. Nimimerkkien takaa on helppo kirjoitella. Mutta nekin on löydettävissä. Kirjoittelu on saanut sellaiset mittakaavat, että enää en katso sivusta. Katariina Anttila, Haapavesi-lehden päätoimittaja teki minusta tarkoituksella halventavan jutun 10 vuoden talkootyöstäni lasten eteen. Kirjoitin heti vastineen ja vaadin julkaistavaksi, mutta ei suostunut. Otin yhteyttä myös konsernin johtajaan, eikä hänkään asiaan puuttunut. Asia on nyt JSN:lla tarkasteltavana. Katariina Anttilan kirjoitus sisältää valheita ja tarkoituksenmukaista epämääräistä tulkinnanvaraista kirjoittelua, jonka tarkoituksena on ollut antaa lukijoille epämääräinen kuva tekemästäni pyyteettömästä työstä lasten eteen. Anttilan kirjoitus on julkaistu Haapavesi-lehden lisäksi myös Keskipohjanmaassa. Tein korjaavan kirjoituksen välittömästi lehden facebook-sivuille, mutta niitä lukevat vain pieni osa lehden tilaajista. Anttila ei suostu julkaisemaan vastinettani, jonka olen hänelle lähettänyt. 10 vuotta olen romua kerännyt. Rahat ovat menneet suoraan niille varatulle tilille ja kaikki on kirjattuna. 10 vuotta jatkuvaa siivoamista päivä päivältä ja useita kertoja päivässä. Törkytavaran siivoaminen ja kuljettaminen omalla kustannuksella. Omasta pussistani olen maksanut jokaisen sentin, mitä on aiheutunut. Tuotot suoraan lyhentämättöminä lasten tilille. En ole mainostanut keräystä, vaan ihmiset tuovat romua siitä huolimatta. Ei todellakaan ole ollut hupaisaa olla joka päivä valmiudessa hoitamaan kasaa, jotta se pysyisi siistinä ja vain sille tarkoitettuun tarkoitukseen. Katariina Anttila on ollut kimpussani koko poliittisen urani. Minun silmissäni hän on suorastaan sairas ja skitsofreeninen kaikkeen tekemiseeni. Tämä lehtijuttu oli Katariina Anttilan pohjanoteeraus. Lehden päätoimittaja vainoaa yksittäistä ihmistä vuodesta toiseen. Muistakaa pilakuvat ym, joita hän suorastaan viljeli yhden vuoden lehdessään. Moni haapavetinen on lopettanut lehden tilaamisen Katariina Anttilan sairaan vainoamisen minun suhteeni. Ja kiitos heille. Kannustan muitakin lopettamaan lehden tilaamisen mitä suuremmissa määrin. Mutta itse asiaan., Tässä vaiheessa tuon julki, että olen tehnyt näistä Suomi 24-kirjoituksista tutkintapyynnön poliisille jo yli kuukausi sitten. Tämän jälkeen Anttilan kirjoituksesta johtuen, kertyi vajaassa viikossa lähes 200 sivua tarkoituksellisia törkykirjoituksia minua kohtaan. Katariina Anttila julkaisi provokaationsa perjantaina, ja jo lauantaina oli yksi ja sama persoona kirjoittanut noin 10 aloitusta ja niihin omia vastauksiaan kymmenittäin. 6 päivän kuluttua aloituksia oli jo yli 30. Kopioin kaikkien aloitusten osoiterivit aktiivilinkkeinä ja niihin liittyvät kirjoitukset. Sivuja kertyi 6 päivässä 186. Nämä kaikki on lähetetty poliisille tutkittaviksi. Ja myös niihin lisätyt myöhemmät postaukset. Vaikka kirjoitukset poistettaisiin, niin osoitteet ja kirjoitukset on kopioituina ja osoitteet löydettävissä :D Nyt kaivetaan pohjamutia myöten. Yhden vakiokirjoittajan sieltä jo tunnistan ja paria muuta luulen tietäväni. Vaadin poliisia tutkimaan myös poistetut kirjoitukset, koska minuun on ottanut yhteyttä ihmisiä, jotka kertovat kirjoittaneensa minusta hyvässä hengessä. Näiden poistaminen ja törkykirjoitusten jättäminen kertovat tarkoituksenhakuisesta mustamaalaamisesta. Teille törkykirjoitusten kirjoittajille tiedoksi, ja muille. Vaadin kirjoittajia, palstan valvojia, suomi24:ää ja suomi24 toimitusjohtajaa Ville Heinosta tutkittavaksi. Kirjoittajat ja valvojat kiinnostavat kovasti, koska he toimivat anonyymeina. Odotan päivää, kun nämä nimet tulevat julki. Jotta kirjoitustani ei katsottaisi provokaatioksi, niin tutkinta on annettu Kajaanin poliisilaitokselle ja asiaa tutkii Lassi-Ville Kauhanen. Jos epäilette, niin soittakaa ja kysykää, onko tutkintapyyntö tehty. Hyviä unia toivotan teille kirjoittelijat ja palstan valvojat. Toivottavasti tyyny on hyvin. Ilkka Repo kaupunginvaltuutettu/kaupunginhallituksen jäsen 0443782272 Ps. Teille hyvät ystävät, jotka tunnette minut ja olette tukeneet varsinkin vastamäessä, esitän suuret kiitokset ja toteamuksen, että "ystävä hädässä tunnetaan." Tämän maalittamisen aikana ystävät ovat erottautuneet ja teitä on ollut todella paljon Haapavedellä ja ympäri Suomen maata. Teille erittäin suuret kiitokset!

lauantai 23. lokakuuta 2021

Miksi äänestäisin aluevaaleissa?

Kirjoitin mielipidekirjoituksen aluevaaleista keskiviikon 20.10. lehteen. Tässä kirjoitus täällä luettavaksi: Mitkä aluevaalit? Äänestänkö vai jäänkö kotiin makaamaan? Aluevaalit järjestetään ensimmäistä kertaa historiassa tammikuun 23. päivä 2022. Vasta oli kuntavaalit ja väki on väsynyttä. Taas uudet vaalit ja uusi vaalityö. Kuntavaalien siirtäminen uuvutti aktiiviset kenttätyöntekijät ja ehdokkaat ja takki on ollut aika lailla tyhjä. Silti ei auta muuta kuin jaksaa. Nyt on panoksena niin suuret asiat, että ei ole mahdollisuutta lepoon ja hyvänolon tunteeseen. Aluevaalit ovat meille jokaiselle erittäin tärkeät vaalit ja niiden merkitys vaikuttaa hyvin vahvasti meidän jokaisen arkielämään kaikilla tasoilla. Kysehän on sosiaali- ja terveysalan, sekä pelastustoimen kokonaisuudistuksesta. Enää eivät kunnat päätä oman kuntansa palvelurakenteesta ja palveluiden saatavuudesta, vaan päätökset tehdään aluevaltuustoissa koko maakuntaa ajatellen. Pohjois-Pohjanmaan sote-alue on monella tapaa erikoinen. Se on maantieteellisesti laaja ja sen sisällä on enemmän kuntia kuin missään muissa sote-alueissa. Väestömäärältäänkin se kuuluu suurimpiin. Kuntavaalien tuloksella aluevaltuutetuista menisi Oulusta läpi jopa 69 ehdokasta ja vain 10 jäisi lopuille 29:n kunnan ehdokkaille muualle maakuntaan. Tässä piilee se suurin mörkö, joka kummittelee minun mielessäni. Oulu tulee käytännössä päättämään kaikki asiat koko hyvinvointialuetta ajatellen. Ja kun tulee säästöjen aika (joka varmasti tulee ja hyvinkin lyhyellä aikavälillä), niin ei jää epäselväksi, mistä päin hyvinvointialuetta säästöt haetaan. Aluevaalitkin ovat puoluevaalit ja puolueille on tärkeää oma menestyminen. Ja niin se on meille perussuomalaisillekin siinä missä muillekin. Teemme siis vaalityötä oman puolueemme ehdokkaiden eteen. Tästä huolimatta haluaisin vedota jokaiseen täysi-ikäiseen asukkaaseen Oulun eteläisellä alueella, Oulunkaaren kuntien ja koillismaan kuntien asukkaisiin, että menkää vaaliuurnille. Äänestäkää mitä tahansa puoluetta, kunhan vain äänestätte. Meidän täytyy kokonaisuutena ajatella alueemme etua ja saada niin paljon ääniä, että saisimme vähintään puolet tai mieluummin enemmän ehdokkaitamme läpi Oulun ulkopuolelta puoluekantoihin katsomatta. Me olemme nyt vaikuttamassa oman alueemme hyvinvointipalveluihin ja niiden saatavuuteen, sekä sijoittumiseen alueellamme. Äänestysprosentti pitää saada vähintään 70:ään tai enemmän. Nyt ei ole vara maakuntatasolla puolueiden väliseen riitelyyn, vaan oman vaalityön ohessa pitää kannustaa myös muiden puolueiden äänestäjiä uurnille. Miettikää, onko se liian suuri vaiva uhrata pieni hetki kerran 4:ssä vuodessa oman ja lähimmäisten eteen käymällä äänestämässä sinä yhtenä päivänä 23.1.2022?! Seuraavien 4:n vuoden aikana leikkuri iskee väistämättä ja varsinkin vuodeta 2026 lähtien, kun hyvinvointialueella ei ole enää velvollisuutta vuokrata kuntiemme sote-kiinteistöjä. Silloin on tärkeää, että Oulun ulkopuolisilla kunnilla on riittävästi edustajia huolehtimassa myös reuna-alueiden kuntien palvelurakenteista. Vaikka kuinka olisi optimistinen ja uskottelisi itselleen, että kyllä oululaiset valtuutetut pitävät meidän puolta yhtälailla kuin oululaistenkin, niin en siihen usko. Jos he saavat itse olla päättämässä, leikataanko oululaisten palveluista vai meidän pikkukuntien, niin lopputulosta ei ole vaikea arvata. Mennään vaaleihin oma puolue edellä, mutta muitakin kannustaen. Nyt olemme totisesti yhteisen asian edessä. Ja kaikki kynnelle kykenevät äänestämään 23.1.2022! Ilkka Repo/ perussuomalaiset/ Haapavesi Aluevaltuustoehdokas Kvalt/khall jäsen pop-sote:n suppean poliittisen ohjausryhmän jäsen

lauantai 18. syyskuuta 2021

Ikka Repo aluevaltuustoon!

Ilkka Repo aluevaltuustoon! Tänään 18.9. perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirihallitus on hyväksynyt minut Haapaveden perussuomalaiset ry:n hallituksen esittämänä ehdokkaaksi aluevaaleihin. Aluevaalit ovat erittäin tärkeät vaalit ja erityisesti kaikille reuna-alueiden kunnille. Oulu tulee viemään leijonan osan vaalipiirin paikoista kaikissa puolueissa. Jotta saisimme reuna-alueiden kuntien äänen kuuluviin, niin nyt pitää olla huomattavasti aktiivisempia äänestämään ylipäätään tammikuun 23. päivä! Vetoankin nyt haapavetisiin, että lähtisivät tukemaan minua aluevaaleissa yli puoluerajojen. Haapavesi tarvitsee vahvan puolustajan alueemme tulevaisuutta puolustamaan ja rakentamaan. Sosiaali- ja terveyspalvelut ja niiden saatavuus on meidän käsissä. Minut on valittu hyvinvointialueemme POPSOTE:n suppean poliittisen ohjausryhmän jäseneksi Haapavedeltä. Neljä kokousta on ollut viime ja toissa viikolla. Ensi viikolla kolme kokousta ja kokoukset jatkuvat tiiviinä loppuvuoden ja koko ensi vuoden. Kokouksia on paljon, koska suppean ryhmän edustajat osallistuvat myös laajan poliittisen ohjausrymän kokouksiin. Tälle syksylle kokouksia kaikkiaan lähes 20. Joten olen jo nyt asian ytimessä mukana valmistelemassa kokonaisuutta hyvinvointialueellemme niin organisaation kuin strategioidenkin osalta. Urakka on kova, kun lähes 2 miljardin (1,8) hanketta rakennetaan alusta alkaen. Virkamiehet tekevät valtavan työn, ja meidän tehtävänämme on seurata ja ohjata/linjata asioiden kulkusuuntia virkamiesesitysten pohjalta. Meidän haapavetisten kannalta on hyvä, että Jouko Luukkonen on siellä organisaation johdossa yhtenä valmistelemassa asioita. Suppea poliittinen ohjausryhmä ei tee päätöksiä, vaan on mukana poliittisena toimijana, jotta jo valmisteluvaiheessa löytyisi mahdollisimman yksimielisiä näkemyksiä, ennen kuin varsinaiset päätökset tehdään aluevaltuustossa. Joten... nyt hyvät ystävät, tuttavat, kaverit ja kaikki muutkin haapavetiset! Toivon mahdollisimman laajaa kannatusta ja sitä, että mahdollisimman moni tekisi paikkakunnalla ja sen ulkopuolella vaalityötä eteeni tulevia vaaleja varten. Muistakaa, että äänestysalueena on koko vaalipiiri. Joten pyytäkää omia ystäviänne ja tuttavianne ympäri Oulun vaalipiiriä asettumaan taakseni! Terv. Ilkka Repo Haapaveden perussuomalaiset kaupunginvaltuutettu/ kaupunginhallituksen 2.varapuheenjohtaja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen popsoten suppean poliittisen ohjausryhmän jäsen 0443782272

keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Päivi Ollilan vallan väärinkäyttö heti alkujaan!

Päivi Ollilalla lipsahti ja pahasti heti alkumetreillä. Miksi tällaisesta oman edun tavoittelijasta kepu teki hallituksen puheenjohtajan? Toimivaltansa ylittäen lähti heti hakemaan julkisuutta tuleviin aluevaaleihin. Esiintyy omissa kahvikekkereissään kaupungin edustajana ja kaupungin valtuuttamana kepuköörin koollekutsujana. Ja siihen hänellä ei ole mitään valtuuksia. Pelkkä oma itserakas kuvitelma kaikkivoipaisuudestaan! Näinkö kepu aloittaa uuden valtuustokauden? Mäkinenhän tosin totesi heti vaalipäivän iltana, että: "Kun keskusta sai kuitenkin määräenemmistön (valtuustossa), niin kepu aikoo jyrätä jatkossakin entiseen tapaansa!" Yhteistyöstä kirjoittelu julkisuudessa olikin vain varatoimenpide, jos kepu olisi menettänyt määräenemmistönsä. ( Jäi todella vähistä äänistä vaille)! Tässä pari kirjoitustani kopioituna facebookista Ollilan lehtikirjoittelun jälkeen. Kopioin myös Ollilan kirjoituksen Haapavesi-lehdestä. Kiinnittäkää huomiota allekirjoitukseen, jossa hän tapahtuman koolle kutsujana ilmoittaa tittelikseen hallituksen puheenjohtajuuden. Ollilalla keuli mopo heti alkusenteillä hänen hakiessaan näkyvyyttä tulevalle aluevaalikampanjalleen. Mitä ajattelevat naapurikuntien edustajat, kun älyävät, että kyseessä ei ollut kaupungin järjestämä tilaisuus, vaan Ollilan oma itsensä esilletuomistilaisuus? Ollila kuvittelee itsestään aivan liikoja. Hänhän on todellisuudessa "vain" kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Ei sen enempää. Kaupunginhallitus tai -valtuusto antaa hänelle valtuuksia, jos niille on tarvetta. Tässä facebook-kirjoitelmiani: 14.9.2021 klo 00.17. "Lukaisinpa juuri Päivi Ollilan kolumnin Haapavesi-lehdestä ja en voi olla kommentoimatta Ollilan seuraavaa lausuntoa: " ...Nämä ja sote-uudistuksen mukanaan tuomat muutokset vaativat meitä avaamaan laajemman keskustelun Oulun eteläisen alueen yhteistyöstä. Olemme Haapavedellä olleet aloitteellisia asiassa ja kutsuneet koolle eri kuntien johtavia luottamushenkilöitä miettimään, miten yhteistyötä voidaan tiivistää. Yhteistyön tiivistäminen naapurikuntien kanssa on ollut tehtävälistalla jo vuosia. Odotukseni ovat korkealla sen suhteen, että nyt vihdoin jotain konkreettista tapahtuu...." Ollila kertoo, että olemme olleet Haapavedellä aloitteellisia ja kutsuneet koolle eri kuntien johtavia luottamushenkilöitä miettimään, miten yhteistyötä voidaan tiivistää! Että kehtaakin. Haapaveden kaupunki ei ole esittänyt kutsua, vaan Päivi Ollila henkilökohtaisesti, omavaltaisesti ja omiin nimiinsä ilman kaupungin valtuutusta. Yhteistyö on kaukana Ollilan toiminnasta. Ollila pöyhkeili hallituksen kokouksessa kaksi viikkoa sitten, miten HÄN on kutsunut Oulun eteläisen alueen johtavia luottamushenkilöitä Haapavedelle ja korosti oikein, että hän on kutsunut mukaan vain ENSIMMÄISET puheenjohtajat. Nimenomaan korostaen noita isolla kirjoitettuja sanoja. Tällä Ollila pyrki mielestäni osoittamaan asemaansa ja yritti näpäyttää meille muille hallituksen ja valtuuston varapuheenjohtajille, että hänellä on valta jättää meidät kutsumatta. Ollila osoitti heti ensimmäisessä kokouksessa toimintatapansa ja siitähän on hyvä jatkaa eteenpäin. Ma 13.9. kerroin hallitukselle ja Ollilalle, että Ollilalla ei ole tällaisia valtuuksia kutsua kaupungin nimissä tällaisia valtuuskuntia koolle neuvottelemaan. Ja jos kutsuu, niin kyseessä ei ole kaupungin tilaisuus, eikä hän voi esiintyä kaupungin edustajana eikä hallituksen puheenjohtajan roolissa tilaisuudessa. Kyseessä on Ollilan henkilökohtainen kahvittelukutsutilaisuus ilman virallista mandaattia. Kerroin myös, että mikäli hän tällaisen aikoo järjestää, kaupunki ei toimi kestityksen maksajana, vaan siitä huolehtii Ollila itse. Tapahtuma on huomenna keskiviikkona kaupungintalolla. Myöhemmin erään keskustelun yhteydessä asia nousi uudelleen esille. Tässä kohtaa kerroin, miten ovat julkisuudessa ilmoittaneet, että eivät tee minun kanssani yhteistyötä samoin, kuten piirijohtajatkin. Kerroin, miten popsoten suppeassa poliittisessa ohjausryhmässä hyvinvointialueellamme on otettu 2 jäsentä jokaisesta puolueestamukaan juuri sen takia, että kun päätöksenteon hetki tulee, niin pahimmat särmät olisivat jo hioutuneet valmisteluvaiheessa pois, ennen kuin varsinainen päätöksenteko tulee vastaan. Neljä kokousta kahden viikon aikana ja olen ollut niissä mukana ilman minkäänlaista kitkaa ja yhteistyö on sujunut toistaiseksi hyvin. Totesin Ollilan kahvitteluhetkestä vastaavasti, että kun hän ilmoittaa, että on kutsunut vain ENSIMMÄISET puheenjohtajat paikalle, niin kyseessä on vain keskustalaisten tapahtuma sen sijaan, että olisi kutsunut koko puheenjohtajiston paikalle, jolloin paikalla olisi ollut 4:n eri valtuustoryhmän edustus ja vain yksi yhden hengen valtuustoryhmä olisi jäänyt ulkopuolelle. Vielä kehtaa kirjoittaa kolumnissa yhteistyön muodostumisesta eri kuntien välillä. Sana kiertää ja mitä ajattelevat muiden kuntien ei-keskustalaiset ja ei-kutsutut Ollilan tavasta hoitaa asioita? Kaupunginhallitus (tai -valtuusto) päättää tällaisten kutsujen esittämisestä ja joko virkamiehen määräämisestä kutsun esittäjäksi tai luottamushenkilön valtuuttamisesta kutsun esittäjäksi, jos kyseessä on kaupungin virallinen tapahtuma. Tällaista ei ole budjetoitu kaupungin talousarvioon. Niinpä hallituksen olisi pitänyt myös osoittaa, miltä momentilta tilaisuuden kulut maksetaan. Nyt jäämmekin odottamaan, lähteekö kaupunki makselemaan Ollilan sooloilun kustannuksia, vai maksaako Ollila kestitykset ja muut mahdolliset kulut itse. kaupunginhallituksen tulee tehdä Ollilalle pelisäännöt selviksi, miten tapahtumia järjestetään, jos niitä järjestetään kaupungin virallisina tilaisuuksina. Ollilalla ei ole näkemykseni mukaan tällaista oikeutta. Ja kun kaupunginhallitus tällaisia järjestää, niin toivottavaa on, että hallitus ei lähde politisoimaan tapahtumia Ollilan tapaan, jos on kyse virallisista tapahtumista. Huono alku uudelta hallituksen puheenjohtajalta. Ilkka Repo kaupunginhallituksen 2.varapuheenjohtaja 15.9.2021 noin klo 16 "Päivi Ollila on esittänyt kutsun ensimmäisille valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajille JEDU:n yhtymäkokouksessa. Siellä oli jo herättänyt ihmetystä, että vain ensimmäiset puheenjohtajat kutsuttiin, ja tekivät saman huomion kuin minäkin, että kyseessä on keskustan tilaisuus, ei kuntia ja päätöksentekoa yhdistävä tilaisuus. Sain hommattua itselleni kopion Ollilan lähettämästä kutsusta ja siinä hän esittää kutsun hallituksen puheenjohtajana! Tähän ei Päivi Ollilalla ole mandaattia!!! Uskomaton teko Ollilalta heti kauden alkuun. Tekee puoluepolitiikkaa hallituksen puheenjohtajana. Hallitus ei ole valmistellut tällaista kokoontumista, ei sen sisältöä eikä yhtikäs mitään. Kaupunginhallitus ei ole myöskään valtuuttanut Päivi Ollilaa suorittamaan kyseistä kutsua. Tästä huolimatta Päivi Ollila on esittänyt kutsun kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja esiintyy täten kaupungin virallisena tapahtuman koolle kutsujana! Kopioin tähän Päivi Ollilan kutsun sitaatteihin. Puhelinnumeron jätän kuitenkin pois, joka on Päivi Ollilan nimen alla. "Hei! Terveisiä Haapavedeltä! Soteuudistuksen valmistelutyöt Pohjois-Pohjanmaalla käyvät jo kiivaana ja uuden aluevaltuuston vaalitkin kolkuttelevat ovella. Meillä on varmasti täällä maakunnan rajaseudulla omia ja yhteisiä näkemyksiä siitä, miten asioita tulisi hoitaa/järjestää. Kutsun teidät valtuustojen ja hallitusten 1. puheenjohtajat Haapavedelle keskiviikkona 15.9.2021 klo 18.00 keskustelemaan ensisijaisesti soteuudistukseen liittyvistä yhteistyökuvioista ja muutenkin tutustumaan toisiimme ja miettimään, miten muuten voisimme tiivistää yhteistyötä alueellamme. Olen varannut meille valtuustosalin Haapaveden kaupungintalolta osoitteesta Tähtelänkuja 1, 86600 Haapavesi. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi paikalle. Tapahtuma on live-tapahtuma. Hoidetaan varovaisuutta ja pidetään etäisyyttä. Tarjolla kahvia ja pullaa! Yhteistyöterveisin, Päivi Ollila Haapaveden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Puh.XXXXXXXXXXXX" Päivi Ollila on siis esittänyt kutsun viralliena kaupungin edustajana ja koollekutsujana!! Ja omavaltaisesti on, paitsi esittänyt kutsun, niin myös rajannut osallistujat tietoisesti siten, että pääsääntöisesti paikalle on kutsuttu vain Ollilan edustaman keskustapuolueen jäseniä. Ollilan iltapäiväkahvituksen maksaminen ei kuulu kaupungille, eivätkä muut mahdolliset kulut, jos niitä aiheutuu. Osallistujille on Päivi Ollilan syytä tiedottaa, että hän ei edusta kaupunkia eikä kaupungin näkemyksiä tilaisuudessa, vaan kyseessä on puhtaasti Ollilan henkilökohtainen ja omaa itseään edustava tilaisuus. Minun näkemykseni on, että Ollila tekee jo aluevaalikampanjaa hyväksikäyttäen kaupunginhallituksen puheenjohtajan mandaattia ja erehtyi nyt pahasti toimivaltansa suhteen. Ilkka Repo kaupunginhallituksen 2.varapuheenjohtaja perussuomalaiset" Ja tässä Ollilan ylilyönti Haapavesi-lehdestä!!! https://www.haapavesi-lehti.fi/uutinen/622980 "KOLUMNI Päivi Ollilan kolumni: Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy Kirjoittaja on Haapaveden kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Ti 14.9.2021 klo 18:00 Haapavesi-lehti "Matti ja Teppo lauloivat aikanaan Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy. Samalla tavalla vauhti kiihtyy politiikan puolella. Uusi valtuustokausi on pyörähtänyt käyntiin hyvässä hengessä. Valtuutettujen koulutus on aloitettu ja ensimmäisiä lautakuntien kokouksia on pidetty. Hallituskin on kokoontunut jo kaksi kertaa. Lähiaikoina perehdymme lisää kunnan organisaatioon ja päätöksentekoprosesseihin valtuustoseminaarin muodossa ja talousseminaarikin koputtelee ovella. Monet ratkaisuja odottavat asiat saavat kalenterin täyttymään vauhdilla. Valtuutettujen työhön kuuluu kokoustamisen lisäksi paljon ns. näkymätöntä vaikuttamista ja valmistelua. Ensi vuoden puolella on aloitettava uuden kaupunkistrategian laatiminen ja ennen kuin hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1. 2023, on vielä paljon myös ns. soteen kuulumattomia asioita ratkaistavana. Ympäristöterveyspalvelut on useammassa kunnassa järjestetty sote-kuntayhtymien kautta. Kun nämä kuntayhtymät puretaan, tulee miettiä, miten palvelut järjestetään jatkossa. Myös työvoimapalvelut ovat siirtymässä te-keskuksilta kunnille vuonna 2024, mutta edellytyksenä siirrossa on 20 000 hengen työvoimapohja. Nämä ja sote-uudistuksen mukanaan tuomat muutokset vaativat meitä avaamaan laajemman keskustelun Oulun eteläisen alueen yhteistyöstä. Olemme Haapavedellä olleet aloitteellisia asiassa ja kutsuneet koolle eri kuntien johtavia luottamushenkilöitä miettimään, miten yhteistyötä voidaan tiivistää. Yhteistyön tiivistäminen naapurikuntien kanssa on ollut tehtävälistalla jo vuosia. Odotukseni ovat korkealla sen suhteen, että nyt vihdoin jotain konkreettista tapahtuu. Samaan aikaan kun mietimme kaupungin hallintoon liittyviä asioita, joudumme kuumeisesti miettimään ratkaisuja alueellamme vallitsevaan työvoimapulaan. Niin yrittäjät kuin julkinen sektori kärsivät tällä hetkellä yhä kasvavasta työvoimapulasta. Mistä saadaan osaajia ja miten heidät saadaan sitoutumaan Haapavedelle? Jos jollakin on käytössään kristallipallo, kiskaiskaapa hihasta ja kertokaa ideanne! Yhtenä tämän valtuustokauden tärkeimpänä asiana näen valokuituverkon toteutumisen Haapavedelle. Hanke on jälleen nytkähtänyt eteenpäin ja haluaisinkin muistuttaa kaikkia mattimyöhäsiä täyttämään tilauslomakkeen mitä pikimmiten. Siikaverkko-osuuskunta on pitänyt syksyn aikana tiedotustilaisuuksia eri puolilla kaupunkia ja ensimmäinen rahoitushakemus on lähtemässä nyt syyskuun lopulla Ely-keskukseen. Syyskuun loppuun mennessä liittymän tilaajille on voimassa ennakkohinta. Lokakuussa hinta on nousemassa. Hankkeen toteutumisen kannalta on tärkeää, että liittymiä varataan riittävä määrä. Ja ettei kalenteriin vain jäisi tyhjiä aukkoja, alkaa myös puolueiden valmistautuminen tammikuun aluevaaleihin. Nähtäväksi jää, miten kuntalaiset aktivoituvat äänestämään, kun kuntavaaleissakin äänestysprosentti jäi kovin vaatimattomaksi. Haapaveden kaltaisten pienten kuntien on onnistuttava vaaleissa, jotta hyvinvointialueen päätöksenteossa kuullaan myös harvaan asuttujen alueiden ääni. Tällä hetkellä suurin huoleni on, että valtaosa aluevaltuuston jäsenistä valitaan Oulun kaupungin ehdokkaista ja maaseudun ääni jää sivuosaan. Päivi Ollila" Pitäisi jo tässä vaiheess muistaa asemansa ja toimivaltansa rajat, kun on 4 vuotta toiminut valtuuston puheenjohtajana ja lukuisissa muissa luottamustehtävistä. Siihen vedoten... tuskin on kyse tietämättömyydestä. Sen sijaan kyse on vallan himosta ja itsensä esille tuomisesta oman edun tavoittelun nimissä. Ollila käy mielestäni aluevaalikampanjaa asemaansa hyväksi käyttäen. Ilkka Repo kaupunginhallituksen 2.varapuheenjohtaja perussuomalaiset

torstai 29. heinäkuuta 2021

Haapaveden kuntavaalitulos ja paikkajako

 Kuntavaalit 2021


Kuntavaalit käytiin 13.6.2021. Haapavedellä vaaleissa tapahtui suuria muutoksia. Keskusta menetti 3 valtuutettua ja vasemmisto yhden. Perussuomalaiset saivat yhden lisää. Kuntavaaleihin oli tällä kertaa syntynyt uusi tulokas, ei-poliittinen ja sitoutumaton Haapavesi-ryhmä, joka sai heti ensiyrittämällä 3 valtuutettua läpi ehdokkaistaan. Kokoomus oli erittäin lähellä pudota pois valtuustosta, mutta säilytti nioin napin yhden paikkansa. Valtuustopaikat menivät seuravalla tavalla:

Keskusta 14

Perussuomalaiset 5

Vasemmistopuolue 4

Haapavesiryhmä 3

Kokoomus 1

Seuraavaksi oli edessä luottamustehtävien paikkajakoneuvottelut. Näistä onkin tullut varsin eriskummallinen teatterinäytös, ja siksi avaankin tähänastiset tapahtumat esille. 

Ensimmäinen ja tähän asti ainoa paikkaneuvottelu käytiin kaikkien puolueiden kesken kaupungintalolla noin kuukausi sitten. Istuimme paikalla 2,5 tuntia saamatta aikaan juuri mitään konkreettista. Miksi näin? Syynä oli vasemmistoliiton Ville Saukon poliittinen peli, jota hän on harrastanut vaaleista tähän päivään saakka kulisseissa keskustan ja kokoomuksen kanssa. Neuvottelussa kysyin heti ensimmäisenä Saukolta, että miten he ovat asemoituneet tai asemoitumassa paikkaneuvottelussa. En näillä sanoilla, vaan ihan suoraan, että "oletteko Ville teknisessä vaaliliitossa keskustan kanssa, PS/Hary:n kanssa vai omana ryhmänä? Ville totesi vain, että he eivät ole vielä päättäneet. Vasemmisto ja kokoomus eivät ole olleet missään vaiheessa mukana neuvottelemassa vaihtoehdosta, että pienpuolueet olisivat yhdessä tekniusessä vaaliliitossa. Sillä olisi saatu aikaan paras mahdollinen yhteistulos. Mm hallituspaikat olisi menneet 5-5, jolloin kesk olisi saanut 5 paikkaa, PS 2, Vas 1,5, Hary 1 ja kok 0,5. Hallituksen 1. varapuheenjohtajuus olisi tullut PS:lle ja 1. valtuuston puheenjohtajuus olisi tullut vasemmistolle. Ps, vas ja Hary olisvat saaneet jokaiseen 6-7paikkaiseen toimielimeen oman edustajan. 4-5-paikkaisiin olisi saaneet vas ja PS paikat ja 2-3-paikkaisiin paikat olisi jaettu Ps:n ja Vas kanssa. 

PS ja Hary oli yhteydessä Saukkoon ja Heikkilään, mutta sieltä ei ollut muuta vastausta kuin, että eivät ole päättäneet. Ei neuvotteluita eikä mitään. Saukko kysyi PS:n puheenjohtajalta yhden kerran, että saisiko vas 1.valtuuston varapuheenjohtajan, perusturvan, Jokihelmen opiston johtokunnan ja jonkun neljännen paikan. Ville sai heti myöntävän vastauksen, mutta ei hän sen enempää asiasta keskustellut. Kyse ei siis ollut neuvottelusta, vaan Ville halusi meiltä vastauksen hänelle merkittävimmistä paikoista ja siitä eteenpäin hän onkin neuvotellut vain keskustan kanssa vedättämällä noilla edellä mainituilla paikoilla keskustaa, että he saisivat ne meiltä. 

Illan aikana neuvotteluissa kysyin Villeltä ja kokoomukselta useaan kertaan, että tulisivat meidän kanssa vaaliliittoon ja saisimme siten parhaan mahdollisen tuloksen. Ei vastakaikua. Illan aikana kuitenkin kävi selville, että Ville oli neuvotellut jo keskustan ja kokoomuksen kanssa paikkajaon keskenään. Keskustan puheenjohtaja Janne Mäkinen kun alkoi luettelemaan paikkajakoja, niin usein vasemmistolle ja kokoomukselle merkkasi paikkoja, jotka eivät heille kuuluneet kuin vaaliliitossa joko keskustan tai meidän vaaliliiton kanssa. Ja meillä kun ei ollut vaaliliittoa, niin tietää, kenen kanssa neuvottelut oli käyty. Totesin usein illan aikana Mäkiselle, että ei kirjaa luettelemiaan paikkoja ylös, koska vas ja kok eivät ole ilmoittaneet vaaliliitosta keskustan kanssa. Kerroin Villelle (Aila Aakko ja Outi Pekkalakin olivat mukana, mutta vain kuunteluoppilaina), että ilmoittaisi reilusti ja suoraan vaaliliitiostaan keskustan kanssa, niin neuvottelut etenisivät. Ville ei halunnut vastata eikä ole ilmoittanut vaaliliitista kokoomuksen ja keskustan kanssa tähänkään päivään mennessä. Silti vasemmisto julkisi jo lehdessä paikkajakonsa, vaikka ilman vaaliliittoa ne eivät toteudu. Ville Saukko häpeää tunnustaa julkisesti vaaliliitosta keskustan kanssa, koska vuosikymmenet pienpuolueet ovat yrittäneet murtaa keskustan ylivallan, ja nyt kun se tapahtui ja keskusta joutui veitsen terälle, niin vasemmisto lähtikin keskustan tukijaksi. Ville pelkää, että vasemmiston kannattajat eivät sulata tätä asiaa.

Teknisessä vaaliliitossahan ei tehdä politiikkaa, vaan kukin puolue pyrkii saamaan itselleen mahdollisimman paljon luottamuspaikkoja. Kun paikat on jaettu, niin sen jälkeen tehdään yhteistyötä tai ollaan tekemättä niillä voimasuhteilla, mitkä kukin sai itselleen neuvoteltua teknisen vaaliliiton myötä. Kun paikat on jaettu, niin tekninen vaaliliitto purkaantuu ja jokainen puolue alkaa tekemään itsensä näköistä politiikkaa ja tekee sen mukaan yhteistyötä, milloin asiat ovat yhtenevät kenenkin kanssa.

Paikkaneuvottelusta tuli siis farssi vasemmiston ja kokoomuksen takia. Kahden tunnin kohdalla pidettiin tauko ja tauon jälkeen Riuttanen teki PS/Hary:lle ehdotuksen (Huom! Ehdotus vain meille, ei vas/kok), että jos PS/Hary antaa keskustalle valtuuston 1.varapuheenjohtajuuden, niin he antavat Harylle perusturvaltk:n paikan, PS:lle tarkastuslautakunnan paikan, hallituksen 1.varapuheenjohtajuuden ja Jokihelmen opiston paikan. Keskusta kertoi, että he haluavat, että keskustalla on puheenjohtajat ja varapuheenjohtaja sekä hallituksessa, että valtuustossa. Tyrmäsimme ehdotuksen, koska meillä oli jo tarkastuslautakunnan paikka ja hallituksen varapuheenjohtajuus kuului meille joka tapauksessa. Perusturvan paikka vain 1,5 vuotta. Sitten tivasimme keskustalta, että miksi he haluavat valtuustoon toista varapuheenjohtajan paikkaa, kun heille kuuluu automaattisesti varapuheenjohtajuus. Tiesimme kyllä vastauksen, että keskusta oli ostamassa paikaa Saukon Villelle, koska kepu oli sitä tiedustellut mahdollisuutena useita kertoja ennen paikkajakoneuvottelua. Ja lopulta Hannu sitten tokaisikin, että se on Saukon Villelle! Eli heillä oli olemassa kulissivaaliliitto, mutta vasemmisto häpeänsä takia ei sitä halua julkistaa. Mäkinenkin perusteli vain, että voihan paikat sovussakin jakaa. Toyesin siihen naurussa suin, että eivätkö he itse huomaa, miten typerä heidän ehdotuksensa on? Antaisimme Villelle paikan keskustan ostamana, että Ville olisi vaaliliitossa keskustan kanssa meitä vastaan. Ilmoitimme, että meidän on turha jatkaa neuvotteluita niin kauan kuin vasemmisto ei ilmoita vaaliliitosta keskustan ja kokoomuksen kanssa ja tietenkin päinvastoin.

Poistuimme valtuustosalista ja kesk, cas ja kok jäivät saliin keskenään neuvottelemaan puoleksi tunniksi. Odottelimme vielä pihalla ja kysyimme Villeä ja vasemmistoa vaaliliittoon meidän kanssamme. Ei vastausta. Joitakin kertoja Muutaman päivän päästä vein kirjallisena Paavolan Antille paikkalaskelmat eri koalitioilla ja esitin vielä yhteistyötä. Mitään ei kuulunut.

Noin 2 viikkoa sitten päätimme PS ja Hary, että pysymme 8-ryhmänä emmekä enää neuvottele vas ja kok kanssa, ja emme enää huoli heitä tekniseen vaaliliittoon, vaikka kuinka pyytäisivät. Ilmoitin kaksi viikkoa sitten paikkajakoneuvottelussa mukana olleille Heino Vuorenmaalle, Hannu Riuttaselle ja Janne Mäkiselle, että meidän osalta on neuvottelut käyty ja pysymme kasiryhmänä loppuun asti. Puheenjohtajamme Ari Joentakanen ja Haryn puheenjohtaja Jarmo Viinala ovat myös ottaneet keskustan vetureihin yhteyttä asian tiimoilta.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos keskusta ei tee vaaliliittoa vas ja kok kanssa, saa keskusta pitää valtuuston 1. varapuheenjohtajan paikan (Ps ja Hary ovat antaneet keskustalle ilmoituksen, että me tyydymme hallituksessa ja valtuustossa 2. varapuheenjohtajan paikkaan). Lisäksi keskusta saa pitää kokonaan hallituksen 6:nnen paikan ja lautakuntapaikat ja varapaikat, jotka se  olisi antamassa vasemmistolle ja kokoomukselle. Näin keskusta voi jakaa paikat omille ehdokkaille ja ottajia niille riittää, kun heillä oli 31 ehdokasta vaaleissa. 

Nyt on keskustasta kiinni, haluaako se vapaaehtoisesti antaa omia paikkojaan vasemmistolle ja kokoomukselle? Mitään tarvetta siihen ei ole. Haluaako keskusta luopua merkittävistä paikoista ja viedä näin omilta ehdokkailtaan mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon? 

Tämän kirjoiutuksen sisältö ei ole vain minun ajatukseni, vaan se on PS:n ja Hary:n yhteinen kanta ja Hary antoi siunauksensa sille, että kirjoitan paikkaneuvotteluista tämän julkilausuman.

Haapavedellä 


tiistai 27. huhtikuuta 2021

Ajojahti

Ajojahti

Haapavetiset ja muut ystävät ja tuttavat ketkä sivujani seuraavat. Olette saaneet seurata 2 kuukautta Haapaveden keskustan, vasemmiston ja kokoomuksen teatteria, jonka tarkoituksena on ollut eliminoida minut ulos Haapaveden politiikasta eli kaupunginvaltuustosta.
Kannan vastuuni somekirjoitteluistani koskien valtakunnan päättäjiä. Olen esittänyt anteeksipyyntöni asian suhteen valtakunnallisesti ja useissa medioissa.
Maalittamiseni alkoi jo kuukautta ennen kuin väitettyjä somekirjoituksiani alettiin julkaista. Päivi Ollila itki ensimmäisenä että ei lähde ehdokkaaksi minun takiani. Seuravassa lehdessä hän uhriutui ja kertoi miten hän on yrittänyt tehdä yhteistyötä muiden ryhmien kanssa. Ja sitten kaikkien puolueiden omat ulostulonsa samassa lehdessä, joissa kaikissa yhteisenä tekijänä oli hyökätä minun kimppuuni.
Minulle kerrottiin jo viikkoja aiemmin erään keskustalaisen taholta, kun hän oli jutellut keskustavaikuttajan kanssa siitä, miten minun kimppuuni on hyökätty suomi 24 sivuilla todella voimakkaasti. Tämä kepuvaikuttaja oli hymyillen vain todennut, että ei se vielä mitään, mutta vaalien lähellä tulee todellinen "pamaus." No, se pamaus luettiin lehdestä Lapin kansanedustajan, pippelikuvien lähettäjän, Mikko Kärnän julkaisemana. Pari kuvakaappausta väitetyltä facebook-sivuiltani ja kiitos "pohjannaiselle", joka oli ne hänelle lähettänyt. Alkoi valtakunnallinen ajojahti kaikissa mahdollisissa medioissa.
Tämä ei riittänyt vaan Päivi Ollila kepujen kera yhdessä vasemmiston ja kokoomuksen kanssa alkoi kertomaan satuja Kalevaan toiminnastani Haapaveden kaupunginvaltuustossa. Tätä jatkui Kalevassa ja Haapavesi-lehti nimisessä roskalehdessä pitkään. Seuraavaksi Päivi Ollila itkemään YLE:lle kahteen pitkään artikkeliin, miten hän ei lähde ehdokkaaksi, kun Ilkka Repo on ehdokkaana. Televisiolähetys oli kuvattu jo aiemmin, mutta julkaistiin vasta näiden artikkeleiden jälkeen.
Viime viikolla saimme lukea, kun keskusta ry, vasemmisto ry, kokoomus ry, sdp ry ja vihreiden mikä lie ilmoitti lehdessä julkilausuman, että eivät tule tekemään kanssani minkäänlaista yhteistyötä ennen eikä jälkeen vaalien. So what! Ei ne ole tehneet tähänkään asti, niin mitä hyötyä tuosta oli muuta kuin yritys mustamaalata minua lisää kuntalaisten silmissä ja antaa ymmärtää, että olen joku riivattu valtuustossa. 😃 Tutkikaapa kirjoitusta ja varsinkin allekirjoituksia tarkemmin ja miettikää, mikä meni pieleen? Minulle asia oli päivänselvä heti kun näin artikkelin. Tähän palataan, kunhan olen saanut itseni kuntoon ja palaamme tähänkin artikkeliin ja he tulkevat sen näkemään ja kokemaan.
Nyt tänään taas Haapavesi-lehdessä pitkä kirjoitus oikein Turun yliopiston kuntatutkijalta, jonka lausuntojen pohjalta annetaan kuntalaisille viesti, että Ilkka Repoa ei kannata äänestää, kun on yhteistyökyvytön. 😃 Miten tehdä yhteistyötä puolueiden kanssa, jotka ovat kautta aikojen karttaneet yhetistyötä muiden puolueiden kanssa? Keskustapuolue on kautta aikojen torpannut kaikki perussuomalaisten ja muidenkin puolueiden esitykset, jotta pääsevät sanomaan, että muut eivät ole saaneet koskaan mitään aikaan. Olemme saaneet paljonkin aikaan keskustan ylimielisyydestä huolimatta.
Tämä keskiviikon 28.4. ilmestyvän artikkelin takana on Katariina Anttila, joka oli pyytänyt Airaksiselta lausuntoa omien tarkoituksenhakuisten kysymysten pohjalta. Ja varmasti laati artikkelin niin, että minut mustamaalataan jälleen kerran kuntalaisten silmissä. Soitin Airaksiselle ja kerroin omat kokemukseni ja motiivini toimintaani. Hänen näkemyksensä on nyt varmasti aivan erilainen kuin Anttila antaa lehdessään ymmärtää. Airaksinen kertoikin, että hän puhui yleisellä tasolla, koska ei tunne paikallista päätöksentekokulttuuria. Puhelu oli kuitenkin kahdenkeskinen ja sanoin, että ei ole tarkoitus, että hän puuttuu asiaan sen kummemmin. Halusin vain kertoa hänelle oman näkemykseni asian laidoista.
Mikä tässä on takana? Takana on keskustapuolueen ja varsinkin Päivi Ollilan ja Anri Kolehmaisen valtava pelko, että minä eli Ilkka Repo pääsisin valtuustoon jatkamaan. He pelkäävät, että tuon edelleen heidän vääryydet, lain rikkomiset ja epämääräisyydet ihmisten tietoon ja puutun niihin eri toimielimissä. Keskusta on tulossa tiensä päähän ja he tietävät sen. Pelko minua ja perussuomalaisia kohtaan on keskustalla, vasemmistolla ja kokoomuksella todella suuri. Heidän hyvävelijärjestelmäänsä uhataan ja uhan nimi on Ilkka Repo. He ovat yrittäneet saada erotettua minut puolueesta ja paikallisyhdistyksestä ja erityisesti kuntavaaliehdokkuudesta siinä onnistumatta.
Käytökseni kaupunginvaltuustossa ei ole ollut läheskään sellaista kuin Ollila muun muassa on toitottanut ympäri Suomea. Olen nostanut siellä kissan pöydälle ja kertonut painokkaasti miten asioita hoidetaan ja kertonut vastuullisten nimet tai keskustan häikäilemättömyyden. Olen aito, rehellinen, lahjomaton ja oikeudenmukainen. Siinä suurin pelko keskustalle. Minua ei voi lahjoa enkä alistu kiristämiselle enkä painostamiselle, jota olen kyllä saanut kokea ja paljon matkan varrella. Puolustan heikompia ja oikeudenmukaisuutta ja järkevyyttä valtuustossa ja sen ulkopuolella. Keskustalla on tapana lahjoa, kiristää, uhkailla ja jopa uhata väkivallalla, kuten Haapavesi-lehdessä entinen pitkäaikainen keskustavaltuutettu kertoo.
Itse lähdin keskustasta puolen vuoden kokemuksen jälkeen. Keskusta ei ole rehellisen ihmisen paikka toimia. Toki siellä sellaisiakin on, mutta yleensä he lopettavat ensimmäisen kauden jälkeen, kun saavat tuta, miten keskusta toimii jopa omiaan kohtaan heti vaalien jälkeen. Siellä pärjäävät vain oman edun ja vallan tavoittelijat. Muut ovat heidän orjiaan ja palvelijoitaan. Vasemmisto ja kokoomus toimivat keskustan apupuolueena, koska keskustaa mielistelemällä pääsee lukuisiin työryhmiin ja tilaisuuksiin, joihin ei pääse olematta keskustan sylikoira.
Katsokaa kokousten tallenteet. Ne toivottavasti saadaan palautettua, sillä ne on väärin perustein poistettu kaupungin sivustolta. Mauri Peltokankaan avustaja kertoi näin ja hän on ottanut yhteyttä oman alueensa aluehallintovirastoon ja kuntaliittoon. Videoiden poistaminen on ollut laiton teko ja perustuu vain siihen, että keskusta ei halua ihmisten pääsevän omin silmin näkemään asioiden todellista kulkua. Peltokankaan avustaja on myös lähettänyt asiasta tiedotteen Haapaveden kaupungille, ja on luvannut, että jos kaupunki ei palauta videoita ja lopeta tätä sensuuria, niin hän henkilökohtaisesti ottaa yhteyttä aluehallintovirastoon.
Haapavetiset!!!
Olen ehdokkaana kuntavaaleissa eikä sieltä saa keskusta, vasemmisto eikä kokoomus minua pudotettua listalta. Kaksi kuukautta olen saanut olla poliittisen ajojahdin kohteena. Vuoden keräsivät tai tekivät kirjoituksia ja juuri listojen jättöpäivän alla julkaisivat ne iskeäkseen minua, mutta erityisesti perussuomalaista puoluetta vastaan. Pieleen meni ajoitus. Vaalipäivää päätettiin siirtää heti, kun Kärnä julkaisi kepun pitkän tähtäimen suunnitelman tulokset hyökätä juuri vaalien alla. Meitä pelätään muiden puolueiden taholta, koska puolustamme rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Meitä pelätään, koska rakastamme omaa kansaamme ja omaa maatamme ja haluamme toimia ensisijaisesti niiden puolesta. Meitä pelätään, koska puutumme vääryyksiin ja murramme vanhojen valtapuolueiden hyväveliverkostoja ja haemme oikeutta tavallisille ihmisille. Meitä pelätään, koska suomen kansa on löytämässä isänmaallisuuden tunteen, joka alkoi kasvaa ja voimistua, kun jouduimme Venäjän vallan alle ja meitä alettiin venäläistää. Suomi nousi sortovallasta itsenäiseksi ja omaksi kansaksi. Nyt meitä ollan viemässä jälleen vieraitten valtojen vasalleiksi. Sitä emme hyväksy.
Haapavedellä keskusta on hajonnut. Keskusta on siitä syyttänyt minua jo vuoden ajan. Ja kyllä he siinä oikeassa ovat. Olen päässyt keskustan sisälle jo 8 vuoden ajan. Minulla on ollut koko ajan tieto, mitä keskustan sisällä tapahtuu ja mitä he suunnittelevat ja tekevät. He eivät vain koskaan tule saamaan tietää, ketkä siellä ovat olleet minua lähellä ja ketkä ovat luottaneet minuun enemmän kuin omaan keskustapuolueeseensa. Mistä tämä kertoo? Se kertoo siitä, että keskustan sisällä ja heidän porukassa ei ole hyvä olla. Kulisseissa huutamista, karjumista, painostamista, uhkailua, lahjontaa, kiristämistä ja kuten saamme lukea Haapavesi-lehdestä, niin myös väkivaltaa. Ja minä olen kuitenkin se pahis, jota pitää pelätä. Minua saa pelätä, jos käyttää valtaansa väärin ja toimii mmielivaltaisesti oman tai lähipiirinsä etua ajaen tai tekee päätöksiä lakia tietoisesti rikkoen. Tätä keskusta minussa pelkää. Rohkeutta, suoraselkäisyyttä, lahjomattomuutta, avoimuutta ja tarmoa ottaa asioista selvää ja tarvittaessa puuttua vääryyksiin.
Keskusta hajoaa. Se on selvää. Ja tuleva keskustan valtuustoryhmä on jo valmiiksi rikki keskinäisen valtataistelun takia, mikä on väistämätön tosiasia vaalien jälkeen. Jos kuntalaiset äänestävät minut jatkoon, niin muistakaa keskustan tulevat uudet valtuutetut ja vanhatkin. Kun näette keskustan mädännäisyyden ja teille on osoitettu kaapin paikka. Te voitte aina ottaa yhteyttä minuun ja kertoa huolenne tai asianne luottamuksella. Kenekään nimeä en tule koskaan kertomaan, mutta tulen auttamaan teitä kaikissa asioissa niin paljon kuin vain pystyn. Kaikki luottamuksella kuten tähänkin asti. Siis, jos pääsen valtuustoon.
Haapavetisille haluan sanoa, että teillä on nyt valta käsissä kesäkuussa, miten seuraavat 4 vuotta jatketaan. Jos maalittaminen on mennyt perille ja olette menettäneet uskonne minuun ja tekemisiini, putoan valtuustosta. Mutta jos teillä riittää uskoa vilpittömyyteeni väitetyistä some-kirjoitteluistani huolimatta, niin toivon, että annatte äänenne minulle, jotta saan taistella ikiaikaista keskustan mielivaltaa vastaan. Muistakaa, että kuntapolitiikka on aivan eri asia kuin väitetyt kirjoitukseni, joihin olen sortunut isänmaallisena ja hallitukselle vihaisena, koska he eivät toimi isänmaamme ja kansalaistemme etujen mukaisesti.
Toivon saavani teiltä valtakirjan jatkoon siten, että annatte äänenne minulle. Mutta jos olen menettänyt luottamuksenne, niin kiitän näistä 8,5 vuodesta, kun olen saanut tehdä töitä meidän yhteisen edun ja hyvän eteen. Minulle tärkeintä on huolehtia ihmisten perustarpeiden saavutettavuudesta eli ensisijaisesti lakisääteisten palveluiden säilyttämisestä ja kehittämisestä, heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tarpeista jne.
kaupunginvaltuutettu
perussuomalaiset

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Ilkka Revon näkemys Kärnän esille tuomista kirjoituksistani

 Mikko Kärnä on tuonut esille kirjoittamiani kannanottoja facebookissa kirjoittamistani kirjoituksista. Piirin puheenjohtaja on ollut minuun yhteydessä ja olemme keskustelleet asiasta. Poistin hänen pyynnöstää facebook.profiilini ja esitti, että jos aion siellä vielä kirjoitella, niin hienovaraisemmin pitää kirjoittaa. En ota siihen kantaa enempää. 

Ensinnäkin Kärnän poimima kommentti joka koski Iltalehden uutisointia on aivan eri merkityksessä kuin miten Kärnä on sen tulkinnut ja kansalle esittänyt. Kannanottoni on puhtaasti haiseva kannanotto Suomen ja hallituksen "elvytyspolitiikalle." Siinä käytän verbaalisesti mielikuvaa siitä, miten Suomi on Euroopan unionin lypsylehmä, jota Suomen hallituksen nykyinen politiikka tukee ja ajaa. Lypsylehmä on Euroopan unioni, joka lypsää hyväuskoiselta Suomelta kaiken, mikä vain on lypsettävissä, mutta sitä "maitoa" (rahaa)" ei heru. Hallituksella on valtava tarve jakaa rahaa mielin määrin ympäri maailmaa ja sitten kehutaan, että Suomi on saamassa Unionilta 500  miljoonaa "maataloustukeen" jne. Annetaan 3500 miljoonaa ja saadaan vaivaiset 500 miljoonaa takaisin. Minun vahva näkemykseni on, että koko hemmetin EU joutaisi teuraaksi ja pilkottavaksi pieniksi palasiksi eli kansallisvaltioiksi, joita valtioiden pitäisikin olla, mutta emme sitä ole olleet pitkään aikaan. EU on häikäilemätön hirviö, joka imee Suomen kaltaiset valtiot ja niiden omaisuudet Etelä- ja Keski-Euroopan vahvoille maille ja nauravat päälle. Lypsäjä eli EU joutaa teurastettavaksi ja sen raato on niin löyhkäävä, että se ei kelpaa edes minkin ruoaksi. Kärnän likainen mielikuvitus pystyy keksimään assosiaatioita kirjoitukseni ja Kiurun välille. Kiuruun en viittaa millään tavalla kirjoituksessa. Lypsylehmä on kaikille tuttu vertauskuva, kun hyväuskoisilta "lypsetään" mitä vain voi. Muistetaan vain ne Kärnän naiselle lähettämänsä peniskuvat jne.


Mitä tulee toiseen kannaottooni ev.lut. kirkosta, niin pysyn sanojeni takana. Minun silmissäni kirkko on porttokirkko, joka on hylännyt opetuksissaan ja kirkollisissa pyhissä toimituksessa kirkon peruskiven, Raamatun. Olen kertonut näkemyksestäni 15 vuoden ajan. Aikoinaan kun opiskelin Savonlinnassa kristillisellä opistolla, kävin väittelyitä kanssa samasta aiheesta eli samaa sukupuolta olevien vihkimisestä ja homoudesta aina silloin tällöin. Silloin tilanne oli aivan eri kuin tänä päivänä. Olen kirjoittanut aiheesta ties miten monta kannanottoa vuosien aikana ja näkemykseni asiasta on varmasti ihmisille selvä, ketkä kirjoituksiani lukevat. En ole koskaan haukkunut enkä solvannut homoseksuaaleja, vaikka henkilökohtaisesti en asiaa ymmärräkään enkä pidä normaalina. Silti olen tullut aina heidän kanssaan toimeen ja he tietävät minun kantani asiaan. Homoseksuaaleja löytyy niin ystäväpiiristäni kuin sukulaisistakin. Mutta se, mitä en ymmärrä enkä hyväksy, on kirkon kanta ja toiminta homoparien vihkimiseen kirkossa. Raamattu ilmaisee Jumalan tahdon ja Jumalan ohjeet ja määräykset ihmisille. Me jotka uskomme Jumalaan, meille on Raamattu pyhä. Kirkko on instituutio, jonka tehtävä on pitää Jumalan Sana eli Raamatun Sana puhtaana ja Jumalan tahdon mukaisena ajasta ikuisuuteen. Raamattu on kirkon peruskivi, johon koko kirkon olemassaolo perustuu ja pohjautuu. Raamatun sanoman mukaan homous on Jumalalle iljetys ja kuolemansynti. Miten kirkko voi tehdä ja siunata sellaista Jumalan nimeen, joka on Jumalan silmissä kauhistus ja kuoleman arvoinen asia? Näin ei saa olla. Kirkko EI SAA vihkiä kirkossa, Jumalan temppelissä, ja vielä Jumalan nimeen sellaista, mikä on Jumalalle kauhistus. Mutta näin kirkko ja sen palvelijoita, pappeja ja piispoja, toimii. Ei siis ole väärin uskovaisena ihmisenä puuttua tällaiseen toimintaan ja nimittää kirkkoa porttokirkoksi. Sateenkaariaate ei kuulu eikä sovellu kirkkoon saati sen opetuksiin ja julistuksiin. Sitä ei saa uskova ihminen hyväksyä. 

Me olemme kaikki ihmiset syntisiä. Minä mukaanlukien. Silti en voi pyytää pappia siunaamaan kirkossa sellaisia tekoja, jotka ovat Jumalan Sanan mikaan syntiä ja vääriä tekoja. Voin mennä kirkkoon ja rukoilla tekemistäni synneistä anteeksiantoa Jumalalta, en siunausta. Sama koskee homoja ja homoutta. Homot ovat tervetulleita kuulemaan Jumalan Sanaa kirkkoon siinä missä kuka meistä tahansa. Mutta että kirkossa siunataan Jumalan nimeen Jumalalle kauhistuttavia asioita ja tekoja. Ei! Siinä kulkee vissi raja suvaitsevaisuuden kanssa. Kun tiedämmne Raamatun tärkeyden ja merkityksen, meidän tulee kunnioittaa sen sanomaa ja opetuksia. Homoparien siunaaminen kirkossa Jumalan nimeen on Jumalan pilkkaa. Homoparit voivat mennä naimisiin siviilivihkimisen kautta. Siihen ei ole mitään vastaan sanomista. Mutta kirkkoon se ei kuulu. Papit ja iispat, jotka näin tekevät, syyllistyvät Jumalan pilkkaan. Kirkon pitää pitää opetus sellaisena kuin se on, ja kirkon tulee vaatia meiltä syntisiltä Jumalan Sanan noudattamista ja kertoa, mikä on oikein ja mikä väärin. Se on kirkon tehtävä. Kirkko on maallistunut ja siitä on todellakin tullut porttokirkko, joka huoraa kirkon sanomaa tietoisesti rikkomalla Jumalan sanaa. Ja miksi? Siksi, että kirkko on palannut takaisin keskiajalle ja anekauppaan. Aneina toimivat nykyaikana kirkollisvero. Kirkko on valmis pilkkaamaan Jumalan Sanaa ja Jumalaa vain pitääkseen liberaalit ihmiset kirkon sisällä maksamassa kirkollisveronsa. 

Suvaitsevaisuus on sana, jonka sisältöä ei osata ymmärtää oikealla tavalla. Hyväksyminen ja suvaitseminen on kaksi eri asiaa. Kristittynä ihmisenä minulla on vain ja ainoastaan yksi Jumala. Kaikki muut Jumalat ovat minulle pakanajumalia, joita en kumarra, en arvosta, enkä missään nimessä pidä jumalina. Sen sijaan ymmärrän että ihmiset uskovat eri tavalla ja eri jumaliin. Heillä on siihen täysi oikeus. Heillä on oikeus ajatella samalla tavalla minun Jumalastani, joka on minulle pyhä. Annamme tilaa toisillemme eri tavalla ajattelevina ihmisinä. Olen tutustunut eri uskontokuntiin ja sitä kautta yritän ymmärtää heidän maailmankuvaansa. Samaa odotan heiltä minua ja kristinuskoa kohtaan. Meidän Jumala on heille epäjumala, mutta silti voimme olla kavereita keskenämme, vaikka emme kunnioittaisi toisten jumalia Jumalina. 

Ihmettelen ja tuomitsen myös sen, että maailmasta ollaan tekemässä liberalismin ja suvaitsevaisuuden nimissä luonnonlakien vastaista maailmaa. Homot voivat olla homoja ja lesbot lesboja. Se on heidän oma asiansa. Mutta taas menee överiksi. Rasismia nähdään joka puolella ja ollaan kieltämässä ja muuttamassa milloin mitäkin. WC:t sukupuolineutraaleiksi, liikennemerkit sukupuolineutraaleiksi, henkilökortit sukupuolineutraaleiksi, ammattinimikkeet sukupuolineutraaleiksi, ja jopa perhesiteitä kuvaavat nimet sukupuolineutraaleiksi (isä, äiti, mummo, pappa, sisko, veli, setä, täti,...) Ja paskat. Isä on isä ja äiti on äiti jne! Näihin tosiasioihin ei mikään vouhkaaminen vaikuta. Keksikööt jonkun kolmannen merkityksen niille, jotka eivät koe näitä merkityksiä hyväksyvänsä. Mutta aina on olemassa uros ja naaras, mies ja nainen. Vihervasemmiston ajattelumalli ei ole oikea malli. 

Nämä ovat minun näkemyksiäni ja niihin minulla on täysi oikeus. Minulla on myös mielipiteen vapaus ja sen nojalla tuon nämä ajatukseni esille. 

Ilkka Repo, kaupunginvaltuutettu, Haapavesi

maanantai 22. helmikuuta 2021

Puutiosaaren ja Piipsannevan alueiden tuulivoimaa vastustavien kyläläisten kannanotto valtuustossa 22.2.2021

 Pyynnöstä laitan tämän Puutiosaaren ja Piipsannevan asukkaiden kannanoton tuulivoiman vastustamisesta ja heidän kompromissiesityksestä tänne blogisivulleni. Kirjoitus on kyläläisten laatima. Minun tehtävänä oli lukea se valtuuston kokouksessa, minkä tein hyvin mielelläni ja olen täysin samaa mieltä kannanoton kanssa ja olen kyläläisten puolella.

Ilkka Repo

Tässä kannanotto:

Hyvät valtuutetut!

Tänään on se päivä, jolloin päätätte lähikyliemme kohtaloista
Puutionsaaren ja Piipsannevan alueilla. Osa teistä päättäjistä on jo korkealla iällä
eikä välttämättä välitä seurauksista eikä nuorempien sukupolvienpolven terveellisestä
tulevaisuudesta. Me kyläläiset olemme laittaneet teille valtuutetuille paljon faktatietoa, johon olemme laajasti ja monipuolisesti perehtyneet. Olemme ottaneet kantaa myös kaupungin kaavavalmisteluun. Me Puutiosaaren lähialueilla asuvat kyläiset tiedämme
tuulivoimaloiden haitat. Perustamme näkemyksemme varmoihin tietolähteisiin, sekä varmoihin selvitettyihin tuulivoimalaitosten lähellä asuvien kokemuksiin. Jopa lähialueilta löytyy esimerkkitapauksia perheistä, jotka oirehtivat tuulivoimapuistojen aiheuttamien vaikutusten takia. Pahin pelkomme on, että menetämme terveytemme, luontomme monimuotoisuus vaarantuu (nisäkkäät, linnut, hyönteiset, matelijat, puusto), maatilojen elinkeino vaarantuu, kun eläimet oirehtivat. Yksi merkittävimpiä haittoja tulee olemaan satojen kotiemme ja maaomaisuutemme arvon merkittävä huonontuminen.

Toivoisimme, että ottaisitte suojaetäisyyden kasvattamistoiveemme tosissanne. Asia on todella vakava ja seuraukset kestävät jopa kymmeniä vuosia. Tämän tiedon takia on jo toistamiseen kerätty uusi vastustuslista Puutiosaaren lähialueen asukkailta, jossa viimeisimmässä on yli neljäsataa nimeä, joka on liki 90% lähiasukkaista. Haapavedellä on tehty kysely 212 kaupunkilaiselle tuulivoiman halukkuudesta. Haapavedellä on asukkaita 6722 (heinäkuu 2020), joten tämä vain 3,15 prosentin otanta ei todellakaan kerro
kaupunkilaisten mielipidettä. Nivalassa on kerätty myös tuulivoiman vastustuslistoja, joita valtuusto ja hallitus on kunnioittanut ja hanke on pysähtynyt. Kun asiaa on tutkittu tarkemmin, niin hanke on jäänyt sivuun. Näyttää että Haapavesi-ryhmä ja perussuomalaiset
ovat ainoat, jotka ottavat asian vakavasti ja pyrkivät huomioimaan muutakin kuin pelkän kassavirran ja rahamotiivin. Moninaisille haittavaikutuksille ei näytetä antavan minkäänlaista arvoa.

Monet teistä päättäjistä asutte kaukana näistä hankkeista ja jotkut teistä olette jopa saamassa myllyjä maillenne ja siksi ette kuuntele kuntalaisia, koska teillä on oma etu ja rahallinen hyöty päälimmäisenä mielessä. Yksi tulivoimaa vastustava valtuutettu kuitenkin löytyy, joka on eronnut keskustasta sen takia, että ryhmä painostaa omia valtuutettuja suurissa asioissa äänestämään vasten tahtoaan. Tämä nuori valtuutettu on kieltäytynyt ottamasta tuulivoimaloita omille mailleen, koska haluaa kunnioittaa alueella asuvien ihmisten valtaenemmistön näkemyksiä. Hän on kuunnellut kyläläisten mieleipiteitä ja kartoittanut kyselyillä alueen asukkaiden halukkuutta ottaa tuulivoimapuisto lähialueilleen. Kyläläisten vastustus on erittäin korkea. Myönteisiä ihmisiä on hyvin vähän ja heistäkin osa asuu kaukana alueesta, jopa muissa kunnissa. Kuntalaisten valitsemana päättäjänä hän haluaa kunnioittaa asukkaiden mielipiteitä ja näkemyksiä, niin kuin vaaleilla valitun päättäjän pitääkin tehdä. Ihmettelemme sitä, että muille valtuutetuille meitä äänestäjiä ollaan kuulevinaan vain vaalien alla, kun annetaan juhlallisia lupauksia, jotta pääsisi läpi. Sitten lupaukset unohdetaan kuten kävi kouluverkkoasiassakin.


Jos meitä kyläläisiä ei kuunnella tässä asiassa ja suojaetäisyyttä ei kasvateta, niin emme anna periksi. Olemme tietoisia hyvin monista vakavista epäkohdista, joita olemme huomanneet asian edetessä Puutiosaaren sekä Piipsannevan hankeeseen liittyen. Jos te ette jousta, niin mekään emme jousta, vaan alkaa pitkä valituskierre, jonka uskomme voittavamme. Meidän taaksemme on asettunut ammattilaisia, jotka ovat perehtyneet vielä meitä kyläläisiäkin paremmin tuulivoimaloiden haittavaikutuksiin ja he ovat kaatanet monia tuulivoimahankkeita suomessa.


Miksi olemme tässä pakkotilanteessa? Pakkotilanne on syntynyt siitä, että on tuhlattu kunnan varoja ja rakennettu kaikenlaista, johon ei olisi ollut varaa. Nämä hankkeet eivät ole edistäneet kaupungin taloustilannetta vaan päinvastoin heikentäneet sitä merkittävästi, koska käyttömenot ovat kasvaneet. Lainamäärä on kaupungille kasvanut niin suureksi, että sen hoitaminen vaatii myös osansa. Kyllä me tiedämme, että esim. koulubudjetti kaksinkertaistui tarpeettomasti luksusta haettaessa. Vastuuttomuus päätöksenteossa näyttää vain jatkuvan. Edellisvuosikymmenien virheellinen toiminta kaupungin investointipolitiikassa on aiheuttanut tämän pakkoyrityksen, jolla tuulivoimapuistojen lähiasukkaat joutuvat maksamaan kalliin hinnan terveydellään ja omaisuudellaan ja myös ympäristö eläimineen ja kasveineen. Myös maisemallinen menetys on merkittävä.

Monet viisaat ovat sanoneet, että Haapaveden tulevaisuuden kannalta olisi viisasta jättää myllyjen rakentaminen mahdollisimman vähäiseksi. Se olisi lähitulevaisuudessa muuttovaltti Haapavedelle tuulivoimapakolaisille. Voisimme markkinoida Haapavettä turvallisena asuinpaikkana myös tuulivoimaloista sairastuneille. Monet kaupungit esim. Pohjois-Pohjanmaalla ahnehtivat ylimielisesti ylisuuria tuulivoimapuistoja ylisuurine myllyineen ihmisasutuksien lähelle ja ongelmat tulevat olemaan tuhoisat.

Meille on tulossa Haapavedelle biojalostamo. Kehittämällä elinkeinopolitiikkaa
paremmaksi ja houkuttelevammaksi sekä turvaamalla ja kehittämällä sivukylien elinolosuhteita saamme mahdollisuuden parempaan verotulojen kehittymiseen asukasviihtyvyyden ja lisääntyvien työpaikkojen muodossa. Me kyläläiset ihmettelemme, miksi meidän ääntä ei kuunnella yleensäkään. Esim. kyläläisten sivuuttaminen ja Kylät ry:n polkeminen maahan heti alku metreillä, kun meillä olisi ollut silloin ja on edelleen halua pitää kylät ja koulut elinvoimaisina. Näyttää siltä, että meidän mureneva keskustapuolue, johon olemme luottaneet, on kääntänyt meille selkänsä ilmeisesti lopullisesti.
Onko tällainen toiminta oikein meitä sivukyläläisiä kohtaan? Kuntavaalitkin ovat jo tosi lähellä. Keneen luottaa, kun takki kääntyy kyliä ja asukkaita vastaan väkevästi? Vielä olisi keskustalla mahdollista korjata tämä tilanne, hyväksymällä tämä 4 km:n suojaetäisyys,
Tässä kokouksessa tuloksellisesti ja saattaa rauhan sopimus. Tällä estetään jopa vuosikymmenen kestävä sota kyläläisten ja kaupungin välillä.

Puutiosaaren ja Piipsannevan tuulivoimapuistoja vastustavat asukkaat


sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Mielipide Pyhäjokiseutu ja Haapavesi-lehti 10.2.2021

Voi, kun tuo Ilkka!

Viime aikoina Haapavedellä on otettu runsaasti kantaa valtuutettujen käyttäytymiseen ja vihjailut menevät mihin menevät. Uhriutuminen on päälimmäisenä näitä kirjoituksia lukiessa. Keskustan väki on kauhuissaan valtuustosalin käyttäytymisestä. Puhutaan räyhäämisestä ja riehumisesta jne. Tosiasiassa siellä ei ”räyhätä eikä riehuta.” Henkilökohtaisesti otan voimakkaasti kantaa asioihin ja tuon esille niin valtuutettujen kuin virkamiesten nimiä, joiden katson olevan kulloinkin tekojen takana, joita otan esille. Johtavien virkamiesten ja luottamushenkilöiden tekemisen pitää olla läpinäkyvää ja arvosteltavissa. Keskustan johto saisi mennä peilin eteen miettimään omaa toimintaansa ja tekemisiään, mitä käyttäytymiseen tulee. Kesken valtuuston kokouksia pidetään ryhmätaukoja, joissa huudetaan ja karjutaan omia rivejä suoriksi, moititaan, jos kannattavat muiden kuin keskustan esityksiä. Tästä johtuen keskusta onkin hajonnut totaalisesti. Kouluverkkoasiassa paitsi huusivat, niin myös omia itketettiin taukojen aikana. Hallituksessa kaksi vuotta on perussuomalaisten edustaja ollut koko porukan maalitettavana ja painostettavana, vaikka tämä henkilö ei varmasti osoita huonoa käytöstä. Pöytäkirjoja muutetaan ja väärennetään jälkikäteen vastoin kokousten päätöksentekoa. Henkilövalinnoissa perhetuttuja ja kavereita palkataan korkeisiin virkoihin ja esitetään tuntematonta toisilleen. Kaupungin tytäryhtiön hallituksen puheenjohtaja päättää itse itselleen hallituksessa 800 euron kuukausikorvauksen kulukorvauksena ja vakuuttaa, että ei ole tehnyt yhtään palkkatyötä yhtiössä. Mistä siis kulukorvaukset, vielä kun hän mainitsee, että ei ole edes matkakuluja perinyt? Hallitus piti tietoisesti salaisia kokouksia laittomasti 9 vuoden ajan ja lopetti vasta, kun otin yhteyden eduskunnan oikeusasiamieheen. Sitä ennen eivät välittäneet vaikka kuinka otin asian esille. Valtuutettujen tiedonsaantia rajoitettiin puoli vuotta törkeästi Laesterän tehdessä taloudenvakauttamisohjelmaa,… jne. Vasemmistokin teki vetoomuksen lehteen käyttäytymisestä ja allekirjoittajana mm. henkilö, joka on itse tuomittu kahdesta kunnianloukkauksesta valtuutettuna. Käykääpä lukemassa Suomi 24 palstaa ja miettikää, mitä se hyvä käyttäytyminen on. Siellä suoltaa törkeyksiä suuri osa niistä, jotka julkisuudessa toisia syyttävät huonosta käyttäytymisestä. Myös keskustan ja vasemmiston valtuutettuja. Tuhansittain törkyviestejä, jotka kohdistuvat allekirjoittaneeseen ja hänen edustamaansa puolueeseen. Keskustan suurin ongelma on heidän omat sisäiset riitelynsä. Demokratia toimii vain, kun ne muutamat johtajat saavat tahtonsa läpi. Helmikuussa 2020 näimme miten kävi, kun nämä hävisivät demokraattisessa äänestyksessä. Valtava joukkopako keskustan valtuustoryhmästä. Jälkipyykkinä syyteltiin omia ympäri Suomen lehdistöä. Ja nyt paikallislehdessä sama syytös epäluottamuksesta omia kohtaan samalla, kun ilmoitetaan, että ei lähde enää ehdolle kuntavaaleihin. Omat koirat purivat. Tiedot karkaavat ryhmän sisältä juuri minulle. Miksi keskustan valtuutetut ovat luottaneet minuun 8 vuoden ajan ja tuoneet asioita ryhmänsä sisältä minulle selvitettäviksi? Siksi, kun he eivät pidä oman ryhmänsä tavasta toimia ja hiljentää omien mielipiteet. Minulla on suuri luottamus myös keskustan valtuutettujen ryhmästä, koska otan asioita selville ja pyrin korjaamaan niin virkamiesten kuin keskustan tekemiä virheellisiä ja laittomiakin tekoja. Olen uhka keskustan ylivallalle ja siksi he minua pelkäävät ja uhriutuvat. Vaalit ovat edessä ja äänestäjät tekevät päätöksen jatkostani. Jos äänet riittävät jatkoon, niin hyvä. Jos putoan valtuustosta, niin se on silloin kuntalaisten näkemys toimintatavoistani.

Ilkka Repo, kaupunginvaltuutettu

Perussuomalaiset


Tule mukaan kuntavaaliehdokkaaksi perussuomalaisiin!

 Hei!


Vaalilistojen jättöpäivä lähestyy. Kolme viikkoa aikaa asettua ehdolle kuntavaaleihin. Meillä Haapaveden perussuomalaisilla on loistava tilanne ehdokkaiden suhteen vaalien alla. Meillä on 21 upeaa ehdokasta jo listalla. Vielä ehtii mukaan karkeloihin. Perussuomalaisten kannatus on kasvanut räjähdysmäisesti läpi Suomen.


6 piirissä olemme tammikuun piirikohtaisessa gallupissa suurin puolue ja lopuissa toiseksi suurin Helsinkiä lukuun ottamatta. Lapinläänissä perussuomalaiset ovat ykkösinä 2 prosentin erolla keskustaan. Pohjois-Pohjanmaan piirissä olemme kakksoina heti keskustan jälkeen 2 prosentin päässä.

Mutta mitä historia kertoo kannatuksesta? Kuntavaaleissa 2017 perussuomalaiset saivat 8,6 prosenttia äänistä ja keskusta 39,1 prosenttia äänistä. Nyt tammikuussa 2021 perussuomalaisten kannatus piirikohtaisessa gallupissa 23,7 prosenttia ja keskustalla 25,7 prosenttia! Perussuomalaisten kannatus on siis NOUSSUT edellisistä vaaleista 15,1 prosenttia siinä, missä keskustan kannatus on LASKENUT 13,4 prosenttia!

Kuntavaaleissa 2017 keskustan ja perussuomalaisten välinen ero oli 30,1 prosenttia ja nyt se on vain 2 prosenttia. Olemme siis saavuttaneet keskustaa 28,1 prosenttiyksiköllä!!!

Tämä on hieno asia meille perussuomalaisille. Tulemme rynnimään historialliseen vaalivoittoon ja keskusta tekee historiallisen romahduksen. Nyt kannattaa olla voittajien puolella. Keskustapuolueesta on siirtynyt meille paljon ehdokkaita ja jopa kunnanvaltuutettuja. On toki tullut myös kokoomuksesta, ja vasemmistostakin. Myös vihreiltä on meille siirtynyt väkeä.

Siitä olemme piirissä iloinneet, että laestadiolaisten piiristäkin on tullut meille ehdokkaita ja äänestyslupauksia. Haluaisin kannustaa myös Haapaveden laestadiolaisia rohkeasti siirtymään meihin perussuomalaisten puolueeseen ja ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Maailma muuttuu ja tavat sen myötä. Meillä perussuomalaisilla ja laestadiolaisilla on hyvin paljon yhteistä. Meillä on pitkälti samankaltainen arvomaailma. Meille perinteiset arvot koti, uskonto ja isänmaa ovat aina tärkeitä ja prioriteettiemme kärjessä. Me olemme kristittyjä ja meille oman uskonnon puolustaminen on ehdottoman tärkeää vieraiden uskontojen tulessa maaperällemme. Meille on vain yksi Jumala ja Hän on meidän oma kolmiyhteinen Jumala. Meille suomalaisten ja Suomen hyvinvointi on kaikkein tärkein, kuten jokainen sen on varmasti huomannut. Suvaitsevaisuutta toki tarvitaan ja emme lähde muita uskontoja pilkkaamaan, vaikka emme heidän jumaliaan pidä jumalina. Heillä on oikeus uskoa omiin jumaliinsa. Meille heidän jumalat ovat epäjumalia.

Meillä perussuomalaisilla on jalat maassa ja järki päässä. Arvotamme päätöksenteossa asiat siten, että lakisääteiset palvelut on ensin turvattava ja vasta sitten jos on varaa, niin investoidaan vapaa-aikaan ja huvituksiin, jos on tarvetta. Perusturvasta tulee huolehtia ja sitä tulee kehittää oikeaan suuntaan. Vanhuksista pitää pitää huolta arvokkaasti ja kunniallisesti. Vanhukset eivät saa olla säästökohde ja hiljaisuuteen haudattu väestöryhmä. Meillä nuoremmilla on kunniavelka huolehtia heistä.

Ilmastosta "huolehtiminen" on ajautunut tänä päivänä sairaalle pohjalle. Suomi on jo maailmassa aivan kärkipäässä, mitä tulee päästöjen suhteen ja jätteiden kierrättämiseen tai käsittelyyn. On sairas ajatus, että meidän, pienen kansan, pitäisi tuhota oman kansamme elinvoima ja kilpailukyky vain sen takia, että haluamme loistaa maailman silmissä. Meidän ilmastoteoilla ei ole mitään merkitystä koko maapallon ilmastolle. Ei vaikka kaikki ihmiset lakkaisivat hengittämästä ja Suomesta tulisi tyhjä ja autio.

Energiaturpeen alasajo vuoteen 2025 mennessä on sairastakin sairaampi teko. Valtava määrä työttömiä, konkursseja ja lopulta itsemurhia. Meidän kallisarvoinen oma polttoaineemme ja enerhianlähteemme turpeen käyttö lopetetaan energian tuotannossa. Samalla maailmalla rakennetaan tuhansia uusia kivihiilivoimaloita jne. Turvetta ja haketta tuodaan Suomeen poltettavaksi muista maista kuten Venäjältä ja Latviasta, kivihiili jopa Australiasta. Järjetöntä. Kasvu- ja kuiviketurpeelle ei riitä nostajia, kun alan yrittäjät ajetaan turpeen verotuksella alas.

Nyt ollaan lahjoittamassa yli 4000 miljoonaa rikkaisiin Etelä-Euroopan maihin ilmaiseksi ilman vastiketta. Ja samalla olemme normaaliin tapaan EU:n suurimpia nettomaksajia ja osuutemme sen kuin kasvaa. Kehitysapuun ja turvapaikanhakijoiden hyysäämiseen riittää miljardeja vuodessa. Hyötyjinä ammattiyhdistykset ja maan kärkipolitiikot ja/tai heidän lähipiirinsä.

Samaan aikaan aiotaan laajentaa veropohjaa, jotta kansakuntamme selviäisi veloistaan ja pystyisi huolehtimaan palveluistaan ja palvelutasostaan. Palvelutasoa ollan kuitenkin heikentämässä ja kaventamassa. Olemme jo nyt Euroopassa kolmanneksi eniten verotettu kansa kokonaisveroasteella mitattuna. Ja ero kärkeen vain prosentin luokkaa. Italia ja Espanja puolestaan eivät verota kuin murto-osan Suomen verotusasteeseen verrattuna. Ja näille olemme rahamme syytämässä.


Tule mukaan perussuomalaisiin jäseneksi ja kuntavaaliehdokkaaksi. Yhdessä olemme vahvoja ja yhdessä me saamme Suomen suunnan muuttumaan järkevämmäksi ja oman kansan etua ajavaksi. Kuntapolitiikalla ja valtion politiikalla on paljon yhtäläisyyksiä. Me perussuomalaiset olemme molemmilla tasoilla isänmaallisia patriootteja, joille lähimmäisistä ja heikommista ihmisistä huolehtiminen on erityisen tärkeää. Emme väheksy yrittäjyyttä vaan päinvastoin haluamme saada paikkakunnilla ja Suomessa oman maan teollisuuden ja pk-yritykset kukoistamaan. Tarveharkintaa ulkomaiseen työvoimaan pitää kiristää, jotta haittamaahnamuutto ulkomaisen halpatyövoiman suhteen saataisiin kuriin ja lopetettua. Tällä vääristetään suomalaiset työmarkkinat, poljetaan palkkatasoa ja aiheutetaan suomalaisille suuri työttömyys. Samalla maksamme veroina näiden matalapalkkaisten toimeentuloa, koska heidän saamansa palkka ei riitä Suomessa asumiseen ja elämiseen.

Tule kuntavaaliehdokkaaksi perussuomalaisiin!

Ota reippaasti yhteyttä!

Ilkka Repo
perussuomalaiset ry Haapaveden paikallisosaston sihteeri
0443782272

Tai puheenjohtajaamme Ari Joentakaseen
0400582815