tiistai 14. helmikuuta 2017

Vastine Rantakankaan populismista

Vastine Rantakankaan populismiin

Kansanedustaja Rantakangas syyttää erimieltä olevista populismista ja sen seurauksena väen pois muutosta. Mielipide osoittaa sen, että valta puolueena oleva keskusta vaatii kaikkien alistuvan heidän mielipiteensä alle. Kuitenkin demokratia on juuri se kanava, jossa sallitaan ja mahdollistetaan erilaisten mielipiteitten ilmaisu ja muutosesitysten tekeminen. Kuitenkaan viimeisen neljän vuoden aikana ei Perussuomalaisilta ole lähtenyt kuin 1 valitus joka katsottu päätökseen saakka.

Meidän tulee palata ajassa taaksepäin vuosituhannen vaihteeseen, jolloin Haapavesi vaihtoi seutukuntaa keskustan hyväksymällä enemmistöpäätöksellä muiden vastustaessa seutukunnan vaihtoa. Eli 2001 alusta Haapavesi siirtyi Nivala-, Haapajärvi seutukunnasta Siikalatvan seutukuntaan. Samalla se tiesi korpivaelluksen ja näivettymisen alkamista joka jatkuu edelleen. Siihen saakka Haapavesi oli Nivalan ja Oulaisten kanssa liki saman kokoinen paikkakunta väestöltään ja taloudelliselta toiminnaltaan. Mitä on tapahtunut näiden kuluneiden vajaan kahden vuosikymmenen aikana, Haapavesi on väkiluvun lasku yli tuhannella henkilöllä kertoo karua kieltä kuinka nimenomaan työtä tekevän väestön määrä on pudonnut merkittävästi ja silloin se näkyy kaupungin taloudessa huomattavana verokertymän vähenemisenä. On muistettava, että nämä työuraa tekevät käyttävät kaikkein vähiten kaupungin palveluita, mutta tuovat niitä paljon kaivattuja verotuloja kaupungin kassaan millä palvelurakenteen ylläpito mahdollistetaan. Uskon vahvasti, että jos seutukuntaa ei olisi vaihdettu oli Haapavesi hyötynyt ja saanut osansa Nivala-, Haapajärvi seutukunnan vahvuudesta. Kuten eräs entinen haapavetinen (minulle tuntematon) kertoi yleisölle Nivalan keväisillä kapinamarkkinoilla, että Haapavesi on jäänyt pysähtyneisyyden tilaan  ja kehitys on loppunut. Tämä näkyy selvästi yritysten kasvun lisääntymisenä naapurikunnissa, kuten Oulainen sai kymmenien työntekijöiden yrityksen viime syksynä. Monet naapurikunnissa toimivista yrityksistä ovat lähestyneet myös Haapavettä, mutta tänne sijoittuminen syystä tai toisesta ei ole lyönyt lävitse.

Mitä tulee vanhan jäähallin hävittämiseen ja uuden rakentamiseen, niin Haapaveden vanha jäähalli piti hävittää, ettei siitä jää mitään jäljelle. Ensin ostettiin halli ja maksettiin siitä ja sen lisäksi maksettiin sen purkaminen. Näin tuli vain kustannuksia kaupungille ja uuden rakentamisesta lisävelkaa.
Sitä vastoin Ylivieska teki samoin uuden jäähallin entiselle paikalle, mutta vanha jäähalli on myyty ja pystytetty uudelleen yrityskäyttöön. Näin se on tuottava yritykselle ja mahdollistaa työntekijöiden työllistämisen ja tuo verotuloja kaupungille. Ei toimita hölmölässä kuten meillä.

Keskustan vallan käyttö näkyi myös Ylivieskan, Oulaisten ja Alavieskan kanssa käydyissä kuntaliitosneuvotteluissa muutama vuosi sitten. Keskusta saneli muiden poliittisten ryhmien edustajat neuvottelu työryhmiin yksin valtiaasti ja niitä ei annettu muuttaa muiden ryhmien haluamalla tavalla.

Kuten tiedäme niin keskustalla on valta alueen maakunnissa, mutta se ei ole näkynyt mm. Oulaskankaan puolustamisena muutoin kuin juhlapuheissa. Edellisen hallituksen käynnistämä kuntauudistus ei saanut kuntien johtamien keskustalaisten edustajien tukea Oulaskankaan ja Oulun eteläisen alueen taakse, vaan kuten kerrottiin jokainen keskittyi tuijottamaan omaan napaansa ja puolustamaan kotikuntaa ja siten yleinen hajaannus oli valmis ja silloin ylemmät tahot olisivat määränneet palvelurakenteen. Visala on myös suljettu kaikessa hiljaisuudessa ja keskustalla on sairaanhoitopiirissä enemmistö, mutta myöskään kansanedustajat Rantakangas ja Pylväs eivät ole asiasta kiinnostuneet.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä teki vuosi sitten ryhmä aloitteen Oulaskankaan synnytysosaston säilyttämisen puolesta, jossa esitettiin kaikkien Oulaskangasta käyttävien kuntien yhdessä asiaan puuttumista, jotta vaadittavat vaatimukset saadaan täytettyä. En tiedä kuinka asia on edennyt, vai on kunnilta loppunut kiinnostus asian hoitamiseksi.

Haapavesi näyttää jäävän yksin ja naapuri kaupunkeihin ja kuntiin yhteyden pito on vähäistä. Oulaisten välillä on kuilu ollut jo vuosikymmeniä. Tästä viimeisin on Siikalatvan irtaantuminen terveyspiiri helmestä, vaikka uuden maakuntahallinnon alkamiseen ei pitäisi soten mukaan olla kuin kaksi vuotta.

Eli Perussuomalaiset ovat olleet aidosti huolissaan Haapaveden kaupungin taloudellisesta tilanteesta ja jatkuvasta velkamäärän kasvusta ja nyt olemme usean miljoonan alijäämäinen kaupunki viime vuoden tilinpäätöksen ja kuluvan vuoden talousarvion pohjalta. Emme ole pitäneet elinvoimaisuudestamme huolta korpivaelluksen aikana, vaan olemme mukavuus haluisuudessamme käyttäneet varamme harkitsemattomasti. Kuten aikoinaan olen todennut ns. reporahojen katoavan valumalla sormien lävitse ja sitten huomataan, että ne oli mutta ne menivät.

Vuoden vaihteessa oli puheenaiheena myös ABC:n liikenneympyrä ja siihen  eduskunnan myöntämät  rahat aloitteen tehneen kansanedustaja Rantakankaan toimesta. Tähän on todettava, että raha-aloitteen hyväksyminen on vaatinut myös muiden hallituskumppanien hyväksynnän ja sitä on tuettu paikalliselta tasolta lähtien.

Vaikka Rantakangas syyttää meitä populismista, kun emme tanssi keskustan pillin mukaan, niin emme elä vielä Pohjois-Korean mallissa jossa jokainen taputtaa johtajalle ja on yksimielisiä. Noudatamme demokratian pelisääntöjä.

Perussuomalaisten vahvaa mukana oloa tarvitaan Haapaveden kaupungin päättävissä elimissä ja silloin tulemme tekemään tarvittavat muutosesitykset päätöksiin jos katsomme asioiden menevän väärään suuntaan. Arjesta se alkaa Perussuomalaiset lähellä äänestäjää.



Jarmo Viinala

Haapaveden Perussuomalaisten puheenjohtaja