lauantai 2. joulukuuta 2017

Haapaveden terveyskeskuksen kohtalosta päättäminen

Haapavesi-lehdessa kerrottiin keskiviikkona 29.11.2017, että Haapaveden kaupunki aloittaa neuvottelut terveyskeskuksen ja joidenkin sote-palveluiden yksityistämisestä yksityisen pörssiyhtiön, Pihlajalinnan kanssa. Neuvotteluita aikoo käydä laajennettu johtoryhmä. Erikoista lukea lehdestä tällaista asiaa. Nimittäin kenellekään ei ole myönnetty valtuuksia aloittaa neuvotteluita tämän asian johdosta. Asia ei ole ollut missään vaiheessa kaupunginhallituksen käsittelyssä ja vain kaupunginhallitus voi valtuuttaa aloittamaan neuvottelemisen. Kaupunginhallitus myös päättää, millä kokoonpanolla neuvottelut käydään. Pihlajalinnalle pitää ilmoittaa, että kyseessä ei ole neuvottelu mistään asiasta, vaan keskustelutilaisuus ilman valtuuksia tehdä minkäänlaisia päätöksiä. Pihlajalinnan edustajia kävi hallituksen iltakoulussa kertomassa toiminnastaan, ja hyvin he toivatkin toimintaansa ja toimintatapojaan esille. Siellä todettiin, että neuvotteluja kannattaa jatkaa, mutta se ei tarkoita, että kenellekään olisi myönnetty neuvottelumandaattia. Iltakoulu on keskustelufoorumi, jonka sisällöt ovat tarkoitettu salassapidettäviksi jostain syystä.Joissakin kunnissa myös iltakoulut ovat julkisia. Mikäli koko sote-palvelukenttään aiotaan tehdä muutoksia, minkälaisia tahansa, pitää asian valmistelu aloittaa hyvissä ajoin ja hyvin laajalla katsantokannalla, jossa otetaan huomioon kaikki vaihtoehdot. Nämä vaihtoehdot perusteluineen tulee olla myös päättäjillä tiedossa. Ei riitä, että virkamies "muka" selvittää ja tuo vain yhden vaihtoehdon esille. . Kaupunginjohtaja toimii hallituksen esittelijänä ja hänen tehtävänään on valmistella asia hallituksen käsiteltäväksi. Kaikki vaihtoehdot tulee käydä kattavasti ja perustellusti läpi. Nyt ei ole tehty minkäänlaista selvitystyötä, vaan Pihlajalinna on kutsuttu esittelemään itsensä ja siltä pohjalta kaupunki on nyt lähdössä neuvottelemaan ilman valtuuksia Pihlajalinnan kanssa. Vaikuttaa siltä kuin asia olisi kabinetissa jo päätetty ja nyt ollaan vain "muka" neuvottelemassa, vaikka päämäärä on selvillä. Kaikkien sote-vaihtoehtojen selvittäminen mahdollisine vaikutuksineen on niin iso asia, että hyvä, jos vuosikaan riittää ajallisesti sitä tekemään. Nyt käydään läpi vain yhtä vaihtoehtoa yrittämättäkään tuoda muita vaihtoehtoja esille. Tämä kaupunginjohdon tapa toimia nostaa karvat pystyyn ja saa aikaan vastustavan mielen. Haapavesi-lehdessä johdatellaan haapavetisiä ymmärtämään tarkoituksella tiettyjä asioita väärin jättämällä kertomatta oleellisia asioita. Lehdessä kerrotaan, että sote-uudistuksen myötä vuodeosasto lakkautetaan Haapavedellä. Se on totta. Mutta ei kerrota, että vuodeosasto todennäköisesti lakkautetaan myös yksityisen toimijan tullessa kannattamattomana. Pihlajalinnasta yritetään antaa vaikutelma vuodeosaston pelastajana, vaikka se ei tosiasiallisesti tule olemaan sitä. Toinen asia liittyy informatioon Haapaveden mahdollisesta osakkuuden määrästä sopimuksen syntyessä. Mainitaan, että tämänhetkisellä lainsäädännöllä Haapavesi voisi omistaa 49 prosenttia yhtiöstä. Jälleen totta, että VOISI. Mutta mikä on todellisuus? Todellisuudessa Haapavesi omistaisi 19 prosenttia yhtiöstä. Tästä prosenttimäärästä on keskusteltu ao. yhtiön kanssa. Haapaveden osallisuus tulisi olemaan tuo 19 %:a. Miksi kuntalaisille annetaan sellaisia lukuja, joita ei ole tarkoituskaan toteuttaa, ja tiedossa ovat todelliset luvut? Kyse on psykologiasta ja ihmisten mielten tarkoituksellisesta manipuloinnista halutun päämäärän saavuttamiseksi. Näköjään muita vaihtoehtoja ei ole tarkoituskaan tarkastella kuin sopimus Pihlajalinnan kanssa. Asia muuttuu omituisemmaksi alkuviikon tapahtumien jälkeen. Olen saanut paljon yhteydenottoja terveyskeskuksen huolestuneilta työntekijöiltä asian johdosta. Lopulta kysyin, että löytyisikö tk:sta henkilöitä, jotka haluaisivat tulla kertomaan heidän näkökantaansa valtuutetuille ja vastaus oli myönteinen. 4 asioista hyvin perillä olevaa työntekijää lupautui tulemaan valistamaan valtuutettuja lähipäivinä. Jokaisesta valtuustoryhmästä oli tulossa paikalle kuulijoita. lähes 10 valtuutettua ja pari perusturvalautakunnan jäsentä. Asia kantautui kuitenkin samana päivänä kaupunginjohtajan korviin, joka reagoi käsittämättömällä ja laittomalla tavalla. Kaupunginjohtaja oli lähettänyt saman tien terveyskeskukseen Eeva Mäelle sähköpostin, jossa hän kieltää työntekijöitä "tässä vaiheessa" osallistumasta järjestämäämme keskustelutilaisuuteen ja että heille tiedotetaan, kun tiedotettavaa on! Mäki myös tiedotti työntekijöille kaupunginjohtajan laatiman tiedotteen. Kaupunginjohtajalla ei ole minkäänlaista oikeutta puuttua luottamusmiesten, tässä tapauksessa valtuutettujen ja hallituksen jäsenten, tiedonsaantioikeuksiin ja tavoitteisiin, eikä myöskään työntekijöiden oikeuteen olla yhteydessä luottamusmiehiin!! Keskustelutilaisuudella olimme hakemassa lisäinformaatiota kokonaisuuden hahmottamiseksi. Emme siis olleet tiedottamassa, vaan hakemassa tietoa ja antamassa mahdollisuuden tuoda terveyskeskuksen työntekijöiden näkökantoja esille yksityistämisen seurauksista.Teko oli suorastaan pöyristyttävä. Jokaisella kaupunkilaisella, myös kaupungin työntekijöillä, on rajoittamaton oikeus ottaa yhteyttä vaaleilla valittuihin luottamusmiehiin (valtuutetut, hallituksen jäsenet, lautakuntien jäsenet) missä asiassa tahansa, joihin he haluavat luottamusmiesten vaikuttavan. Osallistuminen luiottamusmiesten järjestämiin keskustelutilaisuuksiin on myös heidän perustuslaillinen oikeutensa, mikäli tämä tapahtuu työajan ulkopuolella tai työaikana, jos siihen on työnantajan suostumus. Olen antanut kaupunginjohtajalle suoraa palautetta hänen laittomasta toiminnastaan ja jos tällaista "suiden hiljentämistä" jatkossa tapahtuu kenekään virkamiehen toimesta, niin ottakaa yhteyttä luottamaanne luottamusmieheen, jotta asia voidaan viedä eteenpäin. Asiasta näytetään tiedottavan tämän päivän Kalevassakin (2.12.2017). Nyt alkaa mennä kuppi nurin! Siteeraan Kalevaa: "Terveyskeskusten palvelut tulisivat varmaankin olemaan ne tärkeimmät uudelle yhtiölle siirtyvät palvelut. Muut, kuten vanhustenhuolto, katsotaan neuvotteluiden edetessä, Vahteala sanoo. Hän perustelee suunnitelmia sillä, että nykyisessä epävarmassa tilanteessa kaikki vaihtoehdot pitää tutkia tarkasti." Siis: "kaikki vaihtoehdot pitää tutkia tarkasti." Ja silti viedään vain yhtä vaihtoehtoa eteenpäin ja yritetään estää päättäjien tiedonsaantia muista vaihtoehdoista. Oman toiminnan säilyttämistä ei ole selvitetty, eikä sen vaikutuksia. On vain luuloihin perustuvia mielikuvia. Kaupunginjohtaja Vahteala on ilmeisesti koonnut ryhmän omavaltaisesti ilman valtuutuksia, joka Haapaveden osalta käy näitä neuvotteluita. Tämä toimintamalli kaupunginjohtajalta on täysin väärä ja laiton. Tämä riittänee siihen, että aikanaan tätä neuvotteluiden käynnistystapaa pystyy käyttämään valituksen aiheena. Valtuutettuna ja hallituksen jäsenenä en tule hyväksymään kaupunginjohtajan menettelyä. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että sote-uudistus ei pääse maaliin saakka, vaan saattaa kaatua omaan mahdottomuuteensa. Siispä ei pidä edetä turhalla kiireellä, ennen kuin on täysin selvää, mitä tulee tapahtumaan. Palveluiden järjestäminen nykyisellä tavalla kunnan järjestämänä on asiakkaille paras ja turvallisin vaihtoehto, niin palveluidn laadun kuin hintatasonkin kannalta. Jos sote kuitenkin valmistuu ja siirrytään maakuntamalliin, pitää olla tiedossa, aikooko maakunta "kaapata" rakennukset ja laitteet tai onko oman terveysaseman lakkauttaminen näkyvissä lähitulevaisuudessa. Jos terveyskeskus lakkautettaisiin, olisi kaupungin siinä tapauksessa mahdollista myydä rakennus ja toiminta yksityiselle toimijalle. Yksityisistä toimijoista silloin Pihlajalinna olisi huonoista vaihtoehdoista paras.