Itsenäisyyspäivän puhe sankarihaudoilla 2023 (Ilkka Repo)

Arvoisa itsenäisyyspäivän juhlayleisö. Olemme kokoontuneet perinteiseen tapaan tänne sankarihaudoille kunnioittamaan heidän muistoaan, jotka antoivat kalleimman uhrinsa isänmaamme eteen. Meillä on verrattain lyhyt historia itsenäisenä kansakuntana ja valtiona ja senkin aikana olemme saaneet kokea murheellisia ajanjaksoja. Suomi julistautui rauhanomaisesti itsenäiseksi joulukuussa 6.12.1917. Vajaat kaksi kuukautta myöhemmin kansakuntamme ajautui sisällissotaan, jota vapaussodaksi kutsutaan. Vapaussodassa sota käytiin oman maan kansalaistemme välillä ”veli veljeä vastaan.” Vapaussodasta ei kulunut kuin kaksi vuosikymmentä, kun Neuvostoliitto aloitti salakavalasti sodan Suomea vastaan marraskuun viimeisenä päivänä 1939. Neuvostoliiton joukot ampuivat oman maansa kylään, Mainilaan, tykistölaukauksia siten, että ampumiset saatiin näyttämään siltä, että laukaukset ammuttiin Suomen puolelta. Tämän salajuonen seurauksena Neuvostoliitto irtisanoi maidemme välisen hyökkäämättömyyssopimuksen ja sota oli alkanut. Neuvostoliiton salajuoni sai Suomen näyttämään hyökkääjävaltiolta ja sillä oli tietenkin kansainväliset seuraukset sille, miten ulkovallat suhtautuivat Suomeen sodan osapuolena. Välirauhan jälkeen Suomi ajautui Neuvostoliiton kanssa reilun kahden vuoden jatkosotaan ja jatkosodan jälkeen vielä rauhanneuvotteluiden seurauksena puolen vuoden mittaiseen Lapin sotaan saksalaisten aseveljien pois ajamiseksi. Suomalaisia kuoli noin 100 000 vuosien -39-45 aikana. Hävinneenä osapuolena Suomi joutui mm. maksamaan raskaat sotakorvaukset Neuvostoliitolle, luovuttamaan noin 10% maa-alueistaan sekä ajamaan saksalaiset aseveljet pois Suomesta. Hinta oli raskas, mutta tärkein eli Suomen itsenäisyys saatiin säilytettyä. Sota oli runnellut Suomea. Jokainen oli menettänyt läheisiään. Sodasta palanneilla oli syviä arpia ruumiissa ja sieluissa. Maa oli rakennettava uudelleen ja samalla maksettava usean vuoden ajan sotakorvauksia Neuvostoliitolle. Miten pieni kansakunta kykeni selviämään kaikesta tästä? Kun me tänä päivänä seisomme täällä sankarihautojen äärellä, on hyvä muistaa kaikki tämä tapahtunut. Suomi selvisi sodasta ja sodan jälkeisestä jälleenrakentamisesta. Kansakuntamme rikkaus oli veljeydessä ja rakkaudessa. Kaveria ei jätetä -henki oli suomalaiselle sotilaalle rintamalla itsestään selvyys. Maailmallakin ihmeteltiin, miten suomalaiset sotilaat huolehtivat rintamalla yhtä lailla elävistä kuin kuolleista aseveljistään. Kun sota loppui ja alkoi jälleenrakentamisen aika, oli tämä ”kaveria ei jätetä” -henki varmasti niitä ominaisuuksia, joilla tämä maa nostettiin tuhkasta kukoistukseen. Talkoohenki oli voimissaan. Me voimme tänä päivänä vain ihmetellä, mistä isovanhempamme keräsivät kaiken sen tarmon, jolla he raivasivat pellot, rakensivat talot, huolehtivat perheestä, karjasta ja tekivät Suomesta yhden maailman kehittyneimmistä ja sivistyneimmistä valtioista. Sodassa ei ole voittajia, on vain häviäjiä. Neuvostoliitto kaatui omaan mahdottomuuteensa. Raunioille jäi Venäjä, joka elää Putinin aikakaudella harhaista suurvaltaunelmaansa. 2014 Putin lähetti joukkonsa salakavalasti Krimin niemimaalle ja valloitti sen. Helmikuussa 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan häikäilemättömästi suurella sotajoukolla, tavoitteena vallata koko Ukraina salamasodalla. Maailmalle Putin vakuutti viimeiseen asti, että Venäjä ei ole hyökkäämässä. Milloin Venäjään on voinut luottaa? Venäjän röyhkeys ja häikäilemättömyys kuitenkin yhdisti läntisen vapaan maailman puolustamaan demokratiaa diktatuurin ikeestä. Suomi on elänyt vuodesta 1945 näihin päiviin saakka rauhanomaista rinnakkaiseloa puskurivaltiona idän ja lännen välillä. Suomi tunnettiin rauhaa rakastavana, rakentavana ja luotettavana kansakuntana. Suomella oli hyvä maine rauhan välittäjänä maailmalla. Ukrainan sota kuitenkin muutti myös Suomen aseman väkivaltaisen ja epäluotettavan Venäjän rajanaapurina. Venäjä käy nytkin parasta aikaa erilaista sotaa Suomea vastaan. Jo vuonna 2015, kohta Krimin sodan jälkeen, kun Eurooppa asetti laittoman Krimin valtauksen jälkeen pakotteita, alkoi Venäjä kuljettaa Suomeen raja-asemien kautta ihmismassoja kolmansista maista. Sama toistuu nyt parasta aikaa, kun Venäjää rankaistaan yhä kovenevilla pakotteilla länsivaltojen toimesta. Venäjä haalii ihmisiä Afrikasta ja Lähi-Idästä ja kuljettaa heitä Suomen raja-asemille ja pakottaa Suomen vastaanottamaan näitä tulijoita. Suomen turvana on kuitenkin isänmaallinen hallitus, joka ei pelkää vastuutaan eikä keinoja lopettaa Venäjän hybridisodankäynti maatamme vastaan. Ensimmäistä kertaa sotien jälkeen on kaikki itäisen rajan rajanylityspaikat suljettuina ja muukalaisvirran tulo näin estettynä. Ukraina on nyt saanut kokea saman Venäjän valheellisuuden ja röyhkeyden vuonna 2014 ja 2022, kuin Suomi sai kokea Neuvostoliiton taholta vuonna -39. Venäjän hyökättyä Ukrainaan Suomen ei ollut enää vara luottaa Venäjään ja sen lupauksiin. Turvallisuustakuut oli haettava rajojen ulkopuolelta. 4.4.2023 Suomi liittyi puolustusliitto Nato:n jäseneksi. NATO-jäsenyys jakaa suomalaisten mielipiteitä, mutta nyt kun se on tapahtunut, sen kanssa tulee elää. Toisaalta Venäjän toimet Suomen rajalla tälläkin hetkellä saavat monet aiemmin NATO-vastaisetkin miettimään kantaansa NATO:on uudelleen. Itsekin koko ikäni NATO-vastaisena eläneenä, olen kääntynyt NATO-jäsenyyden kannalle. Yhdessä NATO:n kanssa annamme Venäjälle sellaisen pelotteen, että uskon ja luotan Venäjän sotavoimien pysyvän rajojemme ulkopuolella. Vuonna -39 joutuivat sadattuhannet rajaseudun asukkaat jättämään kotinsa ja siirtymään sodan jaloista sisämaahan turvaan. Aikuiset miehet jäivät rintamalle puolustamaan isänmaata. Välirauhan aikana evakkoon lähteneet saivat palata takaisin, joutuakseen uudelleen evakkoon jatkosodan tieltä. Ruotsi ja Tanska auttoivat Suomea ottamalla pieniä lapsia asumaan koteihinsa sodan ajaksi. Isäni Martti Repo syntyi evakkomatkalla Konnevedellä -40. Yksi isän siskoista kuoli noin 2-vuotiaana evakkomatkalla keuhkokuumeeseen Iisalmessa. Isän siskoista 4 lähetettiin Ruotsiin turvaan. Isän 2 veljeä jäi auttamaan äitiään kotirintamalla. Pappani Pekka Repo kuoli, kun olin 8-vuotias. Mummuni Anna Repo ei koskaan puhunut sota-ajoista, vaikka asuimme saman katon alla monta vuosikymmentä. Niin raskaita olivat sota-ajan muistot. Evakkomatkoista mummu kertoi vähän. Se vähä oli mummun kokemus siitä, miltä tuntui asua vieraiden perheiden nurkissa pienten lasten kanssa. Heitä oli kohdeltu hyvin, mutta oman kodin menettäminen ja vieraan katon alla asuminen olosuhteiden pakosta tuntuivat pahalta. Mummuni oli hyväsydäminen ja hurskas, Jumalaan turvautuva ihminen. Koskaan ei hänen suustaan kuulunut voimasanoja. Koskaan hän ei pahaa kenestäkään puhunut. Isäni ja siskoni Sari puhuivat mummun ympäri lähtemään katsomaan menetettyä kotiseutuaan Soanlahdelle. Myöhemmin mummua harmitti siellä käyminen, koska siellä ei ollut mitään jäljellä. Kaikki oli hävitetty peruskiviä myöten. Mummu olisi halunnut säästää kauniit muistot kotiseudustaan mielessään. Näin itsenäisyyspäivänä toivoisin, että kiinnittäisimme huomiomme siihen, miten puhumme siirtolaisista verrattuna pakolaisiin. Ne tuntuvat monissa keskusteluissa kulkevan synonyymeina toisilleen, mitä ne eivät ole. Kun puhumme siirtolaisista tai siirtokarjalaisista, tarkoitamme oman maan kansalaisia, jotka taistelivat eturintamassa ensimmäisinä Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen. Kun hävisimme sodan, joutui Suomen valtio luovuttamaan karjalaisten maat Venäjälle ja asuttamaan heidät oman maan rajojen sisälle. 430 000 siirtolaisesta liki 410 000 oli karjalaisia. Pakolaisista keskustellessa, puhutaan ihmisistä, jotka pakenevat jostakin muusta maasta Suomen ulkopuolelta turvapaikkaa täältä hakemaan. On aivan eri asia puhua siirtolaisista oman maan sisäisenä väestön siirtona, kuin muualta maailmasta tänne tulevista pakolaisista. Elämme nyt vuotta 2023. Paljon on muuttunut tähän päivään tultaessa. Ennen ei ollut kiirettä siinä merkityksessä kuin tänä päivänä. Kirjeet kuljettivat terveiset ja puhelimeen vastattiin vain, jos oltiin kotona. Nyt eletään aikaa, jolloin kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Puhelimeen vastataan vaikka saunassa ja valuttakurssit muuttuvat nopeammin kuin ajatus ehtii mukaan. Työpaikoilla tehokkuusajattelu vallitsee ja ihmisillä ei ole enää oikeasti aikaa ystävyyssuhteille ja toisten vilpittömälle auttamiselle. Kaikki mitataan ajassa ja rahassa. Meillä onkin nyt aivan uudenlaiset haasteet elettävänä. Suomi on ylivelkaantunut parissa kolmessa vuosikymmenessä ja viimeisten lähivuosien aikana velkaantuminen on ollut räjähdysmäistä. Suomella on velkaa noin 160 miljardia euroa. Korot ovat nousseet ja ennuste onkin, että seuraavina vuosina valtion talouden alijäämä on jo 11,5 miljardia euroa. Suomi ei kestä tällaista velkaantumista. Nyt olemme uuden edessä ja joudumme vakavasti pohtimaan keinoja, miten saamme isänmaamme jälleen vakaalle talouspohjalle. Nyt tarvitaan jokaiselta kansalaiselta samanlaista asevelihenkeä, jota isovanhempamme osoittivat sotien aikana ja sotien jälkeen jälleenrakentamisen yhteydessä. Seitsemän lihavaa vuotta on kaukana takana ja elämme nyt seitsemää laihaa vuotta. Velkaantuminen on saatava taitettua ja sen aikaansaamiseksi on tehtävä kipeitäkin päätöksiä. 11,5 miljardin alijäämän kiinni kurominen ja velkaantumisen kääntäminen velan lyhentämisen puolelle on raskas ja haastava tehtävä. Kun käännämme katseemme tuonne sankarihautojen äärelle, laittakaamme kädet ristiin ja rukoilkaamme Taivaalliselta Isältämme siunausta tälle hallituksellemme raskaalla tiellä. Tiellä, jolla on vaikea saada kiitosta ja ymmärrystä ihmisiltä, joilla on jo valmiiksi vaikeaa ja nyt heille on luvassa entistä vaikeampia aikoja säästötoimien edessä. Mutta se kivinenkin tie on kuljettava, jotta saamme säilytettyä yhteiskuntamme hyvinvointivaltiona. Tulevat vuodet eivät lupaa hyvää. Totuutta on kuitenkin katsottava silmiin. Tuleva vuosikymmen on sopeutusten aikaa, mutta oikeilla toimilla turvaamme tulevien sukupolvien mahdollisuuden elää myös hyvinvointivaltiossa, kuten me olemme saaneet elää. Suomella on nyt vuosikymmenten jälkeen sellainen suoraselkäinen ja vastuuta kantava hallitus, että uskon vakaasti, että tulemme kääntämään valtion velkaantumisen ajan kanssa kestävälle uralle ja saamme talouden tasapainoon. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! (Ilkka Repo)