perjantai 2. helmikuuta 2018

Haapavesi, 3,7 milj. miinuksella,... mitä tapahtuu?

Kirjoitin vastikään kaupunginjohtajan viimeaikaisesta tempauksesta https://www.blogger.com/blogger.g… Kun käyt lukemassa blogisivultani kirjoitukseni, pääset hieman jyvälle, mistä on kysymys. Keskustapuolue on upottanut Haapavesi-nimisen laivan. Keskustapuolue joutuu kantamaan vastuun siitä politiikasta, mitä se on tähän saakka harjoittanut. Myös kuntalaiset, jotka ovat uskollisesti äänestäneet keskustapuoluetta synnyinaatteensa tai aivopesun tuloksena, joutuvat ikävän totuuden eteen. Sokea luottamus on johtanut katastrofaaliseen tilanteeseen. Haapavesi on konkurssin partaalla ja sitä myöten hyvin lähellä pakkoliitosta. Kun vielä 15 vuotta sitten kaupungilla oli noin 800 euroa velkaa asukasta kohden, on sitä tällä hetkellä noin 4000 euroa asukasta kohden ilman kaupunkikonsernin tytäryhtiöiden velkoja. Tänä aikana Haapavedellä on vaikuttanut mitään aikaan saamaton kansnedustaja Antti Rantakangas, joka toimi pitkään kaupunginvaltuustomme puheenjohtajana. Tämä on ollut huono yhtälö kaupunkimme kannalta. Saadakseen kaupunkilaisten kannatuksen ja sitä kautta säilyttääkseen oman asemansa, on Rantakangas tehnyt paikallispolitiikkaa näkyvästi populistisella tavalla. On rakennettu kulttuuri- ja liikuntapaikkoja kovalla rahalla, sekä saneerattu niitä. Antilla ei ollut huolta huomisesta, kun itsellä oli oma tulevaisuus turvattu loppuelämäksi. Velaksi rakentamista harrastettiin surutta ja kaupunkilaisille valehdeltiin surutta todellisesta taloustilanteesta. Yksi puolue oli jatkuvasti Antin ja keskustapuolueen kimpussa ja yritti jarruttaa kakaramaista holtittomuutta. Ei auttanut. Kepulaiset kulkivat Antin talutusnuorassa kuin sokeat lampaat,... kunnes Antti Rantakangas koki tilanteen niin vaikeaksi ja korjaamattomaksi, että erosi valtuuston puheenjohtajan paikalta ja kaupunginvaltuutetun roolista. Pääketku otti niin sanotusti hatkat. Ja monet johtavat virkamiehet tekivät samoin ja hakeutuivat muualle ja yrittävät epätoivoisesti edelleen löytää itselleen vastaavaa virkaa muualta kuin Haapavedeltä. Sanonnan mukaan rotat jättävät uppoavan laivan. Nyt Haapavesi on katoamassa kartalta, ellei tehdä niin hirveitä päätöksiä, että tosissaan tuntuu kaupunkilaisten selkänahoissa! Miten se on mahdollista? Meillä on jo nyt valtakunnassa korkeimmasta päästä oleva veroprosentti. Vain 3 kuntaa koko Suomessa yltää meidän ohitse. Meillä on vesimaksu maakunnan kärkipäätä ja tulee nousemaan entisestään yhtiöittämisen myötä,... pakosta. Ja silti olemme kusessa. Kuten olen vuosia todennut ja nimeni yhteydessä nimimerkkinä käyttänyt, niin... SUOSSA OLLAAN! Paitsi keskustapuolue, niin myös ylimmät virkanmiehet ovat syypäitä tähän kauheaan ahdinkoon. He ovat määrätietoisesti myös puolustaneet näitä tappiollisia investointeja ja vallatonta velan ottamista. Erona keskustapuolueen ja virkamiesten välillä on vain se, että virkamiehet eivät joudu kantamaan vastuuta sen jälkeen, kun luottamusmiehet tekevät päätöksensä. Siis keskustapuolue yksin on syypää Haapaveden alasajoon.
Palataanpa alkuun ja nykyhetkeen. Viikko sitten perjantaina kutsui kaupunginjohtaja Antti-Jussi Vahteala laajennetun johtoryhmän kiireellisesti kokoon, kun talostilanteesta löytyi "yllättäen" katastrofaalisia lukuja kaupungin taloustilanteen osalta. Vahteala ei kutsunut hallitusta kokoon, vaan laajennetun johtoryhmän. Virkamiesjohdon ja valtuuston ja hallituksen puheenjohtajiston. Heille asia avattiin ja kerrottiin. Ja samalla Vahteala määräsi ja vannotti olematta kertomaan kenelllekään esille tulleista asioista. Ei edes hallituksen jäsenille, joiden päätettäväksi ja tietoon asia kuului! Miksi näin? Miksi Antti_Jussi Vahtela lähti tälle tielle? Suorastaan törkeää kaupunginjohtajalta, hallituksen asioiden valmistelijalta ja esittelijältä!
Esitän nyt seuraavaksi oman näkemykseni ja mielipiteeni asiasta: Antti-Jussi Vahteala ja joitakin virkamiehiä ovat ajamassa alas monia kaupunkilaisten kunnallisia palveluita. Näiden palveluiden alasajo saa aikaan suuren vastustuksen kaupunkilaisilta ja monet niistä myös pienpuolueilta, jotka eivät ole keskustapuolueen tavoin kaupunginjohtajan talutusnuorassa. Näitä palveluita ovat mm. päiväkoti Ahjolan myyminen yksityiselle, Paakkilanhovin myyminen suursijoittajapörssiyhtiölle (myös Rantala, Peltola), sekä terveyskeskuksen myyminen suursijoittajapörssiyhtiöille, puhumattakaan sivukylien koulujen lakkauttamisesta. Näiden palveluiden yksityistämisillä on karmeat vaikutukset palveluiden tarvitsijoille ja suuressa mittakaavassa myös Suomen valtiolle ja sitä kautta meille jokaiselle veronmaksajan roolissa. Yksityistäminen tulee nostamaan palvelumaksuja, yksityistäminen tulee polkemaan työntekijöiden palkkoja ja kaikkia etuuksia, jotka heille kuuluvat kunnallisessa toiminnassa. Pörssiyhtiöille myyminen liputtaa verorahoista leijonan osan sijoittajille ja veroparatiiseihin ja pois valtion käyttötaloudesta, joilla julkisia palveluita hoidetaan. Ja paljon muita lieveilmiöitä.
Näkemykseni mukaan kaupunginjohtajan viimeinen tekonsa (laajennetun johtoryhmän kokous ja asioiden salaaminen hallituksen jäseniltä) johtuu siitä, että hänen tarkoituksensa oli tuoda nimenomaan konsultin ottaminen yhtäkkiä hallitusten jäsenten varautumatta käsiteltäväksi, jotta emme huomaisi, mikä voisi olla kaupunginjohtajan tarkoitusperä. Näkemykseni mukaan kaupunginjohtaja hakee taustatukea saadakseen selkänojaa juuri noille edellä mainitsemilleni yksityistämispyrkimyksille. Tällä toimintatavalla kaupunginjohtaja haluaa esittää, että muita vaihtoehtoja ei olisi. Olin ainoa hallituksessa, joka kyseenalaisti kaupunginjohtajan toimintatavan. Miten näin voi käydä? Miten näin sallitaan tapahtuvan? Näyttää siltä, että meillä on hyvin heikko ja manipuloitavissa oleva puheenjohtajisto valtuustolla ja hallituksella. Anri Kolehmainen on hallituksen puheenjohtaja. Hänen olisi pitänyt huomata asemansa tuossa laajennetun johtoryhmän kokouksessa. Hänen olisi pitänyt ojentaa kaupunginjohtajaa ja kertoa, että tällaista kokouksen asioiden salaamista hallitukselta ei olisi pitänyt hyväksyä. Heidän olisi pitänyt vaatia hallituksen jäsenten läsnäoloa sen sijaan, että hyväksyivät alaisensa kaupunginjohtajan laittoman määräyksen. Näyttää vahvasti ja vakavasti siltä, että korkeimpien luottamuselinten puheenjohtajat eivät ole asemansa ja tehtäviensä tasalla. Virkamiehet vievät heitä kuin pässiä narussa, vaikka tilanteen pitäisi olla täsmälleen päinvastoin. Meillä on osaamattomat ja kykenemättömät puheenjohtajat hoitamassa kaikkein tärkeimpiä luottamustehtäviä. Niille paikoille tarvittaisiin vahvoja ja määrätietoisia johtajia, jotka tietävät asemansa ja toimisivat asemansa suomalla valtuutuksella. Puheenjohtajille ei riitä, että osaa lukea esityslistaa ja osaa kopauttaa nuijaa päätöksen tekem iseksi. Se on vain hyttysen osa sitä luottamustehtävää, jonka he ovat ottaneet kantaakseen. Näyttää, että heidät on kiedottu virkamiesten pikkusormien ympärille antamalla heille mahdollisuuden edustaa ja olla näyttävästi esillä milloin missäkin. On edustamista kuntaliiton päivillä, maakuntapäivillä,.... ja nyt olisi tarjolla edustustehtävää Helsinki-Tukholma-risteilyllä,... Mielenkiinnolla katrson, keitä sinne on lähdössä (itse en lähde keikaroimaan) ja kuinka monet korkkarit otetaan mukaan ja minkä väristä huulipunaa käyttävät. Näistähän he kertovat sosiaalisessa mediassa enemmän kuin kunnallisesta päätöksenteosta. No, ehkä heillä tietotaito siihen riittää. Valtuustokausi on vasta aluillaan ja kaupunginjohtaja vie ja luottmusmiesten kepuedustajat vikisee. Kaupunginjohtajan toimintatavat ovat kyllä kyseenalaiset. Tuulivoima-asiassa kaupunginjohtaja toimi erittäin kyseenalaisesti ja politikoi ajamalla kesken asian käsittelyn perussuomalaiset ja vasemmiston ulos hallituksen kokouksesta ja suhmuroi pelkästään kepun kanssa (kokoomus sai jäädä pienimpänä puolueena keskustan jalkavaimona asiaa käsittelemään), Attendon välivuokrausmallin käsittely hallituksessa oli ala-arvoista kaupunginjohtajan taholta ja nyt tämä viimeisin keissi, missä kaupunginjohtaja esti tarkoituksellisesti hallitusta saamasta tietoa käsiteltävästä asiasta viimeiseen asti.
Kaupunginjohtaja Vahteala haki Kuopion kaupunginjohtajaksi. Omalta osaltani totean, että olen todella pahoillani, että hän ei sinne kelvannut. Olisin mielelläni lukenut lehdistä, että hänet olisi sinne valittu. Jos meillä on heikko luttamusmiesjohto, niin olisi kaivattu ainakin pystyvää kaupunginjohtajaa. Kärsämäki sai lottovoiton, kun saivat haapavetisen kaupunginjohtajan Esa Jussilan. Pelkää hyvää kuuluu hänen teoistaan naapurikunnasta. Siellä on talous lähtenyt kasvuun ja yritystoiminta kuuluu elpyvän hänen toimintansa johdosta.
Ilkka Repo
kaupunginvaltuutettu
kaupunginhallituksen jäsen
Perussuomalaiset