perjantai 28. kesäkuuta 2019

Haapaveden tuulivoimaloista ja muustakin

Tuulivoimaloiden tuominen Haapavedelle on karannut käsistä. Jos kaikki hankkeet toteutuvat, on kohta Haapavedellä yli 100 300-metristä tuulivoimalaa.
Nyt on varma tieto sisäpiiristä, että Puutionnevalle (Riskalankangas) on tulossa 40 tuulimyllyä aivan lähiaikoina, jos emme puutu asiaan. 40 270-metristä tuulimyllyä joiden korkeus tulee nousemaan 300 metriin kun päätökset valmistuvat. Maanomistajat, jotka ovat tehneet sopimukset, vaativat nyt 300-metrisiä voimaloita, koska niillä saavat 1000 euroa vuodessa enemmään. Irvokasta on, että nämä vaatijat eivät suurimmaksi osaksi asu itse Haapavedellä.
Tällä hetkellä alueella on menossa ympäristöselvitys. Asia on tulossa valtuuston käsiteltäväksi vuonna 2021 ja jos ei asiaan reagoida, niin rakentamisen on määrä alkaa samana vuonna.
Maanomistajille on luvattu 8000 euroa korvausta vuodessa 270 metrin voimaloista. Jos korkeus nousee 300 metriin, niin korvaus nousee 9000 euroon joka myllyltä vuosittain. Tällä hetkellä vuokrasopimuksia on kirjoitettu VAPO:n kanssa ja pääosin maanomistajien kanssa, jotka eivät asu Haapavedellä. Toki joitakin Haapavedelläkin asuvia on lähtenyt korvausten takia mukaan.
Haapavedellä vain perussuomalaiset vastustavat tuulimyllyjen tuloa. Keskusta ja vasemmisto ovat hankkeiden takana. Nyt myös siniset. Viinala ja Vatjus vastustivat myös kun kuuluivat perussuomalaisiin, Keson tuulivoimapuistoa Vatjus vastusti hyvin voimakkaasti kokouksissamme. Viinala käänsi takkinsa ja on tehnyt itsekin sopimuksen tuulivoimayhtiön kanssa, kun omistaa maata alueella, johon voimaloita on tarkoitus rakentaa. Näin raha sokaisee. Vatjus puolestaan käänsi takkinsa ja on tuulimyllyjen tulemisen puolella, kun ei halua olla Viinalan kanssa eri mieltä. Nämä selvisivät, kun kysyin heiltä nimeä kerran valtuuston kokouksessa, jossa olisimme keränneet valtuutettuja asian taakse, että niiden käsittelyt tuotaisiin valtuustoon jo tässä vaiheessa. Mitä muuta sinisiltä voi odottaakaan kuin takin kääntöjä.
Helmikuussa on valmistumassa tutkimus infraäänien vaikutuksista ympäristöön ja ihmisiin. Sopimukset pitää kuulemma kuitenkin allekirjoittaa syksyn aikana eikä selvitystä odoteta. Jokainen voi miettiä miksi.
Puutionnevan tuulivoimapuistohanke tulee valtuustoon vuonna 2021. Tämä on vaalivuosi. Jos et halua myllyjä maillesi, on sinulla mahdollisuus vaikuttaa. Mahdollisuus vaikuttaa myös muihin tuulivoimapuistohankkeisiin. On yksi puolue, jolle ihmisten terveys on etusijalla. Huomioimme myös luontoarvot ja maisemalliset tekijät. Emme halua tällaista määrää 300-metrisiä tuulimyllyjä kaupunkiamme ja sen asukkaiden viihtyisyyttä pilaamaan. Ääni keskustalle, vasemmistolle tai sinisille, on ääni tuulivoimaloille. Ääni perussuomalaisille on askel kohti järkevämpää päätöksentekoa, jossa asiat priorisoidaan ihmisyyden ja ihmisarvon mukaan. Nyt on valinnan paikka mieluskyläläisillekin kuten muidenkin kylien keskustalaisille. Onko puolueuskollisuus järkipolitiikkaa tärkeämpi. Valinta on nyt kaikkien kuntalaisten.
Seuraavissa vaaleissa ratkaistaan myös kyläkoulujen kohtalo ja vuodeosaston kohtalo. Perussuomalaiset tukevat molempien säilymistä viimeiseen asti. Keskustakokoomus sen sijaan on ajamassa näitäkin alas. Pahimmillaan jo tällä valtuustokaudella.
Ilkka Repo
Haapaveden perussuomalaiset/sihteeri
0443782272