lauantai 21. syyskuuta 2019

Haapavesi ikeen alla

Luoja varjele meidät keskustalta

"Haapavesi kotiseutu kaunis kolkka Pohjanmaan, sua synnyin kehtoani aina tahdon rakastaa..." Näin oli ennen. Haapavesi oli Pohjanmaan helmi monine järvineen ja kauniine luontomaisemineen. Raskain sydämin tänä päivänä joudun toteamaan, että enää ei ole näin. Haapavesi on raskaasti ylivelkaantunut holtittoman politiikan johdosta ja valo tunnelin päässä on lähes sammunut. Haapavesi on lähes kriisikunta. Tilannetta ei helpota se, että suunnitellaan uutta koulukeskusta, johon keskustakokoomusvasemmiston mielestä kuuluisivat luokka-asteet 5-9 ja lukio. Hintalappu tälle koulukompleksille olisi noin 20 miljoonaa euroa. Millä rahalla tämä rahoitettaisiin? Velkarahalla, sanoisi talousjohtaja. Velkarahalla seuraavat 20 vuotta, kuten hän ilmisi valtuuston eräässä iltakoulussa. Lainaa hoidettaisiin lainalla seuraavat 20 vuotta, jotta itse päättäjät ja nykyiset virkamiehet ehtisivät alta pois eläköitymisen myötä. Siirrettäisiin velkapommi vastuuttomasti seuraavalle sukupolvelle. Ei näin, ei näin! Tällainen vastuuttomuus tulee saattaa edesvastuuseen teoistaan. Tämä omanedun tavoittelijajoukon tulee kantaa vastuunsa. Tämä nykyinen virkamies. ja luottamusmiesjohto ajattelee vain itseään ja omaa selviytymistään. Tällainen ei ole vastuullista päätöksentekoa vaan juurikin päinvastoin. Vaikeina aikoina tulisi elää nyörit tiukalla. Tehdään vain se välttämätön, mikä on pakko ja pyritään vaikeiden aikojen ohitse mahdollisimman pienillä vaurioilla.
Keskustapuolue kokoomuksen ja vasemmiston tuella on kuitenkin tappamassa sivukylien koulut, kaikki neljä. Ja siinä samassa myös vuodeosaston, koska se on osa kokonaispakettia. Vasemmiston Ville Saukkokin on lähtenyt tappajaisiin mukaan vaikka on aina esittänyt olevansa väkivaltaa vastaan. Saukko on kavalista kavalin. Hän on aikansa elänyt ja hänen pitäisi antaa tilaa nuoremmille, jotka päättävät omasta tulevaisuudestaan. Saukko on nyt uhraamassa kotikuntansa sivukylien elinvoimaisuuden keskustaa nuollakseen. Tätä ei jaksa ymmärtää. Mutta näinhän Ville Saukko on toiminut koko poliittisen uransa ajan. Saukko on ollut keskustan nöyrä palvelija ja "vasen käsi" niin kuin kansan keskuudessa hänestä puhutaan. Puhuu paljon, mutta ei ole valmis tekemään mitään, mikä on keskustan agendaa vastaan. Villen aika on ohi ja uusia tuulia nousee, onneksi, hänen tilalleen. Vasemmistokin voi miettiä, että tällainenko on vasemmiston aatesuunta. Kylien ja sitä kautta kaupungin tappaminen. Pekkala, Sirviö ja Järvenpää menivät niin kuin lapsivesi Villen perässä. Villen ihannointi tulee koitumaan näiden vasemmistokepulaisten kohtaloksi.
Myös keskustalaisille sanoisin painavan sanan. Miten pitkään elätte vanhoillisessa keskustahurmoksessa ja - uskollisuudessa? Kuinka alas pitää vajota, ennen kuin huomaatte, miten häikäilemätön keskusta on toimissaan ja päätöksenteossaan. Siellä on kolme neljä tyrannia, jotka päättävät asioista ja pakottavat lammaslauman seuraamaan heidän päätöksiään. Tehkää parannus ja uskokaa, että myös itseen ja omiin ajatuksiin voi luottaa ja hyljätä keskustan harhaanjohtavat ja pienen piirin oman edun tavoittelevat päätökset. Seuratkaa päätöksentekoa ja huomatkaa, kuka tai ketkä ajavat tavallisen ihmisen asiaa. Jos unohdatte keskustahurmoksen, niin huomaatte, että on yksi puolue, joka pyrkii rehellisyyteen ja oikudenmukaisuuteen päätöksenteossa. Se on Perussuomalaiset. Ei oman edun tavoittekua, ei hyvävelijärjestelmää, ei epäoikeudenmukaisuutta vaan puhtaasti rehellisyyteen perustuvaa päätöksentekoa. Keskustalaiset on opetettu syntymästään saakka uskollisiksi keskustalaisuuteen. Onko se oikein? Onko se aivopesua, jotta valta säilyy keskustan sisäpiirillä ja valtaeliitillä? Olkaa rehelliset itsellenne ja tehkä muutos politiikaan ja päätöksentekoon. Äänestämälklä perussuomalaisia saatte rehellisen ja oikeudenmukaisen joukon päättmän asioistanne. Rehellisyys tulee koskettamaan monia, kun järjestelmä ei enää suosikaan heitä, mutta se tulee palauttamaan uskon oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoiseen yhteiskuntaan.
Kohta 7 vuotta valtuutettuna oleena voin todeta, että senttiäkään en ole hyötynyt politiikassa; päinvastoin. Aikaa ja rahaa on kulunut ihmisten oikeuksien ja oikeudenmukaisten päätösten eteen. Rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys ovat johdattaneet päätöksentekoa. Sen ovat kuntalaiset viime aikoina huomanneet. Aamusta iltaan, päivästä toiseen, kuntalaiset soittavat ongelmistaan ja asioista, joihin pitäisi puuttua. Välillä omat voimat ovat loppumassa, kun yhteydenottoja tulee niin paljon ja aamusta yöhön asti. Välillä, mutta harvoin,. joudun sulkemaan puhelimen oman jaksamisen takia. Lapsesta saakka olen oppinut auttamaan ihmisiä välittämättä omasta itsestään tähän päivään saakka.
Elämä ei ole ollut omalla kohdallakaan pelkkää auvoista auringonnousua vaan päinvastoin; raskasta ja kivikkoista. Paljon on tullut virheitä tehtyä ja monta asiaa tekisi toisin. Mutta mennyttä ei takaisin saa, mutta tulevaa voi rakentaa. Kun aloitin politiikassa, olin Haapaveden haukutuin ihminen, ja monestikin ansaitusti. Kielenkäyttö ei ole kaunista kuultavaa eikä sen ollut tarkoituskaan olla. Politikkojen kravattikieli ja tyhjänpuhuminen puhumalla paljon sanomatta mitään, ei kuulu tapoihini. Suora ja väkevä suomenkieli on ainoa, jota kansa ymmärtää. En ole lähtenyt politiikkaan lepertelemään vaan tekemään työtä oikeiden asioiden puolesta. 7 vuoden aikana olen joutunut huomaamaan, miten läpimätä on kaupunkimme toimintakulttuuri. Virkamiesjohto ja muutama kepuvaltuutettu vievät kaupunkia kuin litran mittaa. Oma etu ja kavereiden etu ensimmäisenä. Tätä paskaa vastaan olen taistellut ja tulen taistelemaan niin kauan kuin kuntalaiset valitsevat luottamustehtäviin. Se on kuntalaisten käsissä. Kun toisin käy ja valtakirja otetaan vaaleissa pois, siirryn taka-alalle ja annetaan muiden hoitaa asioita.
Tällä hetkellä on meneillään 4 tutkintapyyntöä poliisilla ja muutama muua asia eri viranomaistahoilkla ministeriöstä aluehallintovirastoon. Kaikki täm, koska koen, että jotkut käyttvät asemaansa ja valtaansa väärin.
Ilkka Repo/ kaupunginvaltuutettu/ perussuomalaiset