perjantai 6. joulukuuta 2019

Oi katso Suomi Sinun päiväs koittaa!!!

Hyvää syntymäpäivää rakas isänmaamme Suomi! 102 vuotta on suomen kansa saanut nauttia mm. omasta kielestä, kulttuurista ja siniristilipusta. Suomelta riistettiin oma valuutta, markka, poliittisten päättäjien vääryydellä. Omaa valuuttaa pidettiin yhtenä itsenäisen valtion tunnusmerkeistä. Vihervasemmisto haluaa kansallisvaltioiden katoavan, mikä hirvittää minua ja itsenäisyyttä arvostavia suomalaisia. Mitä muuta voi odottaa vihreiltä, kun sisäministeriksi ovat laittaneet Ohisalon kaltaisen hörhön, joka vapauttaisi kannabiksen ja lopettaisi rankaisemisen huumeiden käytöstä. Liekö Ohisalo itse yksi pössyttelijöistä? Haaviston tempaus terroristien saamiseksi Suomeen on omaa luokkaansa! Ensin lapset, sitten tietenkin terroristiäidit perässä ja lopuksi ISIS-taistelijapuolisot perheenyhdistämisen takia. Ikävä ajatella näitä henkisesti sairaita vihervasemmistolaisia näin arvokkaana päivänä kuin itsenäisyyspäivänä.
Mutta mikä mättää, kun itsenäisyyspäivänä herraskainen väki juhlii shmpanjan ja kalliiden erikoisruokien kera samalla, kun tuhannet ihmiset saavat armolahjan ilmaisen avustusruoan muodossa Hurstien suuren sydämen ja auttavien käsien kautta? Mikä vialla, kun samalla miljardeja syydetään suomeen kuulumattomille, jotka ovat tulleet tänne nauttimaan ilmaisesta elatuksesta ja yltäkylläisyydestä? Valtion tärkein tehtävä on huolehtia oman maan kansalaisista. Se on ensisijainen tehtävä ja velvollisuus. Meillä ei kuitenkaan ole näin. Avustuskohteita etsitään jatkuvasti maailmalta ja yli miljardi syydetäänkin sinne sun tänne rajojemme ulkopuolelle. Samaan aikaan miljoona suomalaista elää köyhyysrajan alapuolella.
Haluammeko, että tällainen meno saa jatkua ja pahentua hetki hetkeltä? Jos olet sitä mieltä, että suomalaiset ovat etusijalla hyvinvointia edistettäessä, niin sinulla on yksi vaihtoehto. Yksi ainoa todellinen vaihtoehto. Liity meihin perussuomalaisiin. Kasvatetaan puolue niin suureksi, että sillä on valtaa muuttaa asioita. Kannatus on nyt 24,3 proasenttia gallupin mukaan. Kannatuksen nousu ei pydsähdy tähän, vaan se tulee jonakin päivänä olemaan yli 30 prosenttia. Siinä vaiheessa tapahtuu suuri muutos suuressa osaa suomalaisia. He kääntyvät meidän puoleemme ja jatkamme nousua aina vain edelleen. Meille isänmaa ja suomalaisten hyvinvointi on tärkeä ja sydämen asia. Meidän tulee huolehtia vanhuksista, lapsista ja vammaisista erityisellä rakkaudella kuitenkaan unohtamatta työikäisten ihmisten hyvinvointia.
Jokainen jäsen on puolueelle ja paikallisyhdistyksille tärkeä. Voit myös vaikuttaa vielä enemmän lähtemällä ehdokkaaksi kuntavaaleissa. Ole rohkea ja liity jäseneksemme. Ḿikä sen isänmaallisempaa kuin kuulua Suomen suurimpaan ja aidosti isänmaalliseen puolueeseen. Älä mieti vaan toimi. Voit soittaa minulle milloin tahansa ja ilmoittaa halukkuutesi jäseneksi. Tulen käymään vierailulla ja tehdään paperit yhdessä sekä puoluetta että paikallisyhdistystä varten.
Ota yhteyttä:
Ilkka Repo
0443782272
Haapaveden Perussuomalaiset ry:n sihteeri
kaupunginvaltuutettu