tiistai 19. toukokuuta 2020

KESKUSTA PETTÄÄ AINA! Ja taas kerran kouluverkon myötä

Kepulaisten kieroudelle ei ole minkäänlaista rajaa!

Vuoden 2019 elokuusta tähän päivään asti olemme saaneet tapella kouluverkkomme puolesta. Virkamiesjohdon ja Ollilan Päivin "vastuulliset" kepulaiset ovat kurittaneet haapavetisiä olan takaa keinoja kaihtamatta. Helmikuun valtuuston kokous oli siitä oiva esimerkki. Ollila veti kepukonklaavin kokoomuslaisen kanssa kaksi kertaa kokouksen aikana syrjään ripitettäväksi ja pakkokäännytettäväksi tässä kuitenkaan onnistumatta. Kouluverkosta käytiin kaksi äänestystä, joista me koulujen puolustajat voitimme ensimmäisen äänin 14-13 ja toiasen 16-11. Tosin Ollilan sakki oli manipuoloinut pari tuntia ennen kokousta Lehtolan Jaakon esitystä kutsumalla "rippiporukan" koolle ja saivatkin Jaakon kirjaamaan ylös lauselman, jonka seuraukset kaikki tiedämme. Seuraavasta päivästä alkoi asian uudelleen korjaaminen.
Jaakko Lehtola teki myöhempään valtuuston kokoukseen uuen esityksen, jonka piti turvata koulut vähintään 2 vuodeksi ja antaa kylille mahdollisuuden houkutella uusia asukkaita asumaan kylille. Päivi Ollilan tuittupäisyys johti siihen, että hän hajotti keskustan jo toistamiseen vaalikauden aikana. Ensin syksyllä lähti kolme valtuutettua ryhmästä ja Ollilan mukana 8 lisää Ollilan "vastuulliseeen" ryhmään. Saimme paistatella hetken maakunnissa ja kansallisissakin uutisjulkaisuissa. Keskkustalle nauroivat naapurikuntien lehmätkin. Limousiinit muuttuivat pieniksi sian porsaiksi.
Keskusta alkoi kuitenkin koota rivejään. Painostuskeinona he käyttivät meitä muita valtuustoryhmiä. Keskusta lähestyi meitä ja pyysi yhteistyöhön, jotta hajottaisimme hallituksen ja puheenjohtajiston. Se olisikin onnistunut komeasti, jos suunnitelma olisi toteutettu. Keskustaan jäljelle jääneet 6 valtuustoryuhmän jäsentä tarjosivat kuitenkin karanneille hunsvoteille mahdollisuuden palata takaisin keskustan ryhmään. Tässä vaiheessa Ollilallekin oli valjennut, miten karmean virheen oli mennyt tekemään. Keskustan ikiaikainen enemmistö valtuustosalissa oli hajonnut pirstaleiksi. Ryhmähenkikin oli täysin pirstaleina. Ollilan "vastuulliset" haukkuivat keskustan valtuustoryhmään jääneitä  karuin sanankääntein. He olivat epäluotettavia ja vastuuttomia.
Keskustan valtuustoryhmä sopi kuitenkin karkureiden paluusta. Ollilan sakin piti luvata, että he seisoisivat Jaakko Lehtolan valtuustossa tekemän uuden esityksen takana, joka takaisi sivukylille kahden vuoden rauhan ja mahdollisuuden oppilasmäärän kartuttamiseen sinä aikana. Näin ei ole kuitenkaan käymässä. Jälleen kerran keskusta petti itsensä ja koko Haapaveden.
Nyt on luettavissa hallituksen esitys kaupungin nettisivuilta valtuuston esityslistalta. 20.9.2020 oppilasmäärän mukaan alkaa koulujen alasajo. Samana päivänä katsotaan senhetkinen oppilasmäärä ja myös seuraavan vuoden ennuste. Jos molemmat ovat alle 40:n niin koulu lakkautuu syksystä 2021. Kyläläisille ei annetakaan aikaa yrittää saada ihmisiä muuttamaan kyliä koulujen hengissä pitämiseksi. Kahdenkin perheen muuttaminen olisi voinut säästää Vatjusjärven ja Mieluskylän koulut. Mutta ei! Kepu petti jälleen ja karkealla tavalla.
Ensi syksynä Vatjusjärven oppilasmäärä on alle 40. Mutta aikaa korjata tilannetta ei annetakaan. Koska myös ennuste ensi syksynä seuraavalle vuodelle on alle 40, niin Vatjusjärvi lakkautuu syksyllä 2021. Mieluskylän tilanne on myös huolestuttava. Ensi syksynä siellä on 39 oppilasta ja jos yksikin perhe muuttaa kesän aikana pois, on myös Mieluskylä mennyttä syksystä 2021.

Meidän pitää muistaa, että valtuusto voi muuttaa minkä tahansa päätöksensä. Ensi keväänä ovat kuntavaalit edessä. Näistä tulee pääosin kouluvaalit Haapavedellä. Jos koulujen puolustajat voittavat enemmistön valtuustoon, he voivat estää koulujen sulkeutumisen vielä kesän aikana. Siihen tarvitaan vain yksi valtuuston kokous ja silä selvä. Keinoja on muitakin, mutta niitä ei kannata tässä vaiheessa tuoda julki kepulaisten raadollisuuden tietäen.

Ilkka Repo
kaupunginvaltuutettu
Perussuomalaiset