torstai 14. toukokuuta 2020

Kouluverkko taas manipuloinnin kohteena. Vahtealan jatkovirkavapaa-anomus

Ei lakkaa vs.kaupunginjohtaja Manninen yrittämästä koulujen sulkemista. Hallituksen esityslistalla on nyt kouluverkkoasia. Kohta 3 on kuitenkin kirjattu niin, että Vatjusjärvi ja mahdollisesti Mieluskylä suljettaisiin jo syksystä 2021 alkaen, jos niiden oppilasmäärä laskee ensi syksynä ja ovat seuraavana syksynä myös alle 40 oppilaan. Tämä ei ollut sama kuin Jaakko Lehtolan esitys. Oppilasmäärä lasketaan ensi syyskuun 20:nnen päivän mukaan molemmille vuosille. Kieroilu sen kuin jatkuu, mutta vastarintakin sen kuin kovenee. Tätä esitystä ei saa hyväksyä tällaiusenaan, vaan valtuuston tulee pitää kiinni Jaakko Lehtolan tekemästä korjausesityksestä. Kylille pitää jäädä aikaa yrittää korjata oppilastilanne, jos se tilapäisesti putoaa alle sovitun rajan. Manninen on poistumasta Haapavedeltä, enkä voi ymmärtää sitä ilkeyttä, mitä yrittää täällä tehdä ennen lähtöään meidän kunnan asukkaille.

Myös Vahteala on hakemassa lisää virkavapaata. Tällä kertaa vuoden lkoppuun asti. Tätä ei pidä hyväksyä js siihen ei ole mitään pakkoa. Huomioitava on myös, että Vahteala on hakenut aktiivisesti pois Haapavedeltä. Ensin Kuopioon, sitten Haapavesi-Siikalatva-kuntayhtymän johtoon ja nyt Kannukseen energiayhtiön johtajaksi. Marjukka Manniselle Tyrnävä ei myöntänyt viorkavapaata, kun sitä haki kahdeksi vuodeksi siirtyessään Oulunläänin sote-maakuntajohtajaksi. Hänen piti valita. Nyt on Vahtealan kohdalla valinnan paikka. Paluu takaisin tai pakkaa laukut ja poistuu takavasemmalle. Haapavesi tarvitsee hyvän johtajan ja nyt kriisin keskellä tällaista venkulointia ei tule hyväksyä. Hallituksen pitää hylätä Vahtealan jatkovirkavapausanomus.

Kolehmainen meinaa (oletus), että Vahtealalle virkavapaa myönnettäisiin (ei oletus) ja hallitus ottaa taas sijaisen samalla "kutsuntamenettelyllä" kuin mitä Vahteala toi Mannisen Haapavedelle. Vahteala vain toimi vastoin virkavastuutaan ja jätti kertomatta kutsuntamenettelystä etukäteen, vaikka tiesi sen ja ilmoitti vain kepun luottohenkilöille eli valtuuston ja hallituksen puheenjohtajistolle. Toisin sanoen 4 lkepua ja kaksi kepumielistä eli Saukko ja Vatjus saivat tiedon 5 päivää ennen valintaa. Nämähän osaavat kepun mielistelyn taidon ja kelpaavatkin mieluisasti kepulaisten sisäpiiriin (paremmin kuin suurin osa oikeista kepulaisista). Mahdollisesti Manninen hakisi virkavapaata Raahesta (oletus) ja Kolehmainen esittää Mannista jatkamaan vuoden loppuun saakka.

Ilkka Repo
kaupunginvaltuutettu
Perussuomalaiset