keskiviikko 14. tammikuuta 2015


Pohjois-Suomen hallinto-oikeus Kunnallisvalitus
Isokatu 4, 3 krs
90100 Oulu



Arvoisa Pohjois-Suomen hallinto-oikeus

Vaadin, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumoaa Haapaveden kaupunginvaltuuston 10.11.2014 tekemän päätöksen kaupunginjohtajan valinnasta (kvalt § 43 10.11.2014), sekä palauttaa kaupunginjohtajan valintaprosessin takaisin kaupunginhallituksen valmisteltavaksi siten, että valtuustolla on mahdollisuus perehtyä kaikkiin ehdokkaisiin, ja että valtuutetuilla on kaikki valintaa varten tarvittava tieto hakijoista päätöstä tehtäessä.
Katson, että Haapaveden kaupunginhallitus on menetellyt virheellisesti kaupunginjohtajan valintaprosessissa. Kaupunginjohtajan valinta kuuluu kaupunginvaltuustolle. Meille valtuutetuille ei kuitenkaan ole annettu minkäänlaista tietoa yhdestäkään hakijasta koko prosessin aikana. Tiedossa on ollut vain, että hakijoita on ollut 13 ja 2 on antanut suostumuksensa kaupunginjohtajaehdokkaaksi. Ainoa tieto, minkä me valtuutetut olemme saaneet ovat 5 kaupunginhallituksen haastatteluun kutsuman ehdokkaan nimet (khall 22.09.2014). Kaikki valtuutettujen saama tieto ilmenee liitteenä olevista khall- ja valtuuston pöytäkirjoista. Näillä tiedoilla olisi pitänyt valinta suorittaa, ja niin asiassa kävikin. Valtuuston puheenjohtaja esitti valintakokouksessa, että vaali suoritetaan, mikäli joku esittää jotain muuta henkilöä, kuin hallituksen esittämää ehdokasta Antti-Jussi Vahtealaa. Ihmettelen, millä perusteella kukaan olisi voinut esittää vastaehdokasta, kun ei ole tiedossa kuin 5 hakijan etu- ja sukunimet? Hakijoita oli kaikkiaan 15, joiden kaikkien olisi pitänyt olla mukana valtuuston käsittelyssä. Valituksi tullut Antti-Jussi Vahteala oli ainoa hakija, joka tunnettiin, hänen työuransa Haapavedellä johdosta. Tämän puheenjohtaja toikin valintaa suoritettaessa esille, että ”kaikkihan me Antti-Jussi Vahteala tunnetaan.”

Haapaveden kaupungin hallintojohtaja Liisa Hankonen, joka toimi tämän asian käsittelyssä esittelijänä, totesi valtuustolle, että asiakirjoja ei ole voinut toimittaa, koska ne sisältävät salassapitovelvollista tietoa. Vaadinkin hallintojohtajaa nimeämään ja yksilöimään hallinto-oikeudelle, mikä tieto näin merkittävää julkista virkaa hakiessa on salaista ja millä perusteella? Jos jonkun kohdalla tällaista tietoa esiintyisi (mikä on epätodennäköistä), olisi esittelijä voinut poistaa hakupapereista nämä ”salaiset tiedot.” Valtuutettuja koskevat samat salassapitovelvollisuudet kuin virkamiehiäkin. Näin ollen salassapitovelvollisuuskaan ei voi, eikä saa olla esteenä tietojen luovuttamisesta valtuutetuille. Salassapitovelvolliset asiakirjat olisi voinut lähettää kirjattuina ja maininnalla ”salassapidettäviä”, kuitenkin niin, että salassapitovelvollisuus kohdistuisi vain salassapitovelvollisuuden piirissä oleviin tietoihin. Valtuuston kokouksissahan on sama käytäntö, että mikäli jonkin asian käsittelyyn liittyy salassapitovelvollista tietoa, pidetään kokous muilta osin julkisena, mutta salassapitovelvollisuusasioiden käsittelyn aikana yleisö poistetaan salista.

Vs. kaupunginjohtaja Maria Sorvisto on kuulemma lähettänyt joskus valtuutetuille sähköpostitse tiedotuksen, että valtuutetut voisivat käydä tutustumassa asiakirjoihin kaupungintalolla. Ensinnäkin useampi valtuutettu on sanonut, että he eivät muista saaneensa tai lukeneensa tällaista kirjelmää. Myöskään itse en tällaista muista lukeneeni, ekä sitä löydy tietokoneelta. Minulla ei ole myöskään nettiyhteyttä kotona, sillä luovuin DNA:n mokkulaliittymästä alkusyksystä sen hitaan ja huonon toimivuuden takia. Sähköpostit pyrin lukemaan työpaikalla niiltä osin kuin ne liittyvät työnkuvaani. Muulloin sähköpostien lukeminen jää sattumanvaraiseksi. Toisaalta meistä valtuutetuista suurin osa on mukana työelämässä, eikä näinollen ole mahdollista lähteä työpaikalta kaupungintalolle asiakirjoja lukemaan saatikka niihin huolellisesti perehtymään. Tämä vaatisi palkattoman virkavapaan ottamista työpaikalta, ja se olisi kohtuuton vaatimus ihmisiltä, jotka tekevät luottamustehtäviä kaupunkilaisten yhteisen edun eteen.

Esitänkin ihmettelyni siitä, että näin merkittävää virkaa täytettäessä, ei valtuustoa ole kutsuttu mukaan valintaprosessiin. Ehdottoman tärkeää hakijoihin tasapuoliseen tutustumiseen pystyäkseen olisi ollut valtuuston osallistuminen haastattelutilanteeseen, jossa valtuutetut olisivat voineet tutustua hakijoihin ja esittää heille kysymyksiä. Miksi näin ei menetelty?

Haapaveden kaupunginvaltuustolle pidettiin talousseminaari suljetuin ovin. Tällöin olisi hallituksella ollut myös mahdollisuus perehdyttää valtuusto hakijoihin. Näin ei kuitenkaan menetelty, vaan kokouksen päätyttyä kutsuttiin hiljaisesti valtuustoryhmien johtajat 1,5 tuntia kestäneeseen palaveriin, missä tämä pieni piiri keskenään perehtyi 5 haastateltavan tilanteeseen. Miksi valtuuston ohi käveltiin tässäkin tilanteessa?

Valtuuston kokouksessa 10.11.2014 ei edelleenkään ollut minkäänlaista tietoa hakijoista; vain hallituksen esitys Antti-Jussi Vahtealan valitsemiseksi. Ilmoitin jättäväni asiasta eriävän mielipiteeni huonon valmistelun takia. Huonon valmistelun takia, ja sen takia, että minulla ei ollut mitään mahdollisuutta tehdä esitystä kenestäkään ehdokkaasta, tuntematta heitä ja heidän taustojaan, en hyväksy Haapaveden kaupunginvaltuuston tekemää päätöstä kaupunginjohtajan valinnasta.
Vaadin hallinto-oikeutta myös tutkimaan, onko Haapaveden kaupunginhallitus käyttänyt sille kuulumatonta päätösvaltaa valintaprosessin tekemisessä, päättäessään perustaa valintatyöryhmän, jossa hallitus valitsi itse itsensä kaupunginjohtajan valintaryhmään. Tämä ryhmä teki esikarsintaa hakijoista, ja päätti, kenet kutsuttiin haastatteluun. Myöhemmin valintatyöryhmä teki myös päätöksen kahdesta soveltuvuuskokeeseen kutsuttavasta, joista toisen he toivat ainoana valtuustoon valittavaksi. Käytännössä katsoen kaupunginjohtajan on valinnut kaupunginhallitus, jonka toimivaltaan valinta ei kuulu.
Vaadin hallinto-oikeutta myös selvittämään, ovatko hakijoiden hakemukset salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvia asiakirjoja, ja onko hallintojohtaja menetellyt virheellisesti olemalla toimittamatta mitään tietoa valtuuston jäsenille hakijoista. Olisiko hallintojohtajan pitänyt toimittaa valtuutetuille hakijoiden hakemuksista ne osat, jotka eivät lain mukaan ole olleet salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvia? Mikäli hakijoiden hakemukset eivät kuuluneet salassapitovelvollisuuden piiriin, vaadin tutkittavaksi, syyllistyikö hallintojohtaja virkavirheeseen, kun hän valintakokouksessa ilmoitti asiakirjojen antamatta jättämisen syyksi niiden salassapidettävyyden.
Katson, että Haapaveden kunnanjohtajavalinta on tehty virheellisessä järjestyksessä, ja että asia on ollut niin huolimattomasti valtuustolle valmisteltu, että valtuustolla ei ole ollut mahdollista valintaa tehdessään kohdella hakijoita yhdenvertaisesti, vaan olimme tilanteessa, missä ei annettu vaihtoehtoja, ja valinta päätyi Antti-Jussi Vahtealaan hänen paikallisen tunnettavuuden takia. Katson myös, että Haapaveden kaupunginhallitus on ylittänyt toimivaltansa ottaessaan itselleen kaupunginvaltuustolle kuuluvan roolin asian käsittelyssä. Katson, että päätös on ollut myös lainvastainen, sillä hakijoita ei ole kohdeltu yhdenvertaisesti koko prosessin aikana.


Haapavedellä 12.12.2014
Ilkka Repo
Mieluskyläntie 330
86600 Haapavesi
0443782272



Liitteet: Kopio Haapaveden kaupunginhallituksen ja -valtuuston pöytäkirjasta kaupunginjohtajan valintaan liittyen, sekä valitusosoitus