tiistai 26. marraskuuta 2019

Alea iacta est! - arpa on heitetty!

Kokoomus julkaisee Haapavesi-lehdessä kannanottonsa Haapaveden kaupungin taloustilanteeseen. Siinä on paljon oikeaa näkökulmaa, mutta ei mitään uutta. Kokoomus vetoaa, että kuntaliitoksen kautta meiltä häviää lukio, kirjasto, jäähalli ja liikuntahalli. On se hyvä, että kokoomuskin herää todellisuuteen eliitin edustajana. Eliitin, jota varten näitä palveluita on Haapavedelle rakennettu hyväosaisten käytettäviksi. Mutta kuntalaisten varoilla ja heikompiosaisia riistämällä. Niin kuin kokoomuksella on ollut tapana kautta historian. Kokoomus ei tosin ole ollut vastuunkantajana kuin yhtenä typeryksenä lukuisten kepulaisten joukossa. Kepu on täysin vastuussa kaupungin huonosta taloustilanteesta. Ja yksi nousee ylitse muiden, mutta nimeä en tässä vaiheessa tuo esille ymmärrettävistä syistä. Kaupunginvaltuuston kaikki kokoukset on nauhoitettu aina. Videonauhoitteet alkoivat vasta reilu vuosi sitten, mutta äänitallenteina löytyy kaupungilta kaikki kokoukset. Ja ne ovat julkista tietoa ja kaikkien saatavilla pyydettäessä. Jos niitä kuuntelee, niin saa kuulla, miten kepu tuhlasi ja tuhölasi vailla minkäänlaista vastuuta. Rahaa oli vaikka ei ollutkaan. Mutta yksi hyötyi ylitse muiden. Ja me kuntalaiset maksumiehinä.

Miten monta kertaa ja välillä tulisestikin toin valtuustossa esille tämän kerskakulutuksen ja sen tulevat seuraukset. Sain osakseni pilkkaa ja naurua, osittain tahallisesti kuntalaisia manipuloivan median ansiosta. Tänään ei juuri kukaan naura, paitsi ylimieliset kepupäättäjät. Heille on vaikeaa tunnustaa tekemänsä järkyttävät virheet. Nyt on kusi housuissa ja sekään ei enää lämmitä.

Toin nämä kokoomuksen lehdessä esille tuomat samat asiat monia kertoja kerta toisensa perään esille, miten meidän tulee käymään kuntaliitoksen seurauksena. Kerroin, että Ylivieskaan liitettynä meiltä viedään jäähalli, uimahalli, lukio jne. Ei kuunneltu. Sama touhu jatkui. Jäähallin jälkeen Kulttuurikirnu, Kylpyläsaari. Eikä vieläkään huolta huomisesta. Ja näistä on vain vähän aikaa. Se on todennäköinen visio, että kuntaliitoksen myötä meiltä palvelut häviävät aivan samoin, kuin on käynyt muissakin kuntaliitoksissa. Suurin voittaa ja muut häviävät ja kuihtuvat. Turhaan kokoomus esittää jälkiviisauttaan, kun olisi pitänyt kuunnella järjen ääntä, vaikka se perussuomalaisilta tulikin.

Perussuomalaisia on pilkattu ja meille on naureskeltu milloin mistäkin aiheesta. Tilanne on muuttunut. Perussuomalaiset ovat tällä hetkellä ylivoimaisesti suosituin puolue ja kaikki tiedämme miksi. Vaikka olemme räväköitä ja vahvoja mielipiteiltämme, olemme rationaalisesti ajatteleva isänmaallinen puolue, joka ajattelee ensin isänmaan ja oman kansan etua. Paikallispolitiikassakin ajattelemme inhimillisesti ja pyrimme rehelliseen, oikeudenmukaiseen ja inhimilliseen päätöksentekoon. Myös Haapavedellä tämä on nähtävissä. Jäsenmäärämme on yli seitsenkertaistunut reilussa vuodessa ja olemme koko Pohjopis-Pohjanmaan toiseksi suurin paikallisyhdistys 28 kunnan joukossa. Meillä on jäseniä reilu neljännes Oulun yhdistyksen jäsenmäärästä. Oulussa asukkaita 204 000 ja meillä vajaat 6800. Ja meillä jäsenmäärä kasvaa edelleen. Uskommekin, että Haapavedelklä tullaan näkemään suuri muutos politiikassa lähivuosina.

Alea iacta est! - arpa on heitetty!

Ilkka Repo
kaupunginvaltuutettu
Perussuomalaiset