keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Älä unta näe Päivi!

Kyllä on Päiville tiukka paikka myöntää tappionsa. Pieni tyttönen suurissa saappaissa ei tiedä hyvää. Päivillä oli valtakautensa alussa aivan hyvät periaatteet ja tavoitteet. Ikävä kyllä maailma vei mennessään. Suorapuheisesti "kusi nousi vallan myötä päähän." Jalat nousivat maasta ja vallan tunne vei hyvän ihmisen ja toi esille pyrkyrin, joka ei enää hallinnut itseään ja tekojaan. Perhetutun kutsui johtavaan virkaan ja sitä myöten muuttui moni asia. Tämä itseään kaiken yläpuolella pitävä äänikuningatar kuvitteli oikeasti olevansa kaikkivoipa kuningatar, jonka käskystä kaikki kumartavat. Näin ei kuitenkaan käynyt. Oli vastavoimia, jotka tyrmäsivät omaan ihanuuteensa sokaistuneen pikkulikan mielioikkuja. Lopulta tämä pikkulikka otti ja alkoi tehdä ratkaisuja, jotka johtivat hänen lopulliseen häpäisyynsä omien tekojensa kautta. Tämä tyttönen kerta toisensa jälkeen löi päänsä kiveen, mutta sinnikkäästi nousi aina vain jaloilleen uudestaan ja uudestaan. Ja lopputulos sen kuin paheni. Ihmiset alkoivat näkemään pahuuden neitouden takana ja kannatus mureni murenemistaan. Pikkuraasu tyttönen ei vain ottanut opikseen. Hän hyökkäsi uudelleen vahvemopiaan vastaan vaikka kristallipallossa oli jo nähtävissä hänen tuhonsa lähiaikoina. Kohta ei enää olisi ilkeää, pahaa kuningatarta pilkkaamassa kuntalaisia ja riistämällä heiltä heidän onnellisuutensa oman edun tavoitteiden saavuttamiseksi. Ilkeän, pahan kuningattaren aika alkaa olla ohi tiimalasissa.
Voi Päivi parka! Miksi lähdit tälle tielle? Tulet häviämään ja putoamaan nololla tavalla jalustaltasi, koska olet niin itsekäs ja omahyväinen pikkulikka. Taru päättyy sinun osaltasi, mutta ei niin kuin prinsessasadut vaan tylyllä tavalla omaan kavaluuteesi niin kuin pahan noidan tarinoissa lasten saduissa on tapana käydä.
Uhoat lehdessä, että hallitus laittaa päätöksen täytäntöön. Elä siinä toivossa. 16 kyläkouluja puolustavaa valtuutettua tulevat ampumaan luulosi alas ja pudottamaan sinut alas jalustaltasi. Miten kohtaat sen jälkeen kyläläiset kasvoista kasvoihin häpeältäsil Olet mennen talven lumia Päivi. Olet näyttänyt raadollisuutesi kyläläisille ja sinulle ei tulla pystyttämään muistomerkkiä, vaan tulet elämään kuntalaisten muistoissa surkeimpana johtajana, joka on saavuttamasi aseman saavuttanut. Ja et pääse kautesim loppuun vaan tulet putoamaan häpeällisesti alas jalustalta, johon sinuun luottaneet ihmiset sinut äänestivät. Petit heidät ja petturin paikka on sontatunkiolla.