perjantai 21. helmikuuta 2020

Helinä Niemelän poliittinen dementia!

Keskustapuolueen valtuustoryhmän puheenjohtajalla Helinä Niemelällä on iskenyt päälle täydellinen dementia! Lähimuisti pelaa ehkä muutaman päivän tai viikon päähän, mutta sitten alkaakin jo pätkiä ja lujasti. Helinä Niemelä on jo useassa lehdessä tuonut esille, että kepuryhmä, joka loikkasi hänen kanssaan ulos omasta valtuustoryhmästään, olisi vastuunkantajien joukko. Ja hevosen paskat! Helinä Niemelä ensimmäisten joukossa edustaa sitä täydellisen piittaamatonta ja vastuutonta kepukaartia, jonka takia Haapavesi on tässä tilanteessa, missä se nyt on. Helinä ylistää, että hän on nyt kolmatta kautta valtuustossa eli takana on 11 valtuustovuotta! Sinä aikana tämä Niemelä vastuuttomien kavereidensa kanssa on tehnyt niin vastuutonta politiikkaa, että hirvittää. Tosin osasyyn voi langettaa sille, että ei osaa sanoa muuta kuin jaa, ja sehän tarkoittaa aina kepujuntan esitysten hyväksymistä. Olisi kannattanut kouluaikana opetella myös muutkin aakkoset, niin olisi osannut sanoa joskus sanan ei, kun kepu on takonut vastuuttomia päätöksiään urakalla ja samalla velkaannuttanut kaupungin yli ymmärryksen ja lisännyt kaupungin käyttömenoja. Helinä Niemelällä ei ajatuksenjuoksu näytä riittävän siihen, mikä on vastuullista ja mikä vastuutonta päätöksentekoa. Helinän rinnalle toki voin nostaa muitakin yhtä vastuuttomia siitä porukasta. Esim. Anri Kolehmainen, Heino Vuorenmaa, Esko Vinkki, Ronaltti von Schuulman nykyisistä valtuutetuista. Karkuun luikkineista vielä pidemmän aikaa samaa soppaa keittäneitä: Heikki Halla-Aho, Markku Laitila, edesmennyt Antti Rantakangas. Nämä vastuuttomat ovat kaupungin ahdingon takana. Lukuisia järjettömiä ei-tuottavia hankkeita toinen toisensa perään ja lähes 20 miljoonaa euroa velkaa niiden toteuttamiseen tekemällä kuntalaisia hivelevää populistipolitiikkaa pysyäkseen politiikassa. Terveyskeskusremontti 5 miljoonaa ja sillä pääosin siirrettiin väliseiniä 10-20 senttiä eri suuntiin, jäähalli, kulttuurikirnu, Aakonmaja, tekonurmipesäpallokenttä, turhuudentori, Kylpyläsaari, onien politikkojen kanssa solmitut asuntokaupat,.. Kaikki lainainvestointeja, jotka lisäsivät kaupungin velkaa ja käyttömenoja. Nämä "vastuulliset" Helinä Niemelät ja muut luetellut kepupolitikot elivät kuin siat pellossa mistään muusta välittämättä kuin velanteosta ja kaupungin kassan tyhjentämisestä. Sen sijaan me perussuomalaiset käytimme valtavasti aikaa pyrkiäksemme estämään teitä tästä kerskakulutuksesta. Heillä ei vain älykkyysosamäärä riittänyt realistiseen ajatteluun.

Ja nyt kehtaa useissa lehdissä mainostaa, että he edustavat vastuullista politiikkaa! Häpeäisi edes tuo Niemelä! Toisaalta haukkuu keskustan valtuustoryhmään jääneitä epäsuorasti vastuuttomiksi ja tietojen vuotajiksi, vaikka yhtä hyvin niitä tietojen vuotajia saattaa olla omassa porukassa. Mistä tietää vaikka peiliin katsomallakin näkyisi yksi? Otti Helinä esille meidät perussuomalaisetkin ja kertoo, miten helppo meidän on tehdä esityksiä, kun emme joudu kuitenkaan kantamaan vastuuta. Helinä kantoi vastuuta vuosikausia mm. laittomien hallituksen kokouksien sallimisesta vaikka heille kovasti toin esille kokousten laittomuudet, kun istuin hallituksessa. Siitä saivatkin eduskunnan oikeusapumieheltä päätöksen :"vakava, tietoinen virkavirhe!" Se koskee kaikkia hallituksen jäseniä itseäni lukuunottamatta. Helinä niemelä puhuu muutenkin täyttä paskaa, kun esittää, että me perussuomalaiset emme kanna vastuuta. Kehtaapa vielä väittää, että tekojemme kautta vanhukset saavat kärsiä. Mitenkähän se Helinä menikään? Olit muiden kepulaisten kanssa myymässä vanhusten hoivapalvelut Atendolle, josta kaikki olemme lukeneet, mihin Attendon kanssa hoivaa tarvitsevat olisivat joutuneet. Kurjuuden lisäksi myöhemmin Attendo ilmoittikin, että se aikoo nostaa hintojaan kolmasosassa Suomen toimipisteitä. Näin olisi tapahtunut myös Haapavedellä, koska kauppojen jälkeen Haapavedellä itsellään ei olisi ollut enää mahdollisuutta tarjota hoivapaikkoja, mutta järjestämisvastuu olisi säilynyt. Kiitos meidän kunnallisvalituksen, saavat vanhukset vielä hyvää hoivaa Haaavedellä. Häpeä Niemelä, että edes yrität ratsastaa vanhuksien hoivalla, jota itse olit voimakkaasti alas ajamassa.
Samoin on Ahjolan laita. Paakkilanhovi ja Ahjola ovat kaupungin omistuksessa vain ja ainoastaan meidän perussuomalaisten ja kahden vasemmistolaisen ansiosta.
Ilman perussuomalaisia Haapavesi olisi sitoutunut 1,5 miljoonalla Hanhikiven ydinvoimalahankkeeseen. Vahvan muutaman päivän uurastuksen jälkeen keräsin niin vahvat näytöt keskustan jo siunaamasta hankkeesta ja sen erittäin epäedullisesta vaikutuksesta Haapavedelle, että Rantakangas 15 minuuttia ennen ratkaisevaa kokousta "hattu kädessä" ilmoitti meille pienryhmille, että keskusta teki päätöksensä hallituksessa Hanhikiven ydinvoimalahankkeeseen osallistumisesta ilman, että heillä olisi ollut sitä tietoa, jonka toin valtuutetuille sinä päivänä. Hanke kaatui ja se oli Haapaveden taloudelle niin suuri asia, että kukaan ei sitä osaa ymmärtää. Se olisi tahkonnut kaupungille vuosikymmenet valtavaa tappiota. Täältä blogisivustoltani löytyy sen aikaisia kirjoituksia, joista voi käydä lukemassa tarkemmin, jos kiinnostaa.
Miten vastuullista siis olisi ollut, jos kepu olisi lähtenyt runttaamaan päätöstä vaillinnaisilla tietämyksillä? Miksi kepu tekee päätöksiä ottamatta asioista selvää etukäteen? Siksi, että he ovat aina olleet voimainsa tunnossa niin ylimielisiä.
Joten turha puhua vastuullisista päättäjistä, kun puhutaan teistä Ollilan helmoissa pyöriskelevistä. Itse olette kaiken kurjuuden takana ja nyt halusitte maksattaa pahat tekonne sulkemalla rakkaita kyläkoulujamme. Miltä tuntuu kuulua porukkaan, jolle hevosetkin nauravat? Pienen tuittupään tahto ei toteutunut, niin heti ensi kerrasta ulos ryhmästä itkemään luottamuspulaa.
Miten Helinä pystyt samassa kirjoituksessa haukkumaan entiset valtuustoryhmätoverisi vastuuttomiksi ja samalla tietojen vuotajiksi ja lopuksi yrität kosiskella sopua ryhmien välille? Annat ymmärtää teidän olevan vastuullisia ja vastapuolella kaikkien olevan vastuuttomia. Odotatko ryhmään jääneiltä katumusta ja nöyrtymistä ja anteeksipyyntelyä teitä kohtaan?

Ilkka Repo
kaupunginvaltuutettu
perussuomalaiset