tiistai 10. maaliskuuta 2020

Kouluverkko ja vuodeosastoasiaa 9.3.2020 valtuuston kokouspäivänä


Mistä me oikein päätimme? Vai päätimmekö mistään?

Aiheellista pohtia vähän syvemmin. Mitä tapahtui 17.2. valtuuston kokouksessa kouluverkkoasiasta päätettäessä ja ennen kaikkea, miksi? Kuka teki ja mitä teki? Ja mitkä olivat tekijöiden tavoitteet?
16 valtuutetun tahto oli, että kyläkoulu lakkautetaan, kun sen oppilasmäärä laskee alle 40 oppilaan kahtena vuonna peräkkäin ja kolmantena vuonna ei oppilasmäärä olisi nousemassa takaisin yli 40:n. tarkoituksena oli, että kylällä olisi kaksi vuotta aikaa omalla aktiivisuudellaan houkutella kylälle uusia perheitä ja sitä kautta pitää kylä elinvoimaisena. Tämä ei toteutunut. Me kyläkoulujen olemassaolon puolustajat olimme sopineet, että keskusta tekee esityksen (koska keskusta halusi niin tehdä), jota me muut koulujen puolustajat kannattaisimme puoluekannasta riippumatta. Uskoimme ja luotimme keskustaan. Kokouspäivänä alkoi taustalla salajuoni, jonka tarkoituksena oli masinoida keskustan Jaakko Lehtolan tulevaa esitystä siten, että päätökseen syntyisi porsaan mentävä aukko, jolla koulujen kaatajat pystyisivät myöhemmin kikkailemaan. Perussuomalaisten hallituksen jäsenelle Taimi Maliniemelle soitettiin jo päivällä, että onko hän tulossa kokoukseen, koska hallitus mahdollisesti kokoontuisi valtuuston kokouksen jälkeen. Koulujen kaatajat olivat siis niin varmoja päätöksen lopputuloksesta heidän edukseen, että olisivat laittaneet valtuuston päätökset toteutumaan jo samana myöhäisiltana. Tällaista ei ole ennen tapahtunut. Tämä ei kuitenkaan toteutunut. Klo 16.30 oli lähes koko hallitus kutsuttu koolle perusuomalaisten hallituksen jäsentä Taimi Maliniemeä, keskustan valtuuston 1. varapuheenjohtaja Heino Vuorenmaata ja Haapavesi-ryhmän valtuuston toista varapuheenjohtajaa Sari Vatjusta lukuun ottamatta. Paikalle oli kutsuttu myös koulujen säästämistä koskevaa vastaesitystä kokouksessa esittävä Jaakko Lehtola. Tämä porukka puhui ja maanitteli Lehtolan muuttamaan esitystä perustellen, että sanamuodon muutoksella ei olisi vaikutusta esityksen lopputulokseen. Ja lopputuloksen me kaikki tiedämme. Ennen kaikkea asiassa pöyristyttävintä on valtuuston puheenjohtajan läsnäolo tässä vaikuttamispalaverissa. Hän oli itse mukana juonimassa päätöstä sellaiseen muotoon, että päätöksestä tuli epämääräinen ja hankalasti tulkittava. Asian vakavuutta korostaa vielä valtuuston puheenjohtajan ilkkuminen valtuutetuille lehden palstalla seuraavana päivänä. ”Ette tainneet valtuutetut ymmärtää, mitä päätitte?” Puheenjohtajan tehtävä on myös varmistaa kokouksessa, että päätös on selkeä ja vastaa tekijöidensä tarkoitusta. Nyt hän oli tietoisesti johtamassa valtuutettuja harhaan. Eikä siinä kaikki. Valtuuston puheenjohtaja ”unohti” käsitellä asiakohdan loppuun saakka. Näin ollen koko päätöstä ei ole asianmukaisesti käsitelty ja käsitelty väärässä järjestyksessä ja on näin ollen laiton päätös. Kaupunginhallitus toimii luottamuselinten päätösten laillisuusvalvojana. Tämän vuoksi kaupunginhallituksen olisi pitänyt ottaa asia uudelleen käsittelyyn ja valmistella päätös uudelleen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. Keskustan ryhmässäkin asiasta oli huomautettu, mutta asiaa eivät lähteneet korjaamaan, jotta puheenjohtajan osaamattomuus ei nousisi esille. Sen sijaan keskustan, vasemmiston ja kokoomuksen hallituksen edustajat päättivätkin toimia siten, että tuotattivat laittoman ja väärässä järjestyksessä päätetyn asiakohdan valtuustoon tarkastettavaksi, koska pöytäkirjan tarkastajat eivät suostuneet allekirjoittamaan laitonta päätöstä. Kaupunginhallitus osoittaa jälleen kerran piittaamattomuutensa lainkirjaimen noudattamisesta ja tulemme todennäköisesti tänä iltana (9.3.2020) kuulemaan äänestyksen tuloksena, kuinka keskustajohtoisesti vasemmiston ja kokoomuksen tukemana jälleen toimitaan kyseenalaisesti.

Kuntalaki määrää kuitenkin, että jos vähintään 25 prosenttia valtuutetuista tekee valtuustoaloitteen, on aloite tuotava kiireellisenä valtuuston käsittelyyn. Tässä asiassa lähes 40 prosenttia valtuutetuista on vaatinut valtuustoaloitteella asian uudelleen käsittelyä. Hallituksen on siis valmisteltava asia uudelleen valtuustolle. Käsittely tulee siis vaatimaan aikaa ja koettelee kuntalaisten uskoa ja luottamusta päättäjien toimiin.

Toinen kuntalaisia koskeva ikävä asia tänään on vuodeosaston lakkauttaminen ja sen muuttaminen arviointi- ja kuntoutusosastoksi. Tämä tietää haapavetisille ikävää tulevaisuutta. Joillekin asiakkaille kotisairaala on toimiva ja hyvä ratkaisu. Toisille se taas on hyvinkin ikävä tilanne. Ne asiakkaat, joita ei voi hoitaa kotona, joutuvat suurimmaksi osaksi Raaheen vuodeosastolle. Näitä ovat mm. Oulaskankaan ja yliopistollisen sairaalan leikkauspotilaat ja monet muut ympärivuorokautista hoitoa vaativat asiakkaat. Haapavedeltä Raaheen ei ole helppo kulkea, jos ei ole omaa autoa. Kuka jaksaa kulkea katsomassa lähimmäistään päivittäin tai edes kaksi kolme kertaa viikossa Raahessa asti, jos kulkumahdollisuudet ovat olemattomat ja matkaakin kertyy. Kenen tahto on lähteä Raahen kanssa yhteistyöhön? Kuka hyötyy tällaisesta sopimuksesta? Kallion kuntayhtymä on paljon lähempänä ja helpomman kulkuyhteyden takana. Jos siis kotisairaalatoimintaan siirrytään. Henkilökohtaisesti toivon, että vuodeosasto säilytetään ja sen toimintaa kehitetään. Kotisairaalatoiminnassa ei vuodeosastolle jää sairaanhoitajia, vaan työn hoitavat lähihoitajat. Yksi sairaanhoitaja päivystää iltaisin ja öisin. Kun hän on kotikäynnillä vaikka Karsikkaalla ja toinen hälytys tulee Ojakylälle, niin kuinkas sitten? Tai jos tarvetta vaikka kolmelle hoitajalle samanaikaisesti? Sairaanhoitajilla ja muullakin vuodeosaston henkilökunnalla on syvä huoli vuodeosaston lakkauttamisesta. kaksi sairaanhoitajaa on jo irtisanoutunut ja joitakin harkitsee asiaa. Johtavilla virkamiehillä ja suorittavaa työtä tekevällä henkilökunnalla on syviä ristiriitoja näkemyksissä, miten tälläkin hetkellä asiakkaita kotiutetaan. Joidenkin mielestä aivan liian heppoisin perustein ja vakaviakin tapahtumia on syntynyt tämän seurauksena. Haapavedellä on viimeiset kuukaudet ollut todella suuri pula vuodeosastopaikoista ja asiakkaita on odottamassa pääsyä vuodeosastolle. Pahimmillaan jopa yli 10 asiakasta jonossa. Ja tilanne edelleen sama, vaikka vuodeosaston on yritetty tyhjentää asiakkaita kotiuttamalla nopeampaan tahtiin. Nyt on kahden päivän aikana 2 sairaanhoitajaa irtisanonut itsensä ja muutamia harkitsee asiaa. Tämä kertoo asian vakavuudesta. Kaupunginvaltuuston kokokseen oli kutsuttu ulkopuolisia asiantuntijoita kertomaan näkemyksensä arviointi- ja kuntoutuskeskuksesta ja sen vaikutuksista. Nämä kutsutut edustivat tietenkin Keskustan, vasemmiston ja virkamiesjohdon näkökantaa. Muuten heitä ei olisi kutsuttu. Esitin kokouksessa, että ulkopuolisia toimijoita ei hyväksyttäisi kokoukseen. Tästä keskustan Jaakko Lehtola riemastui minua parjaamaan, että haen medianäkyvyyttä. Korjasin Lehtolalle ja kuulijoille mikä oli tarkoitukseni. Olemme nähneet useinkin, että keskusta hankkii asiantuntijoiksi joka asiaan oman näkemyksensä kannattavia asiantuntijoita. Vastakkaisen näkemyksen omaavia ei paikalle huolita esittämään vasta-argumentteja. Tämäkin on yhdenlaista junttaamista. Myös tässä vuodeosastoasiassa olisi ollut tärkeää saada paikalle myös asiantuntijoita, jotka olisivat puoltaneet vuodeosaston säilymistä. Näin näkemykset olisi saatu asiantuntevasti vastakkain ja he olisivat joutuneet perustelemaan näkemyksensä perusteellisemmin ja tarkemmin. Valtuutetuille ja kuntalaisille on tällä kepun tavalla niin helppo muodostaa haluttu näkemys asiasta. Vuodeosaston sairaanhoitajia on ollut minuun useita kertoja yhteydessä ja he kokevat uuden mallin huonoksi (puolustajiakin varmasti löytyy). Kaksi sairaanhoitajaa jo irtisanoutui ja pelkona on, että lisää irtisanoutumisia voi olla tulossa.

Haapavetisten palvelut heikkenevät hurjaa vauhtia. Lapsilta ollaan viemässä lähikoulut ja vuodeosastohoitoa tarvitsevilta mahdollisuus saada hoitoa omassa kotikunnan vuodeosastossa. Tästä kärsivät ennen kaikkea vanhusväestö, koska he käyttävät sairaala- ja vuodeosastopalveluita kaikkein eniten.

Vs. kaupunginjohtaja kirjoittaa 8.3.2020 Taloussanomissa, että Haapavedellä on käytetty viimeisen 10 vuoden aikana 1-2 miljoonaa euroa rahaa vuosittain enemmän kuin on ollut tuloja. Tätä keskustapuolueen aiheuttamaa vahinkoako laitetaan lapset ja vanhusväestö ja tietenkin kaikki muutkin ikäluokat maksamaan näin julmalla tavalla? Keskustapuolueelle on ”imagon” rakentaminen ollut koko ajan päällimmäisenä ja rahaa on syydetty valtavia summia, aivan järjettömiä, näihin ei-lakisääteisiin ja ei-tuottaviin palveluihin. Keskustan arvomaailma on täysin luettavissa keskustan toimintamalleista. Sirkushuvit menevät keskustalla täysin ihmisten turvallisuuden, onnellisuuden ja hyvinvoinnin edelle.

Ilkka Repo, kaupunginvaltuutettu, perussuomalaiset