maanantai 30. maaliskuuta 2020

Sopimusmenettelyä haapavetisittäin kaupungin ja yrittäjän välillä

Haapaveden kaupunki ja sopimus määräalan vuokraamisesta Kuntala-tilasta Koneurakointi Vatjus ay:lle!

Olen tehnyt kaupunginhallitukselle oikaisuvaatimuksen sopimuksen hyväksymisestä vuoden alkupuolella, koska näkemykseni mukaan sopimus on laiton, sillä sitä ei ole kilpailutettu kilapilulainsäädännön mukaan. Kaupunki on kuitenkin aikeissa hyväksyä sopimuksen vanhan, vuoden 2015" esisopimuksen pohjalta, joka on mielestäni vanhentunut jo 1.7.2016 alkaen.

Kaupunki olisi voinut perääntyä oikaisuvaatimuksen aikana myöntämällä virheensä ja perumalla oikaisuvaatimukseen vedoten sopimuksen. Vs. kaupunginjohtajalle ja keskustakokoomusvasemmistolle tämä ei kuitenkaan käynyt, koska oikaisuvaatimus on jälleen väärän puolueen jäseneltä. Asia on edennyt hallinto-oikeuteen, joka onkin pyytänyt kaupungilta vastinetta tekemääni kunnallisvalitukseen. Myös tässä vaiheessa kaupungilla oli mahdollisuus perääntyä ja myöntää virheensä ilmoittamalla, että on toiminut virheellisesti asian käsittelyssä, jolloin hallinto-oikeus olisi kumonnut hallituksen päätöksen ja kaupunki olisi päässyt kilpailuttamaan 400 000 mursketonnin louhimisen omistamaltaan Kuntala-nimiseltä tilalta.

Kaupunki ei edelleenkään suostunut muuttamaan näkemystään. Taimi Maliniemi jätti vastaesityksen, mutta kukaan ei sitä kannattanut. Näin asian käsittely hallinto-oikeudessa jatkuu ja murske jää ottamatta ko. maa-alata tuulivoimahanketta varten. Alla ovat Taimi Maliniemen vastaesitys ja eriävä mielipide. Lukekoon, ketä asia kiinnostaa. Useita maa-alan yrittäjiä on ollut minuun yhteydessä joulukuusta alkaen asian johdosta, ja he eivät sulata kaupungin tekemää sopimusta ilman kilpailuttamista. Kaupunki kohtelee yrittäjiä eriarvoisesti.


Vastaesitys (Taimi Maliniemi)

Kaupunginhallitus on toiminut virheellisesti hyväksyessään maanvuokrasopimuksen 9.12.2020 Koneurakointi Vatjus ay:n kanssa, sillä sopimusehtojen jäämättä täyttymättä, on esisopimus rauennut 30.6.2016. Kaupunginhallitus myöntää virheensä ja esittää Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle, että hallinto-oikeus kumoaa kyseisen kaupunginhallituksen päätöksen virheellisenä.




Haapaveden kaupunki                                                                                              Eriävä mielipide

kaupunginhallitus


Jätän eriävän mielipiteen Haapaveden kaupunginhallituksen 30.3.2020 tekemään päätökseen, koskien kaupunginhallituksen lausuntoa hallinto-oikeudelle Ilkka Revon tekemään kunnallisvalitukseen kaupunginhallituksen 27.1.2020 päätöksestä (§12), koskien Ilkka Revon oikaisuvaatimusta kaupunginhallituksen 9.12.2019 tekemästä päätöksestä vuokrata määräala Kuntala-tilasta Koneurakointi Vatjus ay:lle.
Perustelut: Haapaveden kaupunki on tehnyt esisopimuksen em. määräalan vuokraamisesta Koneurakointi Vatjus ay:lle 16.2.2015. Sopimuksen voimaantulemisen ehtona on ollut kaksi ehtoa:
1.     Lupa-asioiden hoitaminen ja 2. sopimus murskeen toimittamisesta ainakin yhdelle asiakkaalle 30.6.2016 mennessä. MIKÄLI ASIAKASTA EI LÖYDY ESISOPIMUS RAUKEAA VUODEN 2016 KESÄKUUN LOPPUUN MENNESSÄ,…
Ehdot ovat hyvin selkeät. Koneurakointi Vatjus ay on saanut ympäristöluvat kuntoon määräaikaan mennessä, mutta ei ole saanut hankittua asiakasta murskeen toimittamiselle. Sopimustekstin mukaan sopimus raukeaa kesäkuun 2016 loppuun mennessä. Eli sopimus on rauennut automaattisesti, koska Timo Vatjuksella ei ole ollut näyttöä saadusta asiakkaasta.
Koneurakointi Vatjus ay ja Puhuri oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen kiviaineksen ostamisesta Kuntala-kiinteistöltä koneurakointi Vatjus ay:n kautta. Sopimus on laadittu ja allekirjoitettu 25.3.2020 eli lähes 4 vuotta myöhässä määräajasta. Sopimukseen on kirjattu, että Koneurakointi Vatjus ay ja Puhuri oy olisivat KESKENÄÄN sopineet SUUSANALLISESTI Puhuri oy:n asiakkuudesta, ja että tämä olisi tapahtunut alkukeväällä 2015 ennen päivämäärää 16.7.2015!
Yksityiset toimijat voivat solmia suullisia sopimuksia, jos uskovat ja luottavat toisiinsa. Kaupunki on julkinen toimija ja kaupungin ja yksityisen yrittäjän väliset sopimukset ovat näin ollen myös julkisia ja niihin on valitusoikeus kuntalaisilla ja niillä, joita asia koskee. Koska sopimuksen ehtoihin on kirjattu toisena ehtona ”ainakin yksi asiakas”, niin tästä pitää olla myös sopimus nähtäväksi kunnalle ja kuntalaisille. Julkiset toimijat eivät voi solmia suullisia sopimuksia ja erityisesti tällaisessa tapauksessa, missä on kysymys merkittävästä maa-ainesomaisuudesta; 400 000 mursketonnin ottamisesta.
On ilmeisen selvää, että mitään sopimusta ei ole ollut, koska sitä ei ole tehty. Merkittävä sopimus ja vain erittäin pienestä vaivannäöstä kyse. Nyt vuosia myöhemmin yritetään saada sopimus voimaan vuosien takaiseen puheeseen vedoten yrittäjien välillä.
Pitää huomata, että myös maa-aineksen hinta on noussut näiden vuosien aikana, ja useiden maaurakoitsijoiden mielestä 400 000 murskemäärä olisi menossa lähes puoleen hintaan silloisilla sopimusehdoilla.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt jättämään lausunnon liitteineen ja asiakirjoineen 27.3.2020 mennessä. Kaupunginhallitus käsittelee asian vasta 30.3.2020 ja lähettää sen hallinto-oikeudelle vasta 31.3.2020 eli myöhässä.
Katson, että kaupungin tulee myöntää virheensä sopimusasiassa ja hallinto-oikeus näin ollen voi hylätä kaupunginhallituksen päätöksen virheellisenä ja maanvuokra saadaan uudelleen käsittelyyn ja hankintalain mukaisesti kilpailutettavaksi.

Haapavedellä 30.3.2020
_______________________________
      Taimi Maliniemi khall jäsen