maanantai 2. maaliskuuta 2020

Kouluverkko- ja vuodeosastoasiaa

Kouluverkko ja vuodeosasto

Huomenna julkaistaan valtuuston 9.3. esityslistat. Kouluverkkoasia käsitellään siinä ainakin jossakin muodossa. Hallituksen päätöksen mukaan se tuotaisiin vain allekirjoitettavaksi. Katsotaan saadaanko se kokonaan uudelleen käsittelyyn. Jos ei tässä kokouksessa, niin seuraavassa. 10 valtuutettua (Repo, Kinnunen, Pitkälä, Ritola, Hänninen, Joentakanen, Sirviö, Järvenpää, Viinala ja Ritola) ovat tehneet valtuustoaloitteen asian uudelleen käsittelystä valtuustossa. Kuntalain mukaan asia on tuotava kiireellisenä valtuuston käsiteltäväksi, jos vähintään 25 prosenttia valtuutetuista sitä vaatii. Haapavedellä 7 valtuutettua täyttää tämän ehdon. Keskustan jäsenet eivät halunneet osallistua aloitteeseen.

Maanantaina 9.3. on tulossa käsittelyyn myös terveyskeskuksen vuodeosaston kohtalo. Se, että säilytetäänkö vuodeosasto ennallaan vai muutetaanko se arviointi- ja kuntoutusosastoksi? Jälkimmäinen vaihtoehto tarkoittaisi sitä, että kuntoutus. ja arviointiosatolla säilyisi 10 vuodeosastopaikkaa ja lisäksi kaupunki ostaisi muualta 2 vuodeosastopaikkaa.
Asia ei ole yksinkertainen. Meille on annettu harhaanjohtavaa tietoa nykyisen vuodeosaston käyttöasteesta. Meille on sanottu, että vuodeosaston käyttöaste on ollut keskimäärin 12 asiakasta vuorokaudessa vuoden aikana. Se ei pidäkään paikkaansa, sillä tuohon keskiarvoon on laskettu myös vuodeosaston kesäsulku ja joulunajan sullku, jolloin asiakkaat ovat siirretyt naapurikunnan vuodeosastolle. Joulusta tähän päivään asti on vuodeosasto ollut kriisin partaalla. Kokomajan on ollut vajetta vuodeosastopaikoista yhdestä yhteentoista. Oma vuodeosasto on ollut täyteen buukattu ja maakunnastakaan ei ole löytynyt vuodeosastopaikkoja.
Mistä tämä johtuu ja mitä se tarkoittaa?
Haapavesi maksaa noin 1000 euroa päivässä (noin arvio) jokaiasesta asiakkaasta, jotka joutuvat odottamaan vuodeosastopaikkaa Haapavedelle. Pahimmillaan siis 11 000 euroa päivässä! Tämän lisäksi hoitajien päivät venyvät, kun he joutuvat työajan päätteeksi jäämään ylkitöihin etsimään näitä paikkoja niitä tarvitseville. Ongelmana on, että niitä ei vain tahdo löytyä, kun muissakin kunnissa on vuodeosastoipaikkoja vähennetty.
Mitä sitten nuo 2 ostopaikkaa maksavat Haapavedelle? Sitä meille päättäjille ei ole kerrottu. On vain sanottu, että kotisairaalan myötä säilyisi 10 vuodeosastopaikkaa (5 vähemmän kuin nykyisellään) ja 2 ostopaikkaa. Reisjärvi osti Pyhäjärveltä tai Haapajärveltä 2 vuodeosastopaikkaa. Niiden hinta on 90 000 euroa kappaleelta eli 2 paikan hinnaksi on tullut 180 000 euroa! Pelkästä varaamisesta! Haapavedellä vuodeosaston lakkauttamisen sanotaan tuovan säästöjä 150 000 euroa. Jos ostopaikat maksavat tuon 90 000 euroa, niin ostopaikkojen myötä säästö kääntyisi miinukselle. Ja jos vuodeosaston käyttötarve on näin suurta kuin on ollut alkuvuoden, niin miinusta tulee valtavia määriä, kun itsellä ei ole tarjota paikkoja asiakkaille.
Näillä näkymin pitäisikin puhaltaa aikalisä vuodeosaston kohdalla. Koska maakunnassa on selvästikin huutava pula vuodeosastopaikoista, niin pitäisikin katse kääntää mahdollisuuteen säilyttää oma vuodeosasto ja lisätä vuodeosastopaikkoja ja myydä niitä alueen naapurikunnille. Tällä hetkellä Utajärvi ja Liminka toimivat tällä tavoin ja hyötyvät asiasta pitämällä omat osastonsa ja hyötyvätkin siitä.